11. syyskuuta 2013

Usein kysytyt kysymykset: Hyppäisin oravanpyörästä mutta kuinka minulle sitten kertyy eläkettä?


Vastaus: Jos hyppäät oravanpyörästä ja alat elää sellaista elämää josta unelmoit, miksi haluaisit jäädä siitä eläkkeelle?  
 ”Miksi pitää olla erikseen työaika ja vapaa-aika? Eikö voi olla vain yksi kokonaisvaltainen elämäntapa, jota tekee kuolemaansa saakka? Ei tarvitsisi haikailla eläkkeelle jäämistä tai eläkkeen määrää, kun olisi koko ajan yleishyödyllinen ja elämä olisi sellaista jota rakastaa. Sellaisesta elämästä ei halua eläkkeelle.”
Ote Toisinnäkijän päiväkirjasta
Minulle oravanpyörästä hyppääminen mahdollisti työskentelemisen omilla ehdoillani, jolloin työn tekeminen on äärimmäisen palkitsevaa, vaikkei se ole niin tuottavaa. Ei ole tarvetta haaveilla eläkkeelle jäämisestä, koska ei ole tarvetta päästä pois mistään. Oravanpyörästä hypännytkin tekee työtä ja kerryttää eläkettään (jostain kumman syystä kirjailijat maksavat eläkemaksut Maatalousyrittäjien eläkelaitokselle).  

On yleinen väärinkäsitys, että työvuosina kerätyt eläkemaksut ovat henkilökohtaisia säästöjä, jotka saa käyttöönsä eläkeläisenä. Eläkerahat ovat eläkevakuutusyhtiöiden hallussa. Eläkeyhtiöt ostavat arvopapereita, joiden arvo muuttuu pörssivaihtelujen mukaan. Eläkerahastojen sijoitusten arvo voi kadota. Mihin työvuosiemme aikana maksamamme varat on sijoitettu? Ainakin Talvivaaraan, Finnairin entisen johtajan asuntoon ja eläkeyhtiöiden johtajien lisäbonuksiin… paljon muusta en tiedäkään. Kuka osaa arvioida tekevätkö esimerkiksi Ilmarinen, Varma, Kuntien eläkevakuutus tai Mela hyviä ja oikeita sijoituksia?

Jotta työtä kestettäisiin eläkeikään saakka tai työstä ei tarvitsisi jäädä eläkkeelle, pitäisi työelämää uudistaa monin tavoin. Sairaanhoitajan työssäni kaipasin hetkiä, jolloin olisin voinut konsultoida vanhempia kokeneita hoitajia, joilla oli valtava tietotaito ja osaaminen. Se olisi lisännyt minun ammattitaitoani, helpottanut työn kuormittavuutta, lisännyt potilasturvallisuutta, nostanut hoidon laatua ja palkinnut seniorihoitajaa. Kaiken kiireen keskellä sai kysyttyä vain nopeasti pintaa liippaavia asioita. Kokeneen hoitajan osaamista ja tietoa ei koskaan siirretty järjestelmällisesti eteenpäin. Oli hienoa kun joskus sai työskennellä vanhemman hoitajan työparina ja oppia työn tekemisen ohessa hahmottamaan suuria kokonaisuuksia. Ihailin vanhempien kollegoideni kykyä ratkaista ”tuosta noin vain” monimutkaisia ja vaikeita tilanteita. Vähän väliä henkilökunnan kahvihuoneessa oli kakkukahvit, kun vietettiin ansioituneen hoitajan läksiäisiä ja eläkkeelle jäämistä. Siinä vuosikymmenien kokemus ja ”hiljainen tieto” katosi hetkessä ovesta ulos.

Amerikan isoäitini piti kampaamoa omakotitalonsa pohjakerroksessa yli 80-vuotiaana. Koska hän halusi. Ei siksi, että hänen oli pakko. Hän kävi viimeisinä vuosinaankin vielä kampaajien ja kosmetologien koulutuksissa ja konferensseissa, koska tunsi kiinnostusta alaa kohtaan ja halusi pitää mielensä virkeänä. Työ toi hänelle elämänsisältöä, ei vienyt sitä.

Työntekoa ei koeta aina onnellisuuden tai mielihyvän lähteenä, joillekin se on muuttunut kärsimykseksi. Useimmat kuluttavat parhaat vuotensa työssä, joka ei ole heidän arvojensa mukaista. Eläkkeestä haaveillaan, koska se tarjoaisi ulospääsyn oravanpyörästä. Moni kuitenkin sairastuu eläkkeelle jäätyään eikä elämä mennytkään niin kuin he kuvittelivat. Emmekä välttämättä edes elä eläkeikäämme asti. Meillä on varmuudella vain tämä hetki. Siitä kannattaa koettaa tehdä niin mielekäs kuin mahdollista.