14. syyskuuta 2012

Sadonkorjuupyöräilyä ja sadonkorjuujuhlia

Hei Kaarina,

bongasin tässä päivänä yhtenä sivultasi jutun Tampereen sadonkorjuupyöräilyistä. Olimme sellaisella viime viikon sunnuntaina, ja se kyllä kannatti. Aivan kulkureittien varrella ihania marjoja ja omenoita, joita kukaan ei uskalla noukkia, koska eivät tiedä, kuka ne omistaa ja voiko niitä omin lupinensa ottaa. Satokartta on todella loisto keksintö. Voi kun idean saisi levitettyä laajemmallekin Suomeen. Käytinkin jo tällä viikolla satokarttatietämystäni hyväksi ja kävin tyttäreni kanssa ohikulkiessani hakemassa omenapannariin, -kiisseliin ja kuivatukseen puolikassillista omenoita. Kiitos todella makoisasta vinkistä :o). 


Muistutukseksi muillekin, että vielä ehtii sadonkorjuupyöräilylle huomenna lauantaina 15.9:


Tamperelaiset voivat vastedes hyödyntää aiempaa helpommin kaupungin puistoissa, joutomailla ja metsiköissä kasvavia ruokapuita ja -pensaita. Elokuussa osoitteessa http://tampereensatokartta.net/ on avattu kartta, johon merkittyjen kasvien sato on kenen tahansa kerättävissä. Kartta on myös avoin täydennettäväksi omilla havainnoilla satokasveista.
Satokartan tarjoamiin antimiin voi tutustua Tampereen ympäristönsuojeluyhdistyksen järjestämillä sadonkorjuupyöräilyillä syyskuun 9. ja 15. päivä. Sadonkorjuupyöräilyt ovat maksuttomia tutustumis- ja keruuretkiä lähiympäristön satokasvipaikoille.

Lauantaina 15.9. kierretään ydinkeskustan satokasveja. Tapaaminen Keskustorilla klo 16.

Retkillä on säävaraus. Molemmille retkille mahtuu 15 ensin ilmoittautunutta. HUOM! ILMOITTAUTUMINEN SÄHKÖPOSTITSE! tampereensatokartta(ät)gmail.com.

**

Helsingissäkin on oma satokarttasivu: http://satokartta.net/?page_id=28, jossa on kartta Helsingin julkisista ruokapuista ja -pensaista

**

Tampereella Kurpitsatalolla vietetään huomenna sadonkorjuujuhlaa:
Kurpitsatalon sadonkorjuujuhlaan tuovat tällä kertaa oman säväyksensä laulaja ja lauluntekijä Hanna Ruuskanen sekä Lassi Valtonen & Hot Mama Salonen. Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lastenpajoissa materiaalimaksu 2€. Voit tuoda mukanasi oman kassin vihannesostoksille.
Tervetuloa!
Ohjelma
klo 12-16:
Vihannestorilla myynnissä Kurpitsatalon oman palstan satoa sekä talon omenamehua. Kasvissoppaa ja sämpylää pihamaalla. Kurpitsatalon kahvila avoinna herkullisine leivonnaisineen. Myyntikujalla käsityöläisten taidokkaita tuotteita!
Klo 12-13 Juhlan avaus, puhettakin. Saija ja Titta laulavat.
Klo 13-14 Leikkitunti Lastenmaalla mm. Pellon Pelättimen seikkailupolku. Askartelua, leikitystä, kasvomaalausta ja lettuja.
Klo 14 Hanna Ruuskanen esiintyy
Klo 15 Lassi Valtonen & Hot Mama Salonen soittavat covereita
Kurpitsatalo ja Lastenmaa, Isolähteenkatu 2, 33250, Tampere
www.pispala.fi/kurpitsa
p. 041 5257 956

Järjestää Kurpitsaliike ry
Mukana Vuorenväki ry.