Laulujoutsen voi olla sininen

Jaksan päivästä toiseen ihailla eläinten kykyä maastoutua. Vuosien takaisessa Miksi laulujoutsen on valkoinen -kolumnissani, käsittelen sitä, miten laulujoutsenen valkoinen väritys on erinomainen maastoutumiseen, vaikkei se ensiajattelemalla tunnu loogiselta. Laulujoutsenen höyhenistö on kuin canvas-kangas, johon heijastuvat ympäristön värit. Eri hetkillä on eri värit. 

Laulujoutsen voi olla vaikka sininen, kun näissä ikkunanläpi-otoksissani näkyy.

Alun perin otin kuvat tallentaakseni joutsenten mainiot lumijäljet. Ne näyttävät melkein siltä kuin jäällä olisi ajeltu moottoriajoneuvolla, mutta jäljet ovat joutsenista. Pari viettää aikaa rannalla, vahtii pesäpaikkaansa ja odottaa jäiden sulamista.

Kuvat otettuani rupesin katsomaan kameran pikkunäytöltä, mihin joutsenet katosivat kuvasta. Kun nostin katseeni ja katsoin ikkunasta, en ollut sieltäkään löytää lintuja heti, ne sulautuvat maisemaan täysin. Auringonvalo, varjot ja laulujoutsenet tekevät yhdessä temppujaan.

Elämä on täynnä pieniä ihmeitä.

 

Henkinen anteliaisuus tuottaa antajalleen ja saajalleen välitöntä mielihyvää

Vihreä elämänsuojelun liitto (VESL) on syväekologinen yhdistys jonka tavoitteena on edistää kulttuurimuutosta, jossa elonkehä, luonnon kunnioitus ja ekologinen tietoisuus on kaiken lähtökohtana. VESL julkaisee Elonkehä-lehteä. Sen viimeisimmissä numerossa oli kirja-arvostelu Linnunlaulua ja varoitushuutoja -kirjastani (katso alla olevista kuvista).

Kiitollisuus valtasi mieleni ja ilon kyyneleet silmäni, kun luin kirjallisuudentutkija Kaisa Kortekallion kirjoittamaa arvostelua. On ihanaa, kun kirjaa luetaan ajatuksella ja sieltä löydetään sävyjä ja vivahteita. Ymmärretyksi tuleminen tuo mielihyvää ja voimaa. Kiitos!

**

Viime päivien otsikoissa on ollut Kiira Korven Hyppää vaan! -runokirja, joka sai Helsingin Sanomissa Arttu Seppäseltä ja Antti Majanderilta kurjaa kritiikkiä. Harmitti Kiiran puolesta. Ihmisten ylimielisyys ja ajattelemattomuus on ikävää. Miten paljon lohdullisempi ja kohottuneempi olo tuli toimittaja Matti Kuuselan arviosta samasta kirjasta.

Kriitikoiden ja kritiikkien arvaamattomuuden vuoksi moni taiteilija ei koskaan lue arvosteluja. Ei haluta niiden antaa vaikuttaa itseen. Esimerkiksi Herra Ylppö on sanonut, ettei häntä erityisemmin kiinnosta, millaisen vastaanoton hänen tekemänsä taide tai musiikki saa kriitikoilta. Jos kriitikot kehuvat, se tuottaa onnea kolmeksi päiväksi, jos haukkuvat, se suututtaa viikon ajan. Sitten elämä jatkuu entiseen tapaan.

Mikähän meissä ihmisissä on, että negatiivinen palaute jää pidemmäksi aikaa mieltä kaihertamaan? On hyvä muistaa, että voimme omalla suhtautumisellamme vaikuttaa siihen miten reagoimme toisten tekoihin. Tämä pätee myös esimerkiksi nettikiusaamiseen ja matalamielisiin some-kriitikoihin.

Ote Toinen tie - tietokirjailijan elämää -kirjastani:

”Aina silloin tällöin luonnosta löytyy haavoittuneita tai kuolleita eläimiä, kuten susia tai merikotkia. Kun eläimet röntgenkuvataan, havaitaan useita eri aikakausilta ja eri suunnilta ammuttuja hauleja ja luoteja niiden elimistöön kapseloituneina. Eläin on kärsinyt paljon ja haavat ovat kulkeneet kivuliaina mukana läpi koko elämän.  

Kirjailijan työhön tarvittava suojaava panssari, luotiliivi, on terve itsetunto. Se rakentuu hiljalleen. On ollut vaikeaa tulla immuuniksi toisten kommenteille. Niitä miettii syvällisesti, pohtii ovatko ne oikeutettuja ja miksi ne on lausuttu, olivatpa mielipiteet puolesta tai vastaan. Jos joku nykyään laukoo jotain mikä satuttaa minua, varmistan ensin oman fyysisen hyvinvointini. Syön ja koetan nukkua, jos olen väsynyt. Syötyäni ja levättyäni on helpompi ymmärtää toista. Ehkä laukoja käy elämässään läpi kurjia juttuja. Ehkä hän haluaisi, että joku rakastaisi häntä tai antaisi kannustavan sanan, mutta ei osaa ilmaista surkeaa oloaan oikein. Koetamme tehdä parhaamme niillä tiedoilla ja taidoilla, joita meillä kulloinkin on. Huomenna taidot voivat olla jotain muuta, jotain mitä ei koskaan ajatellut omaavansa.

Olemme vain ihmisiä. Tarvitsemme ja kaipaamme rakkautta, hyvää energiaa ja kehuja. Loppujen lopuksi vihapuheet ja kritiikit ovat mutku- ja sitku-reaktioita ihmisiltä, jotka käyvät läpi omia elämänprosessejaan.

Ne eivät kuulu minuun oikeastaan millään tavalla.”

 

Opetellaan keskittymään ystävällisyyteen, antamaan elämässä positiivista energiaa eteenpäin, jakamaan myötätuntoa ja karkottamaan murheita. Henkinen anteliaisuus ei maksa mitään ja tuottaa välitöntä mielihyvää ja merkityksellisyyttä niin antajalleen kuin saajalleen.💚

 

 

Kevään kynnyksellä

Kevään tuloa on saanut odotella. Tietysti parempi näin, että on kunnon talvi ja kevät tulee myöhemmin. Takatalvet muuttolintujen jo saavuttua ovat aina ikäviä.

Laulujoutsenia olen kovasti odotellut. Pari laulujoutsenparia on lähisulissa odottelemassa. Reilu viikko sitten sain jo pienen hepulin. Olin ulkona ison teemukin kanssa kuulostelemassa ja katselemassa, kun yhtäkkiä pellon suunnalta kuului laulujoutsenten keväthuutoja. Melkein nielaisin teeni väärään kurkkuun, kun niin hämmästyin. Huudot toistuivat ja ääni kuului juuri siltä suunnalta, missä joutsenet joskus viettävät aikaa pellon pienen kosteikon kohdalta. Olisivatko ne tulleet jo? Uskomatonta. 

Niin se olikin. Närhi siellä lauloi kosiolauluja puolisolleen. Sellaista se rakkaus teettää. Upeaa oli matkinta. Närhi sai toistettua joutsenten huudon ihmeellisen kovaäänisestikin. Sittemmin närhien erikoisäänet ovat jatkuneet. Olen todistanut upeaa sinisorsan ja hevosen matkintaa. Naurussa on pitelemistä.

 

Tänä talvena vihervarpuset ja urpiaiset ovat loistaneet poissaolollaan. Minnekähän ne ovat kadonneet?

Aiemmassa postauksessa kerroin kuinka orava vei toisen villasukkani. Nyt toinenkin on kadonnut. Se siirtyi ensin terassin penkiltä läheiseen katajaan ja oli siinä jumissa muutaman päivän, nyt se on viety parempiin hoteisiin.

Talven erikoisin havainto taitaa olla ruokintapaikalle ilmestynyt risteymä. Ihmettelin ensin olisiko kyseessä leukistinen keltasirkku. Koska en ollut varma, lähetin valokuvan kaverille. Hän tunnisti sen keltasirkun ja mäntysirkun risteymäksi.

Pieni pieni lumikkokin on viihtynyt täällä. En ole ennen niin pientä yksilöä nähnyt. On vain vähän sormea suurempi ja kaikki kauniit piirteensä miniatyyrikoossa.

 **

Podcasteja, webinaareja, videoita ja ties mitä on vaikka millä mitalla. Millä ajalla ihmiset ehtivät niitä kuunnella? En halua monisuorittaa asioita vaan olla korvat höröllä ympäristöni suhteen ja tehdä asioita keskittyneesti yksi kerrallaan. Vinkkaan silti tällaisesta Greenpeacen Luonnon tietotoimisto -podcastista. Siinä käsitellään metsä- ja ilmastoasioita, luontopolitiikkaa ja vaaleja mukavan yksinkertaisesti ja ymmärrettävästi. Asioiden esittäminen yksinkertaisesti ei ole helppo taito, mutta tässä on onnistuttu.

Vinkataan tällaisestakin: Suomen eläinoikeusjuristit ry on laatinut luonnosehdotuksen eläinten perusoikeuksista. Perustuslakia on muutettava takaamaan kaikille olennoille oikeus elämään ja vapauteen. Aloitteen voi allekirjoittaa osoitteessa: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/11869

Kannattaa selata säännöllisin väliajoin Kansalaisaloite-sivustoa. Siellä on usein monia mielenkiintoisia aloitteita vireillä – jos välillä melko erikoisiakin.

**

Sain itseäni liikuttavan palautteen, kiitos siitä R! Jaan sen teillekin keväthavaintovinkiksi:

 ”Tänään luin Linnunlaulua ja varoitushuutoja - kirjaa. Siinä yksiä lempikohtiani ovat juuri keväiden kuvailut. Itselleni tärkeitä kevään merkkipaaluja on aina ollut ensimmäisen sepelkyyhkyn huhuilu, punakylkirastaan luritus, sini- ja valkovuokkojen kukinta. Jotta muistaisin ja hoksaisin havainnoida itselleni vähemmin tuttuja asioita, päätin tänä keväänä tehdä itselleni taskuun pienen listan havainnoitavista asioista kirjasi innoittamana. Kirjoitin listaan mm: lumijäljet, jänisten pissojen väri, naakkojen käyttäytyminen, sinitiaisen soidinlento, ensimmäinen harmaalokki, laulujoutsen, töyhtöhyyppä, kiuru, peippo, jäiden lähtö, jään äänet, vaahteran mahlan ropsahdukset, kurjet, kimalaiset, kaulushaikaran ääni, taivaanvuohen ääni, vesilintupoikueet. Ja varmaan listaa vielä täydennän edelleen, kun luen taas eteenpäin. Ja se oli hieno havainto, että lierot vaeltavat juuri silloin, kun rastaat kiivaimmin ruokkivat poikasiaan. Lieroista puheen ollen, tulevana kesänä haluan nähdä, kuinka liero vetää kariketta maan alle. Sitä en ole koskaan ymmärtänyt pysähtyä seuraamaan.”

Vielä ehtii tehdä Kevätveikkauksiakin. Hyviä kevätpäiviä ja hienoja luontohavaintoja!