Kevään rauhallisia askeleita

Kevättalvi on tuntunut pitkältä. Lunta on vuodenaikaan nähden paljon ja yöt pysyneet pakkasella. Laulujoutsenet ja monet muut linnut odottavat vesien sulamista päästääkseen rakentamaan pesiään. 

Joskus tapahtumat etenevät hitaasti. On oltava kärsivällinen. Hosuminen ei auta, se lisää huolestumista. Ei tarvitse eikä voi ottaa suuria harppauksia. Muutoksissa voi edetä vähitellen. Välillä voi pysähtyä katselemaan ympärilleen. Verkkaisuus edistää harkintaa. Askel kerrallaan.

 

Katson kymmeniä kertoja päivässä rannan ”platsille”, jossa laulujoutsenet viettävät aikaansa. Odottavat, vahtivat, peseytyvät ja ruokailevat. Vaikka tiedän missä laulujoutsenet viihtyvät, niitä on silti joskus hämmästyttävän vaikea erottaa lumesta ja järviruo’oista. Ihmisen huomiokyvyssä on jotain hyvin rajoittunutta. Katseleeko ihminen ”sisäänpäin” eli onko huomio keskittynyt omiin ajatuksiin (tai kädessä pidettävään elektroniseen laitteeseen)? Vai ihaillaanko yleisesti maisemaa? 

Laulujoutsenet maastoutuvat (erottuvat, jos osaa katsoa). Orava on katkonut pikkuisesta koivusta varpuja pesäaineiksi.

 

 

Kun on täysin hetkessä läsnä - ei mennessä, tulevassa tai virtuaalimaailmassa - ja on keskittynyt ja tarkkaavainen erottaa kokonaiskuvan yksityiskohtineen paremmin. Pitkä kevättalvi antaa mahdollisuuden miettiä ajankäyttötapoja. Milloin pysähdyit viimeksi ja tunsit syvää iloa, ihmetystä ja ihastusta?