Jokainen meistä seisoo yksin maan sydämessä
auringonsäteen lävistämänä ja yhtäkkiä on ilta. Äkisti ovat kaikki junat
menneet ja kaikki kellot pysähtyneet. Yhtäkkiä ovat kaikki sanat loppuneet.
Kun me vihdoinkin olemme päättäneet puhaltaa ulos tunteemme, onkin trumpetti
jäässä eikä kuulu äänen pihaustakaan. Kun me ojennamme kätemme hyväilyyn onkin
poski jo poissa.
Kun me päätämme lähettää punaiset ruusut on osoite tuntematon. Se mikä on
meille tärkeää sanoa täytyy sanoa - itsemme tähden.
Meidän tulee oivaltaa, että elinhetkemme ovat niin ohikiitävän lyhyitä, ettei
meillä ole aikaa siirtää mitään - mikä voisi muuttaa jotain - juuri nyt.
-Salvatore Quasimodo
