20. syyskuuta 2012

Kasvu osoittanut mahdottomuutensa

Mielipidekirjoitukseni Aamulehdessä 20.9:


Suomen valtio ja kotitaloudet ovat velkaantuneet nopeasti ja paljon. Suomalaisia yrityksiä siirtyy ulkomaille, eurokriisin kanssa taistellaan, vienti vähenee. Samaan aikaan elinkustannukset nousevat, Suomen huoltosuhde heikkenee, kunnat tuskailevat lakisääteisten velvoitteidensa kanssa ja säästöjä haetaan muun muassa suurentamalla kouluja ja kuntia. Pieni ja paikallinen kuolee pois, tilalle on tullut globaalia toimintaa ja luonnonvarojen surutonta haaskaamista. Yhtälö on mahdoton. Monet arkipäiväämme varjostavista ongelmista aiheutuvat rahasta, kasvuun pyrkivästä talousjärjestelmästä ja elämäntapamme perustumisesta fossiilisten polttoaineiden käyttöön.  

Ihmiskunnan aineellinen hyvinvointi perustuu luonnon tarjoamiin aineettomiin ja aineellisiin asioihin kuten pohjavesiin, hengitysilmaan, ravintoon, lääkkeisiin ja rakentamisaineksiin. Tapamme kohdella ympäristöämme ja luontoa näkyy taloudessa ja terveydessämme.  Luonnon monimuotoisuus on vähentynyt ja ilmasto muuttuu. Korkea materiaalinen elintaso ei ole edes tuonut kaipaamaamme elämänlaatua tai onnellisuutta, vaan ihmiset ovat alkaneet voida pahoin. ”Hyvinvointiyhteiskunta” on vain lisännyt julkisia menoja sekä terveyden- ja sairaanhoidon tarvetta. Veroaste vuonna 2011 oli 43,2 % bruttokansantuotteesta. Yhä suurempi osa veroista menee velan korkojen maksuun, ei hyvinvointiin.

Onko todellista hyvinvointia, jos talouskasvu ja elämäntapamme eivät ole ekologisesti kestäviä? Pitkään työtä tehtiin perustarpeiden vuoksi. Kun kansalaiset ja valtio alkoivat vaurastua, emme vähentäneet työntekoa vaan, kuten kestävän kehityksen tutkimuksen professori Tim Jackson sanoo, olemme ajautuneet käyttämään rahaa, jota meillä ei ole, ostaaksemme tavaroita, joita emme tarvitse, tehdäksemme vaikutuksen ihmisiin, joista emme välitä. Suurin tragedia on se, että tämä kehä aiheuttaa merkittävän vaaran ympäristön kantokyvylle.

Nykyinen elintasomme perustuu velkaan ja luonnonvarojen haaskaamiseen. Nyt kun talous köhii, pelätään kitsastelun paradoksia: jos kaikki alkavat säästää, kulutus laskee ja seuraa vaikeuksia. Siksi kansalaisia kehotetaan entisestäänkin kuluttamaan. Jatkuvaan kasvuun pyrkiminen ei ratkaise ongelmia vaan luo niitä.

Elämän kohtuullistaminen ja vähempään tyytyminen antavat keinoja vähentää luonnonvarojen käyttöä, torjua ilmastonmuutosta ja luo mahdollisuuden kestävään hyvinvointiin. Kohtuutalousajattelussa talouden kokoa rajoitetaan vapaaehtoisesti. Meidän olisi määriteltävä selkeät luonnonvararajat, joiden raameissa talouden ja kulutuksen on toimittava ekologisesti. Kohtuutalous tähtää onnellisuuden ja hyvinvoinnin lisäämiseen ei-kulutuksellisin keinoin: jakamalla työtä, kuluttamalla vähemmän, käyttämällä aikaa taiteeseen, musiikkiin, perheeseen, kulttuuriin ja yhteisöön.

On käytävä keskustelua mistä kaikesta julkisen sektorin tulee vastata ja mistä ei. Mikä on oikeasti tarpeellista? On lakattava elämästä velaksi, tyydyttävä vähempään ja luovuttava.