18. marraskuuta 2011

Varma tapa tulla onnelliseksi



Saattaa kuulostaa hassulta mutta takuuvarma tapa tulla onnelliseksi on aloittaa lintujen talviruokinta. Elämä muuttuu mielenkiintoiseksi ja jännittäväksi: ikinä ei tiedä mitä voi nähdä ikkunasta ulos kurkistaessaan. Lintujen touhuilua on kiva seurata, siitä tulee aina hyvälle päälle ja voi tuntea syvää iloa helpottaessaan luonnoneläinten oloja ja selviytymistä.

Näin aloitat lintujen talviruokinnan:
  • Voit aloittaa lintujen ruokinnan talvella milloin vain mutta sen aloitettuasi ruokintaa olisi hyvä jatkaa kevääseen saakka. Linnut oppivat luottamaan siihen, että ruokintapaikalta löytyy ruokaa. Jos ruokinta lopetetaan kesken, linnut eivät välttämättä löydä uutta ruokapaikkaa ajoissa ja menehtyvät talven karuihin oloihin. 
  • Ruokinnan voi aloittaa vaikkapa vain yhdellä ruokintalaitteella tai ripustamalla talipalloja puiden oksille.
  • Mitä monipuolisemmin ruokaa on tarjolla, sen monipuolisempi linnusto paikalla käy.
  • Sijoita ruokintapaikka lähelle pensaita ja tuuheaa kasvillisuutta, jotta linnut pääsevät turvaan.
  • Perusta ruokinta-alue sellaisella paikalle, että näet sen ikkunastasi. (Ripusta ikkunaan esimerkiksi vanha CD-levy, etteivät linnut lennä vahingossa ikkunaa päin.)
  • Huomioi, että kaupasta ostettavat talipallot saattavat olla kivikovia. Lintujen nokat eivät ole terästä. Pehmennä talipalloja esimerkiksi astumalla kevyesti pallon päälle siten, että pallo ”aukeaa”.
  • Kauppojen pakastealtaista löytyy ihrapaloja, jotka ovat talipalloja ja rasvapötköjä edullisempia.
  • Pidä ruokintalaitteet ja ruokintapaikat siistinä.
Yksityiskohtaisempaa tietoa lintujen ruokinnasta ja ruokintalaitteista löytyy BirdLife Suomi ry:n sivuilta: http://www.birdlife.fi/lintuharrastus/talviruokinta.shtml

Usein toistuva kysymys on: ”Olen aloittanut lintujen ruokinnan ja linnut löysivät ruokapaikan melkein heti, ne kävivät syömässä jo päivä- tai viikkokausia, mutta sitten kaikki linnut hävisivät. Mikä on vikana? Ruokaa on kyllä tarjolla, se ei vain kelpaa.”

Vastaukseeni: ”Ruoka kyllä kelpaisi, mutta ruokintalaite on todennäköisesti tukossa tai jäässä” kinataan aina vastaan: ”Ei ole tukossa, kun juuri täytin ja tarkistin sen.”
Vakiovastaukseni: ”Tarkista uudestaan”. Wink

Jos ruokaa on tarjolla, linnut kyllä tulevat. Laitteet vain usein tukkeutuvat syystä tai toisesta. Esimerkiksi jos illalla on ollut plussaa ja yöllä pakkasta, ruoka voi jäätyä ruokintalaitteen aukkoon.

Linnut löytävät hämmästyttävän pian uudet ruokintapaikat. Linnun on tunnettava elinympäristönsä hyvin, jos se meinaa Suomen talvesta selvitä. Kun ensimmäinen lintu löytää ruokaa, se ilmoittaa muillekin: ”Syömäääääään!”. Joviaalia porukkaa.

Parhaimmassa tapauksessa ruokintapaikalla voi käydä talven aikana 20 - 30 eri lintulajia. Lintutuntemus lisääntyy ja luvassa on mielenkiintoisia jännitysnäytelmiä, kun pihassa vilahtaa haukka tai pöllö. Ja miten riemukasta on nähdä ruokinnalla esimerkiksi harvemmin tavattu puukiipijä, pähkinänakkeli tai pyrstötiainen. Ruokintapaikalla käy myös esimerkiksi oravia, kärppiä, lumikkoja, myyriä, metsäkauriita, rusakkoja ja metsäjäniksiä.

Aloita lintujen ruokinta niin hymyilet joka päivä.
(Vinkki: ruokintalaite ja säkillinen lintujenruokaa on mainio lahja yksinäiselle tai alakuloiselle.)