8. tammikuuta 2017

Lumi parantaa ja vaimentaa kaiken kuiskaukseksi

Luin marraskuussa Mark Spraggin kirjaa Kun virta kääntyy. Talletin kirjasta pari otetta, kun ne tuntuivat arvokkailta (vaikkei minulla olekaan hevosia, hih).
"Haaveilen tammikuusta. Hämärän tulosta neljän aikaan iltapäivällä. Varovaisen verkkaisesta elämisestä yli kahdenkymmenen asteen pakkasella. Kuvittelen kääriytyväni talveen: viisi kuukautta utuista valoa, ihanasti tylsistävää kylmyyttä. Suljen silmäni ja ajattelen jääkuoren peittämiä puroja ja jokia. Ja lunta. Sen hiljaista kasautumista päivästä toiseen. Lunta, joka vaimentaa kaiken kuiskaukseksi. Kuvittelen, että lumella kulkeminen parantaa jalkani ja hieroo sieluni avoimeksi, taipuisan tasapainoiseksi."

Enää ei tarvitse haaveilla, nyt on tammikuu.
Kuljemme eläinten kanssa samaa yhteiselon polkua.
Mikä ilo, että eläimet viihtyvät!
"- Minulla kestää tavallisesti viikon toipua jonkun tapaamisesta. Esimerkiksi kun yksi mies tuo tänne heinäpaaleja minun hevosilleni. Siitä se johtuu.
- Mikä niin?
- Se etten kutsu tänne ketään.
(...)
- Tiedättekö miksi olen tullut tänne? Tahdon olla yksin. Luulen että minun voi tehdä mieli kirjoittaa.
- Se on rankka tapa ansaita toimeentulonsa.(...) Olette löytäneet hyvän paikan missä kokeilla sitä, hän sanoo."