16. maaliskuuta 2015

Ihmeellinen varis -tietokirja



Olen mukana työryhmässä, joka tekee kirjaa variksesta. Kaikkien tuntema ja monien vihaama varis on paljon ihmeellisempi lintu kuin on tiedettykään. Varis on yleisesti tuomittu haittalinnuksi ja pesärosvoksi, vaikka uusimpien tutkimusten mukaan variksen haitta muille linnuille on joko olematon tai hyvin vähäinen. Tutkimustulokset variksen älykkyydestä puolestaan ovat hämmästyttäneet tutkijat kaikkialla maailmassa ja muuttaneet suuresti käsityksiä variksesta ja linnuista yleensäkin. 
 
Tällä hetkellä variksen ääni kuuluu miltei kaikkialla, kun reviiriään puolustavat varikset yrittävät pitää muutolta palaavia variksia pois reviireiltään.
Variksen älykkyys näkyy kaikessa mitä se tekee. Variksen käyttäytymistä, ruoanhankintaa, poikasten kasvatusta ja nuorten varisten leikkejä esitellään kirjassa näyttävillä valokuvilla, jotka on kuvattu 15-vuotisen maastoseurannan aikana.

Variksen rooli luonnossa on tärkeä. Varis mm. varoittaa tehokkaasti saalistavista pedoista muita lintuja. Vanhoissa variksen pesissä puolestaan pesivät mm. ampuhaukka, tuulihaukka, nuolihaukka ja sarvipöllö.
 
Varis vuoraa risuista tehdyn pesänsä mm. karvoilla.
Kirjassa käsitellään myös variksen ja ihmisen ikiaikaista suhdetta sekä variksen roolia kansanperinteessä ja kulttuurissa.

Omaksi kokonaisuudekseen kirjaan tulee tavallisten kansalaisten lyhyitä tarinoita variksista. Myös metsästyksen näkökulma esitellään otsikolla “Syytettynä varis” ja “Puolustuksen puheenvuoro”.
 
Varispari vaalii elinikäistä parisuhdettaan monin tavoin. Kuvassa naaras sukii sateessa koirasta.
Kirjan tavoitteena on muuttaa tiedon avulla ”varisvihaa” kiinnostukseksi varista ja muita lintuja kohtaan.

OSALLISTU VARISKIRJAN TEKEMISEEN!
MIKÄ ON SINUN VARISTARINASI?

Kaikki tuntevat variksen ja melkein kaikilla on oma varistarinansa. Jos olet itse kokenut tai kuulut jonkin sykähdyttävän varistapahtuman lähetä se kirjaan. Parhaat tarinat julkaistaan variskirjassa. Variskirjaesitteeseen voit tutustua TÄSTÄ LINKISTÄ.

Kirjaan kaivataan myös vanhoja valokuvia variksista. Varsinkin kuvat ”ennen vanhaan” yleisesti pidetyistä elättivariksista ja kaikki metsästykseen liittyvät variskuvat kiinnostavat.
Yhteydenotot: kaarinadavispalaute(at)gmail.com
 
Hyvällä onnella voi päästä näkemään varisparin jähmettyneenä paikalleen nokat vastakkain. Tällainen ”meditaatiohetki” voi kestää jopa kymmeniä minuutteja. 

Kuvat: Harri Sulonen

Edit 20.11.2017: Kirja on edelleen työn alla ja hyvässä vauhdissa. Ilmoitan kyllä sitten blogissani kun kirja ilmestyy. :)