1. marraskuuta 2014

Pöllöt putkaan – valtio laiminlyö hädässä olevien luonnoneläinten hoidon


Viime päivinä on uutisoitu jättiläispandoista. Kiina lainaa pandoja miljoonan dollarin vuosihintaan ja nyt maa- ja metsätalousministeriö keskustelee Suomen suurimpien eläintarhojen johtajien kanssa mahdollisuudesta sijoittaa jättiläispandoja suomalaiseen eläintarhaan. Mitähän ne seuraavaksi keksivät ja mitähän se vaatisi, että Suomen luonnonvaraisten eläinten hoito saataisiin oikealle tolalle? 

Tässä olisi teille tällainen tekstinpätkä, joka jätettiin Toisinnäkijän päiväkirjasta pois (se oli kustannustoimittajan ja oikolukijoiden mielestä liian raporttityylistä ja irrallaan muusta kokonaisuudesta). 

Luonnonvaraisten eläinten hoidon sattumanvaraisuus kuuluu niiden monien luontoasioiden "koordinoimattomuuden" sarjaan mikä Suomessa vallitsee, joista (osasta niistä) Toisinnäkijän päiväkirjassa kerron. Kansalaiset paikkaavat tilanteita parhaan kykynsä mukaan, kun viranomaiset suunnittelevat jotain ihan muuta. 


                                              ****
 23. lokakuuta 2009

Juttelin tänään erään eläinsuojeluvalvojan kanssa puhelimessa. Hämmästyin, kun hän kertoi, että eläinsuojeluvalvojan työ on vapaaehtoistyötä eikä siitä makseta palkkaa. Suomen luonnonsuojelulain neljästoista pykälä velvoittaa valtion hoitamaan loukkaantuneita eläimiä. Eläinsuojeluvalvojien tekemä työ kuuluisi eläinsuojelulain mukaan viranomaisille, mutta resurssipulan vuoksi he eivät kaikkia tapauksia hoida. Esimerkiksi rauhoitetuille nisäkkäillemme kuten siileille, lepakoille tai yleensäkään luonnonvaraisille loukkaantuneille eläimille ei ole olemassa hoitolaa.
Eläinsuojeluvalvoja sanoi, että maahamme tarvittaisiin eläin- ja lintuhoitoloiden verkosto, jossa hoitoloita olisi ainakin yksi vanhaa lääniä kohti. Hoitolat saisivat valtiolta korvamerkittyä rahaa. Suomessa ei ole kuulemma ollenkaan alan koulutustakaan. Eläinsuojeluvalvoja on oppinut kaiken kokemuksen kautta. Hän aloitti vapaaehtoisen eläinsuojelutyön 1980-luvun lopulla, kun joku mummo soitti, että ikkunaan lensi helmipöllö. Eläinsuojeluvalvoja asui silloin kerrostalossa ja hän hoiti linnun kuntoon parvekkeellaan. Kysyin, asuuko hän nyt sitten maatilalla.
– En vaan lähiössä tuhannenkahdensadan neliön tontilla.
Tuo ajatus huvitti minua jotenkin suunnattomasti. Hyvä Suomi.
Eläinsuojeluvalvojalla on muutama häkki pihan perällä, ja hän sanoi, että hänellä on aina hyvä olo, kun häkit ovat tyhjät, silloin hän tietää että eläimillä on hyvä olla ja hänellä aikaa perheelleen ja muulle elämälleen.
Hän hoitaa vain eläinten akuutteja vaivoja. Krooniset vaivat hoidetaan Ranuan, Ähtärin ja Korkeasaaren eläintarhoissa tai Heinolan lintutarhassa; tarhoilla on eettinen velvollisuus ottaa loukkaantuneet eläimet vastaan. Kaikkia eläimiä ne eivät kuitenkaan vastaanota.
Eläinsuojeluvalvoja hoitaa keskimäärin sataviisikymmentä eläintä vuodessa. Siitä tulee vähintään kolmentuhannen euron kulut. Kaupungilta tai valtiolta hän saa korvausta lintujen noutomatkoista. Hän maksaa omasta pussistaan eläinlääkärin ja hoitajien palkat, eläinten lääkkeet ja ruoan. Valtio ei siis ole järjestänyt laissa säädettyä hädässä olevien eläinten hoitoa.
Hän kertoi, että koti- ja maatalouseläinten eläinsuojeluvalvojia on huomattavasti enemmän kuin luonnonvaraisten eläinten hoitajia. Luonnonvaraisten eläinten hoito ei kuulemma kiinnosta ihmisiä samalla tavalla kuin kissojen ja koirien hoito. Hän sanoi, että kontrasti tosi-tv:n ulkomaisten eläinpoliisiohjelmien, joissa mennään hienoilla uusilla autoilla ja varusteita on vaikka minkälaisia, ja Suomen välillä on suuri. Pahimmillaan hänen puhelimensa soi neljältä aamuyöstä ja soittaja kertoo, että kaksi huuhkajaa on pulassa, ne ovat ilmeisesti ottaneet ketun kanssa yhteen. Eläinsuojeluvalvoja opastaa poliisia pyydystämään pöllöt haavilla ja viemään putkaan. Hän hakee ne sitten aamulla.
Kerran hänelle soitettiin loukkaantuneesta viirupöllöstä. Kun hän oli päässyt paikan päälle, kahdeksan palomiestä oli seisonut kiltisti rivissä hätääntyneen ja vihaisen pöllön edessä. Kukaan ei ollut osannut eikä uskaltanut tehdä mitään. Eläinsuojeluvalvoja oli sitten siinä hetkessä opastanut linnun käsittelyä, näyttänyt mitä tehdään ja selittänyt mitä ei tehdä. Palomiehet olivat olleet todella tyytyväisiä oppiessaan näitä taitoja. Eläinsuojeluvalvoja kuulemma mielellään opettaa. Tärkeää on, että eläin saisi avun nopeasti eikä hänen tarvitsisi lähteä hakemaan eläimiä kaukaa tai herätä keskellä yötä puhelinsoittoihin, eikä palomiesten tarvitsisi odottaa häntä vaan he osaisivat toimia. Palomiesten pitäisi pelastaa eikä teloa eläimiä.
Kysyin, onko hänellä lapsia, kuka hänen toimintaansa jatkaa. Ei tietoa. Hänen 17-vuotias lapsensa osaa kuulemma käsitellä eläimiä hyvin, mutta hän ei ole ehkä kiinnostunut eläinsuojeluvalvojan vapaaehtoistehtävistä.
Kun edelleen mietin hänen toimintansa rahoitusongelmaa, hän sanoi:
– En minä itselleni rahaa halua. Olen silleen ihan tyytyväinen tähän tilanteeseen ja maksan ne laskut mitä tulee. Mitä minä hartaasti toivoisin on, että valtio tekisi mitä sen kuuluu tehdä ja Suomeen saataisiin koulutusta ja verkostoa ja mentäisiin esimerkiksi Iso-Britanniaan opiskelemaan villieläinten käsittelyä ja hoitoa.
Kysyin häneltä kehen pitäisi ottaa yhteyttä, että asiaa lähdettäisiin viemään eteenpäin.
– Ei aavistustakaan! hän puuskahti.