Pientä pintaremonttia...

Kaukana ovat ne ajat jolloin vesivessan, putkiremontin, kaakeleiden vaihtoon tai kylpyhuoneen remonttiin paloi satoja - tai jopa tuhansia - euroja.

Nauratti niin tässä toissapäivänä, kun viimein sain - taas kerran-  aikaiseksi tehdä ”pientä pintaremonttia”, että ajattelin jakaa ilon aiheet teidänkin kanssanne.

Huussin ovi on oikutellut koko kesän. Keväällä ensin tunkkasin, eli nostin, vessan kulmaa hiukan. Se auttoi. Hetken. 

Joitain viikkoja sitten huussi asettui uudenlaiseen asentoon kesän runsaiden sateiden vaikutuksesta ja huussin ovi turposi. Eli taas ovi oikutteli. 

Normi-ihmiselle se oven ns. ”normaali toiminta” olisi ehkä ollutkin OK. Mutta minä en onnistunut liikkumaan hiljaa ja huomaamattomasti hiipien. Esimerkiksi yön hiljaisuudessa ovi piti mielestäni häiritsevän laahaavaa ääntää.

Koetin nostaa saranaa - ja samalla koko ovea - ruuvaamalla ja pönkkäämällä ylimääräisen ruuvin vinoon ylöspäin saranoiden tueksi. Konstit on monet.... 

Se auttoi hetken = joitain viikkoja.

Nuoli osoittaa ruuvia jonka pitäisi pönkätä koko saranaa ylöspäin.... hetken se olikin oivallinen ratkaisu, heh heh.

Taas ovi turposi tai huussi meni vinoon - tai mitä vaan - mutta minulta meni ns. hermot. On se kumma etten saa liikkua äänettömästi... ;D

Otin järeät työkalut avuksi. Sahasin käsisahalla about ½ senttimetriä oven alakarmista veks. 

Johan auttoi. 

Kyllä helpotti huussikäynnit – henkisestikin- kun taas onnistuu hiipiminen.

Remontin kustannukset: 0 e (jos laskee, että saha on ostettu vuosikausia sitten ja se on maksanut itsensä monessa projektissa takaisin jo moneen kertaan).

Sahattuani tanssin pienen voitontanssin ja tunsin itseni riemukkaan vapaaksi ja oivaltavaksi. ;)

Tiita på den här satsen: Oven laahausjäljet näkyvät, vaikka aina nostin ovea avatessani sitä. Saha - ja huussi -ovat 90-luvun alusta, ainakin 25 vee vanhoja. Ketään ei haittaa, päinvastoin, vaikka oven alaosasta lähti muutama milli.

Erään ”osa-remontin” jälkeen pääsin astumaan huussiin saakka, kunnes oven liike säikäytti viereisen vaahteran takaa kaksi valkohäntäkaurista 10 metrin päästä liikkeelle. Wau! 

Muutama hassu loikka ja kauriit olivat jo pellon toisella reunalla. Ihan unohtui miksi olin lähtenyt liikkeelle.

Pieni ja iso kaveri. I love you! Rakkaita kavereita ootte.❤

Tuon kokemuksen inspiroimana tietysti haaveilen ovettomasta huussista. Vitsi. Ei se taida toteutua, kun ongelmana on (lumi)sade ja tiaiset jotka mielellään tutkivat joka paikan ja muuttavat mm. wc-rullat päreiksi. Tarvii vaan opettaa kauriit toisella tavalla tottumaan minuun. 

Tai opettaa itseni liikkumaan entistä huomaamattomammin... ja pitää huussin ovi kunnossa.

Lopuksi vielä: Huomatkaa edellisissä kuvissa huussin oven viirut. 

Oven laudoilla on elintärkeä tehtävä ampiaisten pesän rakennusaineena. ;) Jokainen siinä näkyvä viiru on tällaisen pienen otuksen kovan työn tulosta ja arvokasta pesänrakennusainetta. 

Ampiaisilla ei ole ollut helppoa tänä kesänä.

 ***

Aiheesta aikaisemmin mm.: 

Sopuiusaa rinnakkaiseloa ampiaisten kanssa:

http://www.kaarinadavis.com/2015/07/sopuisaa-rinnakkaiseloa-ampiaisten.html

Lepakon uloste: onko se vaarallista ja näin siivoat sen turvallisesti

Vesisiippa troolaa hyönteisiä vedenpinnasta.

Minulla oli maanantaina tosi mukava päivä. Paikallislehtemme UutisOiva halusi tehdä artikkelin lepakoista ja kysyivät minulta mm. Hämeenkyrön lepakkotilanteesta. Mielelläni vastasin mihin osasin, mutta hirmu vähänhän me ihmiset tiedämme lepakoiden elämästä. 

Kerroin toimittajalle Hämeenkyrön kotiseutumuseon ullakon lepakkoyhdyskunnan historiasta ja niinpä maanantaina teimme tärskyt sinne.

 

Kotiseutumuseolla oli vuonna 1990 Suomen suurin tunnettu lepakkoyhdyskunta. Viiksi- ja isoviiksisiippojen osalta jopa koko Euroopan suurin. Museon ullakolta tavattiin silloin viittä eri lajia (pohjanlepakko, korvayökkö, vesisiippa, viiksisiippa ja isoviiksisiippa) ja yhteensä niitä oli ollut peräti 200–300 yksilöä. 

Kolme vuotta myöhemmin, vuonna 1993, lepakoiden määrä oli tipahtanut 35–40 yksilöön ilmeisesti häirinnän vuoksi, kun museon vintillä oli kuljettu enemmän ja pidetty valoja päällä. Lepakot ovat olleet rauhoitettuja jo vuodesta 1923 ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkoja ei saa hävittää. Onneksi kukaan ei ole kotiseutumuseon rakennusta hävittämässäkään. Museon ullakko vain rauhoitettiin kulkemiselta ja sitten toivottiin lepakoiden palaavan. 

Kotiseutumuseolla on esillä vanhoja hämeenkyröläisiä esineitä, valokuvia ja maatyökaluja. Rakennus on valmistunut 1820 Venäjän vallan aikaan kruunun viljamakasiiniksi. Viljelijät veivät sinne viljaa maksaakseen veronsa. Kruununjyvät olivat hyvässä tallessa makasiinin kaltereiden ja metalliovien takana.   

Aivan museon vieressä sijaitsee 1700-luvun lopulla valmistunut kirkko. Se toimii kesäisin tiekirkkona. Frantsilan Kehäkukka kasvisravintola sijaitsee näistä rakennuksista noin puolen kilometrin päässä itäänpäin.

Kävin kotiseutumuseon vintillä vuonna 2011 luontoharrastajaystävieni kanssa tutkimassa lepakkotilannetta. Silloin ei näyttänyt kovin hyvältä. Lepakonjätöksiä ei juuri ollut. Havaintojemme mukaan katon raosta sujahti ulos ainoastaan 16 lepakkoa. Iso määrähän se on tuokin, mutta 90-luvun tilanteeseen verrattuna siis.

Nyt oli korkea aika käydä arvioimassa tilanne uudestaan. Saimme kotiseutumuseolta erityisoikeuden käydä vintillä. Kiitos siitä! Liikuimme siellä varovasti ja kuiskaten. 

Yksi lepakko voi saalistaa jopa 1000 hyönteistä tunnissa. Lepakoilla on merkittävä rooli ekosysteemissä. Kuvitelkaa, miten monta hyönteistä iso lepakkoyhdyskunta syö pelkästään yhden yön aikana! Tai yhden kesän tai elämänsä aikana. 

Siperiassa on tavattu yli 41-vuotias isoviiksisiippa ja edelleen arvuutellaan, kuinka vanhaksi lepakot voivat elää.

Heti ullakon ovella vaikutti lupaavalta, rappusilla oli pipanoita! Laitoin hanskan käteen ja mursin pipanaa sormien välissä, se muuttui jauhoksi. 

Lepakoita vintillä! Jepu jee! 

Kyllä, minulla on ”kaikki inkkarit kanootissa ja muumit laaksossa ja kaikki muutkin kotona” heh heh. Olen niin iloinen, etteivät lepakot ole hylänneet rakennusta. 😙

Lepakon ja hiiren papanat muistuttavat toisiaan, mutta hiiren papanat pysyvät kovina villiriisin muotoisina vaikka niitä puristaa. Lepakon uloste hajoaa pölymäiseksi.   

 

Onko lepakon uloste vaarallista?

Tämä on ehkä yleisin kysymys, jonka lepakoista saan. Lyhyt vastaus: Suomessa lepakonpapanat eivät ole vaarallisia, kunhan niitä ei käsittele paljain käsin.

Itse laitan aina hanskat käteen. Silloin papanaa voi rauhassa puristaa sormien välissä ja katsoa, hajoaako se jauhoksi. Lepakon uloste hajoaa, hiiren papana säilyttää muotonsa.

Jos siivoat isompaa määrää vanhoja papanoita ahtaassa ullakkotilassa, laita hanskojen lisäksi hengityssuojain. Vuosien kuivunut uloste pölyää, eikä minkään pölyn hengittäminen ole hyväksi. Tuuleta tila ja pese kädet jälkeenpäin.

Lepakoihin liittyvä todellinen riski Suomessa on lepakkoraivotauti, mutta se ei tartu ulosteesta vaan puremasta tai raapaisusta. Älä siis koskaan käsittele elävää lepakkoa paljain käsin. Jos lepakko puree tai raapaisee, ota yhteyttä lääkäriin.

Ja tärkein: älä siivoa lepakoiden lisääntymis- tai levähdyspaikkaa kesken pesimäkauden. Lepakot ovat Suomessa rauhoitettuja, ja niiden lisääntymis- ja levähdyspaikkojen hävittäminen on kiellettyä. Jos ullakollasi on lepakkoyhdyskunta, siivousta ei tehdä kesällä. Sopiva aika on syksy, kun naaraat ja poikaset ovat siirtyneet muualle.

Lepakoiden ulosteita oli runsaasti, kummassakin rakennuksen päädyssä sekä kurkihirsien alla. Jäin odottamaan iltaa. Olisiko yhdyskunta palautunut isommaksi?

Päivystin yön pimeydessä kotiseutumuseon nurkalla useamman tunnin ja odotin, koska poliisi tai joku vartioliikkeen mies tulee jututtamaan minua. Olin varmaan ”hiukan” epäilyttävän näköinen seisoskelija. Lepakot ilmestyivät klo 20.50. Niitä oli neljä. Pohjanlepakko ja yksi viiksisiippalaji. 

Mutta en suostu murehtimaan. Olen järkeillyt, että olin vain liian myöhään syksystä liikkeellä. Lepakoiden eritteet ovat kertyneet useammalta vuodelta, mutta silti niiden määrä viittaa isompaan lepakkopopulaatioon.

Tuosta pienestä katon räystään kolosta ne sujahtivat ulos.

Lepakoilla on useita eri elinpaikkoja. Niillä on talvipaikat, kesäiset lepopaikat ja sitten on naaraiden niin sanottuja äityisyhdyskuntia, synnytyslaitoksia, ullakoilla ja isojen puiden onkaloissa. Naaraslepakot siirtyvät niihin kesäkuun alussa ja ne hajaantuvat elokuun alun paikkeilla parhaille saalistuspaikoille, kun poikaset osaavat lentää. Urokset eivät ole samoissa paikoissa, eivätkä kilpaile samasta ravinnosta.  

Talvisin lepakot horrostavat jossakin... onkaloissa, luolissa, maakellareissa, pirunpelloissa, rakennuksissa... ja missä kaikkialla muualla, sitä emme tiedä. Osa lepakoista muuttaa talveksi Eurooppaan, mutta siitä(kin) tiedetään vielä aika vähän.

Kaikkiaan maanantai antoi paljon voimia ja iloa eteenpäin. 

Rikkautta ja onnea on ilahtua vähästä: lepakonpapanoista.😄

Ensi kesän yötutkimusmatkoja odottaen ja lepakoiden syksyyn ja talveen kaikkea hyvää toivottaen. 

 

Lepakot ovat yksi niistä pihapiirin asukkaista, joista tiedämme vielä hämmästyttävän vähän. Kirjoitan luonnon kanssa elämisestä kirjassani Linnunlaulua ja varoitushuutoja.