24. helmikuuta 2012

Näin kylvät siemenet

Nyt on nousevan kuun aika, joten on hyvä hetki kylvää sellaisten kasvien siemenet joiden kasvuaika on pitkä. Seuraavan nousevan kuun aikaan maaliskuussa voi kylvää esimerkiksi tomaatit ja basilikat, huhti- ja toukokuussa on nopeakasvuisempien siementen vuoro. Juurikkaat eli maan alle kasvavat kasvit kylvetään laskevan kuun aikaan.

Nyt kylvin chilin siemenet. Näin se käy:
Valitse astia tai ruukku, jonka pohjalla on reikiä. Esimerkiksi jogurtti- ja kermaviilipurkit käyvät tähän hommaan mainiosti. Saksilla tai puukolla vaan reikiä pohjaan. Täytä astia niukkaravinteisella mullalla (taimimulta tai turve). Siemenet ja pienet taimet eivät kaipaa vahvaa multaa tässä vaiheessa vielä. Tärkeintä on itäminen eli tasainen kosteus.
Voit kylvää siemenet siistiin riviin, josta ne on sitten helppo siirtää myöhemmin isompiin purkkeihin. Tai voit kylvää ne hajakylvönä sikin sokin ja valikoida joukosta parhaat siirrettäväksi jatkokasvatukseen. Ei ole niin nopon nuukaa kuinka sen tekee.

Siemenet peitetään ohuella kerroksella multaa. Voidaan pitää nyrkkisääntönä, että multaa laitetaan siementen päälle saman verran kuin siemen on paksu/ohut. Eli jos istuttaa herneitä multaa laitetaan niiden päälle noin puoli senttiä, jos kylvetään esimerkiksi unikon siemeniä (millin kokoisia siemeniä) multaa laitetaan vain pikku hitunen, jos sitäkään.

Multa kastellaan ja pidetään kosteana (huom. ei märkänä). Multa ei saa päästä missään vaiheessa kuivahtamaan.
Chilien itämisessä menee joskus parikin viikkoa, joten hyvä konsti tasaiseen kosteuteen on peittää astia muovilla. Muoviin kannattaa tökkiä reikiä tai jättää toinen reuna auki, etteivät multa ja siemenet homehdu. Laita astia lämpimään ja aurinkoiseen paikkaan. Tarkista kosteustilanne päivittäin.

Sitten vaan jännittämään, koska mullasta alkaa pilkottaa vihreitä pikkutaimia! :)