Mietimme hetken mitä pitäisi tehdä. Peltejä ei saisi avata
missään tapauksessa tai rapistelija tipahtaisi varaavan takan mutkittelevaan lämpöhormistoon
eikä osaisi ikinä sieltä pois. (Avotakan ollessa kyseessä pellit olisikin
voinut avata.)
Kevin veikkasi, että savupiipussa on hiiri. Minä veikkasin
sinitiaista. Ei kun taskulamppu käteen ja hakemaan tikapuita ja jakoavainta,
että saadaan piipun suojapelti pois ja kurkistamaan mitä piipusta löytyy. Talitiainen!
(Erittäin nokinen sellainen.) Voi ressua, miten se sinne oli tipahtanut!
Siitä lähdimme, kuin pelastuspartio Bernard ja Bianca, verstaalle huolesta soikeana miettimään
erilaisia vaihtoehtoja millä tintti saadaan koukittua piipusta pois. Kauankohan
tintti oli siellä jo rapistellut? Onnistuisimmeko saamaan sen pois? Mitä sitten
tehdään jos saamme sen pois ja se on huonokuntoinen? Tai mitä jos se kuolee?
Nyyh.
Teippasimme kaksi pitkää kapeaa puun pätkää yhteen ja saimme
aikaiseksi kolme metriä pitkän varren, jonka päähän virittelimme ensin 90
asteen kulmaan pienen levynpalan. Kevin sujautti viritelmän piippuun (samaan
aikaan taskulampulla sojottaen) ja uskomatonta kyllä tintti meni levyn päälle! Mutta
puolivälissä piippua tintin hermo petti ja se hyppäsi pois kyydistä. Hirvittävä
nokipöly valtasi piipun. Taskulampusta ei ollut mitään apua, näkyvyys nolla. Ei
voinut kuin huokailla ja odotella minuuttikaupalla pölyn laskeutumista. Toisella
ja kolmannella yrityksellä tintti ei enää uskaltautunut kyytiin. Piipun teräsputki
on kapea ja liikkumavaraa vähän. Liikaa ei auttaisi lintua stressata, ettei se
kuolisi meidän toimenpiteisiin. Mitä ihmettä me keksittäisiin?
Takaisin verstaalle tuunaamaan keppiä. Levy pois ja tilalle hyttysverkonpala,
jonka pujotimme pehmeään rautalankaan. Idea oli, että rautalanka taipuu takan
peltiä vasten tintin alle ja muuttuu kouruksi, jolla tintti saadaan nostettua
pois. Testasimme prototyyppiä moneen kertaan auton peltiä vasten, että lanka taipui
eikä vaurioittaisi lintua.
Tintti protestoi äänekkäästi mutta nousi verkon mukana ja
oli jo melkein ulkona, kun se pääsi verkosta ulos ja tipahti takaisin piipun
pohjalle. Voi mahdoton sentään! Tätä toistui useamman kerran. Usko oli loppua. Sitten
Kevin nosti kepin nopeasti ulos piipusta (tähän asti liikkeet olivat olleet hitaita
ja varovaisia) ja talitiainen pääsi kuin pääsikin siivilleen ja se lensi talon
viereiseen vaahteraan ja ryhtyi saman tien toimekkaasti puhdistamaan sulkiaan. Pian
tintti lensi raparperipuskan juurelle ja tarmokkaan oloisesti käänteli päätään
hakiessaan hämähäkkejä ja hyönteisiä syötäväkseen.
Olipa hermoja raastava kaksituntinen. Niin kauan pelastusoperaatiomme
kesti. Nyt olemme koettaneet seurata näkyykö pihapiirin lintujen seassa tummaa
talitiaista. Olisi niin palkitsevaa tietää sen olevan vielä hengissä.
Mutta aivan kuin siinä ei olisi ollut tarpeeksi, Kevin meni eilen
lämmittämään saunaa ja oli juuri tuuppaamassa pesään sytykkeitä, kun
talitiainen lensi kiukaan luukusta pihalle! Äkkiä saunan ikkuna auki ja tintti pääsi
vapauteen. (Tämä tintti ei ollut niin musta.)
Ilmeisesti tintit ovat intoutuneet hakemaan ruokaa ja
mahdollisia talvenviettopaikkoja ja ovat siinä touhuissaan tipahtaneet
piippuihin. Tällaista ei ole kyllä ennen tapahtunut.
Mitä tästä opimme? Emme käytä talon piippua/takkaa vielä
vähään aikaan, joten laitoimme hormin päälle kiven esteeksi. Tästä lähtien kivi
laitetaan hormin päälle joka kevät heti kun lämmityskausi loppuu. Saunan piipun
ympärille pitää viritellä metalliverkko. Siihen asti kunnes se saadaan viriteltyä,
pidämme saunan ikkunaa ja kiukaan luukkua auki.
