26. huhtikuuta 2022

Ajatuksia päivään: tee se minkä osaat, pidä pintasi, kulje omaa polkuasi ja nosta äänesi esiin luonnon puolesta

Norppamiehen testamentti -dokumentti kertoo Juha Taskisesta, luonnonystävästä joka on pitänyt pintansa ja kulkenut omaa tietään puolustaen ja suojellen saimaannorppia.

”Että kerrankin on tämmöstä. Tää on kyllä mahtavaa. Voi voi… että edes jossakin on käynyt näin että luonto on ottanut takaisin ihmisen valtaaman alueen.”

- norppakuvaaja ja kalastaja Juha Taskinen

 **

Niukka elämä voi olla rikasta

Kestävä elämä ei tarkoita millään lailla ankeaa luopumista vaan päinvastoin se voi olla rikasta, jopa ylellistä elämää. Sari Valton ohjelmassa keskustellaan siitä millaisten arvojen keskellä elämämme.

 **

Säällisiä ajatuksia, myötätuntoinen katse ja muut ilmastotekoni -kirjassaan Taina Laane kysyy voisimmeko puhua inhimillisemmin ilmastokriisistä ja sen aiheuttamista tunteista. Kuulla toisiamme ja nostaa äänemme esiin, nähdä kaiken haavoittuvuus meitä kaikkia kohtaan, myös luontoa ja eläimiä kohtaan. Voisimmeko todeta, että huoli ja pelko on tarpeellista ja tilanteenmukaista, sen sijaan, että yritämme jatkaa kuin sitä ei olisi olemassa?

"Tahtoisin kirjoittaa lempeästi jokaiselle huolestuneelle, missä tahansa hän kulkeekin tänään: Sinä päivänä, kun voimasi ovat paremmat, kerro siitä, mitä näet ja tunnet, sen verran kuin jaksat ja voit. Ja sinä päivänä, kun olet väsynyt, nyökkää myötätuntoisesti ja taputa heille, jotka tänään seisovat estradeilla. Lepää, kunnes jaksat taas. Hoida itseäsi kuin hoitaisit pihan kauneinta omenapuuta, päättäväisesti, hellästi, elämää arvostaen. Älä luovuta, siskoni, veljeni, olen täällä, minä planeettasisaresi, ja kirjoitan, minkä kerkeän. Kirjoitan myötätunnosta käsin sen verran kuin olen siitä oppinut. Teen sen, minkä osaan. Kirjoitan silloinkin kun en jaksa puhua ja silloinkin kun tahtoisin vain paeta. Minä kirjoitan, enkä lopeta ennen kuin kuulen toisenlaisia uutisia."

 - Taina Laane Säällisiä ajatuksia