16. syyskuuta 2023

Arkistonosto: Kurkiauran kertomaa

Kurkien kunniaksi arkistonosto viiden vuoden takaa.

Kurjet tiesivät sen taas. Torstaina alkoi kurkien päämuutto ja sitä seuraavana yönä oli -2 astetta. Pohjoistuuli kuitenkin lakkasi ja nyt on vastainen lounaistuuli, joten kurjet kerääntyvät puiduille pelloille lepäilemään ja ruokailemaan odotellen myötäistä tuulta. Joten korvat ja silmät auki ja nauttimaan kurkihavainnoista!

**

Viime päivät ovat olleet haikeaa hyvästijätön aikaa. Kurjet muuttavat etelään. Kuokin kasvimaalla maa-artisokkia, kun kuulin pohjoisen suunnasta kurkien huutoa. Äänet kuuluivat pitkään ennen kuin linnut ilmestyivät näkyviin. Ensimmäinen ajatukseni oli ilo - ihanaa, kurkia - mutta samassa haikeus valtasi mieleni. Ne lähtevät.

Ne lentävät Suomesta pois kahta reittiä. Etelä-Suomen kurjet muuttavat Unkarin seuduille ja Pohjois-Afrikkaan. Toinen reitti vie Itä-Suomen ja Lapin kurjet Egyptin ja Sudanin seuduille. Viimeisten vuosikymmenten aikana Suomen kurkikanta on vahvistunut, nyt Suomessa arvioidaan pesivän 30 000-40 000 paria. Kurki on nyt onneksi elinvoimainen.



Oikaisin selkäni, pudistin maata käsistäni ja polvistani, astuin puiden takaa paremmalle paikalle, josta näin horisonttiin. Sieltä se hoippuileva nauha tuli. Kurkiaura ei kauaa pysy samanmuotoisena. Parvi vaihtaa alati vetäjää ja aistii tuulen virtauksia.

Joskus kurjet lentävät niin korkealla ettei niitä näe, ääni vain kuuluu. Joskus taas taivas räjähtää, kun metsän takaa matalalta tulee äänekäs parvi. Miten valtavan kokoisia lintuja kurjet ovat! Niiden siipienväli voi olla yli kaksi metriä. Nautin kurkiaurojen havaitsemisesta koko sydämelläni ja yritän tallettaa upeaa näkyä mieleeni, vaikka välillä ryhdyn laskemaan kurkien lukumäärää. Kurkien suuren koon vuoksi on helppo arvioida aurassa olevan ainakin sata lintua. Kun pääsee laskemisen vauhtiin, on hämmästyttävää kun lukumäärä kutistuu joihinkin kymmeniin. 

Koetan lukea kurkiauran nopeasti muuttuvia kuvioita. Jospa linnuilla olisi minulle jokin sanoma? Auran muoto näyttää kirjaimilta: M, W, V,S, M, J, M, W, V. Tulkitsen sen seuraavasti: ”Menemme. Winter Vilpoinen. Saavumme Maaliskuun Jälkipuolella. Mikäli (ei) Winter Vielä.”


Kurjet liitävät nopeasti, matkalennossa ne etenevät jopa 40 – 50 kilometrin tuntivauhdilla. Muuttolinnut jättävät Suomen syksyllä ja odotamme niitä palaavaksi keväällä. On hassua ajatella, että etelänmaissa koetaan meidän keväällä lintujen paluusta kokemamme ilo syksyllä. Miltä syksy Suomessa tuntuisi, jos seuraisimmekin lintujen paluuta emmekä lähtöä? Olisipa se jotain. Talvi tuntuisi helpommalta kestää. Mutta se voisi laittaa kaiken sekaisin. Keväällä pitäisi tuntea kaihoa, rintaan nousevan kohottavan tunteen sijaan. Syksyyn sopii melankolia paremmin. 

Ilmatieteen laitoksella olisi opittavaa linnuilta. Kurjet osaavat aina ennustaa varsinaisen syksyn tulon, ne eivät koskaan erehdy. Kurkien päämuutto ennakoi aina ensimmäisiä kylmiä öitä.

Olen kuullut, että säätutkat pystyvät erottamaan lintuparvia esimerkiksi lumesta ja sateesta. Olisi hienoa jos säätiedotusten yhteydessä kerrottaisiin toisenlaisistakin tutkahavainnoista: ”Linturintama saavuttaa Suomen.” tai ”Viime yönä säätutkassa havaittiin tuhansia muuttolintuja.” Havahtuisimme koko kansakuntana merkittäviin vuodenkierron tapahtumiin ja oppisimme katselemaan taivaalle oikeaan aikaan ja näkisimme kurkiaurojen muotojen luomat viestit sinivalkoisella taivaalla: M, V, M, N. = ”Me Vartoamme Maaliskuuta. Näkemiin!”