24. tammikuuta 2014

Taas pihabongaillaan!

Kuka mää oon?
 
Jaa mää vai? No, sinitintti tiätty, kato nääs ku mul o sinine pipa.


BirdlifeSuomi järjestää tulevana viikonloppuna Pihabongaus-tapahtuman yhdeksättä kertaa. Tapahtumapaikkana on oma piha tai muu lintujen tarkkailuun sopiva paikka. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa. Osallistumismaksua ei ole eikä ilmoittautumista tarvita.

Pihabongauksen päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja. Samalla välitetään tietoa lintujen suojelusta, talviruokinnasta ja kerätään arvokasta tietoa Suomen talvisesta linnustosta.
Linnut kertovat paljon esiintymisalueestaan. Erilaiset linnut esiintyvät eri elinympäristöissä, lintukantojen runsastuminen tai häviäminen kertoo jostain muutoksesta elinalueiden tilassa.

Idea Pihabongaukseen on tullut Britanniasta, jossa sikäläiseen ”Big Garden Birdwatch” –tapahtumaan osallistuu yli 500 000 ihmistä. Tapahtuma on järjestetty siellä yli 30 kertaa. Säännöllisyyden ja suuren osallistujamäärän ansiosta tapahtuman avulla on saatu hyödyllistä tietoa monien lintulajien kannanvaihteluista.

Pihabongaus ei ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole ratkaisevaa. Linnut tunnistetaan ja lasketaan jonka jälkeen tulokset lähetetään BirdLife Suomelle.
  • Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään 31.1. Pihabonfaus-sivuston verkkolomakkeelle tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki.
Talvi on paras aika opetella tunnistamaan lintuja, kun talvehtivia lajeja on verraten vähän. Joten tuumasta toimeen ja viikonloppuna lintuja tiirailemaan! :)