12. maaliskuuta 2014

Varis on viestilintu


Viime viikolla kävi niin sanotusti tolkuton munkki. Olin pihatöissä nenä maahan suunnattuna, kun yhtäkkiä kuulin variksen varoittavan. Pysyin matalana ja nostin katseeni nähdäkseni mistä varis varoittaa. Haukoin henkeäni enkä tahtonut uskoa silmiäni. Äänetönnä majesteetillinen merikotka liiti parhaillaan talomme yli! 
Voi mikä lumottu hetki. Pysyin paikallani ja seurasin kotkan liitoa katseellani. Heti kun kotka katosi puiden taakse, hain kameran ja riensin rantatörmälle linnun perään mutta se meni jo parin kilometrin päässä lounaassa.
Ei haitannut ollenkaan. Olin yhtä hymyä, hihkuin ja riemuitsin. Kiitos variksen ymmärsin nostaa katseeni juuri oikealla hetkellä, muuten ainutlaatuinen havainto olisi jäänyt tekemättä. 

Jäin nojaamaan verstaan seinään ja seurasin lähipuihin kerääntyneitä variksia. Naapurireviirien varikset yhdistävät voimansa vaaran tullen. Taas varikset kävivät levottomaksi ja pitivät tavanomaista kovempaa ääntä. Ne näkivät jotain mitä minä en. Tähyilin ympärilleni.
Pohjoisesta tuli toinen kotka!

Ensimmäisen sekunnin kaksi en tahtonut ymmärtää mitä näen. Suljin nopeasti pois vaihtoehtoja ja todennäköisyyksiä: onko se harmaahaikara? Kurki? Ei, ne eivät ole täällä vielä.  Kyllä, se on kotka! Olin ihan täpinöissäni. Niin variksetkin.
Kevin on meidän kuvausvastaava eikä hän ollut kotona, joten minun ”kuvaustaidoilla” mentiin. En katsonut kameran asetuksia ollenkaan, räpsin vaan sokkona menemään ja laitoin välillä kameran kokonaan sivuun ihaillakseni kotkaa. Olin kyykyssä, jottei kaksijalkainen ihmisolemukseni säikyttäisi kotkaa pois.

Eikä kotka säikkynyt vaan jäi kaartelemaan yläpuolelleni.

Hyvin pian kotka katosi kaveriaan seuraten lounaaseen. Seurasin iltahämärään saakka variksia. Varikset olivat aivan selvästi innoissaan kotkan näkemisestä ja vaihtoivat tietoa tapahtuneesta. Jopa vastarannan varikset vastasivat huutoihin. Tieto kotkasta kiiri eteenpäin ja varikset purkivat jännitystään erilaisilla riemastuneen kuuloisilla huudoilla. Ehkä tapaus oli niillekin suhteellinen harvinainen? Ehkä vanhemmat ja viisaammat varikset opettivat nuorempiaan?

Kun varis raakkuu, sen silmän päälle tulee valkoinen vilkkuluomi. Pyrstö tasapainottaa ja antaa äänelle pontta. 

Toisinnäkijän päiväkirjassa kerron kuinka muutkin linnut, ja muutkin eläimet kuin linnut, ymmärtävät varisten kieltä. Laulujoutsen kohottaa päänsä, kun se kuulee sadan metrin päässä tietyllä tavalla ääntelevän variksen. Kauriit kuuntelevat varista alituisesti. Varis varoittaa ympäröivää luontoa ihmisestä, pöllöistä ja ketuista, ilmoittaa missä on ruokaa tarjolla tai jotain normaalista poikkeavaa. Kaikkien kannattaa kuunnella varista. Ihmistenkin.





7. maaliskuuta 2014

Mies joka istutti puita



Aina kulkiessani Ylöjärvellä päin ihailen Mikkolantien varrella kasvavaa koivukujaa. Ne koivut vievät minut ajassa 1980-luvulle, kun seurustelin ylöjärveläisen nuoren miehen kanssa. Ajelimme hänen oranssilla kuplavolkkarillaan bokserimoottori päristen ja putputtaen Mikkolantietä edestakaisin Rantajätkien kämpän ja Tampereen Keskustorin korttelirallin väliä. Volkkarin helmassa oli ”Jeans”-teippaukset, ne kertoivat erikoismallista josta oltiin ylpeitä. 

Kerran Mikkolantietä ajaessamme armas poikakaverini osoitti pientareen koivuja, jotka jatkuivat kilometrien matkan tien päästä päähän. Se oli ollut hänen erään kesän työpesti. Istuttaa koivuja. ”Oli meinaan pikkuinen homma!” hän totesi. Hänen puuskahduksensa nauratti ja tuijotin mykistyneenä ohi viliseviä koivuja. Tiedostin ne ensimmäistä kertaa vasta silloin, vaikka olimme ajaneet niiden ohi monen monituista kertaa.

Koivujono jatkui ja jatkui. Miten erikoinen kesätyö, huomasin ihmetteleväni. En ollut koskaan ajatellut, että joku voisi istuttaa työkseen puita. Minä opiskelin hoitoalaa ja kesätyöni oli vanhainkodissa. Minua kiehtoi ajatus puiden istuttamisesta. (Niinpä, olisi pitänyt silloin heti vaihtaa alaa…) Koivunistutustarinan ansiosta ryhdyin katselemaan kaikkia tien pientareiden puita eri tavalla: joku on nuokin puut istuttanut. 

Seurustelustamme on yli 25 vuotta (Terkkuja J:lle, jos joskus satut lukemaan tätä.) Oranssi kuplavolkkari lienee romuttamolla, koivukujanteesta etelään tien toiselle puolen on rakennettu karuja kerrostaloja. Kolmikymmenvuotiaat koivut saavat minut edelleen hymyilemään. Nuori mies ei puunistutusurakassaan aavistanut miten kauniin ja suuren työn hän teki. Sen lisäksi, että koivut näinä ilmastonmuutoksen aikoina toimivat hiilinieluina, puhdistavat ilmaa ilmansaasteista ja tuottavat happea monien muiden ominaisuuksiensa lisäksi, ne ovat todella kauniita. Asuinalueen rakennustöiden takia osa koivuista on kaadettu. Saavatko loput koivut kasvaa rauhassa? Puut ovat niiden nykyisessä rauhattomassa ympäristössä entistäkin tärkeämpiä. Koivut voivat elää vielä toista sataa vuotta, jos niiden vain annetaan kasvaa rauhassa. Miten uljailta ja upeilta puut mahtavatkaan näyttää vuonna 2100.

                                                    ***

Jean Gionon tarinassa Mies joka istutti puita, kerrotaan lammaspaimenesta, joka vaivaa säästelemättä istuttaa autioituneen laakson täyteen tammia. Hän tekee paimensauvallaan satojatuhansia reikiä maahan ja tiputtaa niihin keräämiään tammenterhoja. Vuosikymmeniä myöhemmin kaikki on toisin: tammimetsä on täynnä elämää, purot virtaavat ja kukat kukkivat. Kirja kirjoitettiin 50-luvulla ja sen innoittamana syntyi useita metsänistutusliikkeitä eri puolilla maailmaa. Vihreän aallon myötä teoksesta tuli malliesimerkki luonnon hoitamisesta ja suojelemisesta.

Tänään, enemmän kuin koskaan, tarvitsemme ympäristöliikettä, vihreää aaltoa ja tekoja, joissa tuhoamisen sijaan varjellaan luontoa ja elämää. Tarvitsemme enemmän puidenistuttajia kuin kaatajia, luonnon vaalijoita - emme tuhoajia. Puun kasvaminen suureksi vie vuosikymmeniä. Puun kaataminen moottorisahalla kestää vain muutaman ajattelemattoman sekunnin. Isot avohakkuut maankääntöineen syntyvät muutamassa päivässä. Vanhat metsät katoavat, metsäluonto ei palaa koskaan ennalleen.

Ihminen muokkaa teoillaan ympäristöään. Katsellessasi metsiä, tien pientareen tai pihasi puita, ja tehdessäsi elämän ja luonnon kannalta kriittisiä päätöksiä, muista: yhden ihmisen hyvä tai paha teko voi kantaa vuosisatojen päähän.