Mielipidekirjoitus: Miksi sepelkyyhkyjen metsästys aloitetaan pesinnän ollessa kesken?

Sepelkyyhkyjen metsästyskausi alkoi 10. elokuuta, ja asia vaivasi mieltä niin paljon, että oli pakko kirjoittaa mielipidekirjoitus. Sen sijaan että metsästys aloitetaan jo 10.8., sitä pitäisi pikemminkin myöhentää, koska sepelkyyhkyllä on kolmas pesintä menossa. Tekstini on julkaistu useassa lehdessä mm.: Forssan Lehti, Hämeen Sanomat, Nokian Uutiset, Turun Sanomat, Aamulehti, Suomenmaa ja Kaleva.

** 

Kuuntelin 9. elokuuta sepelkyyhkyn soidintelua metsässä. Seuraavana päivänä alkoi sepelkyyhkyjen metsästys. Ei ole oikein, että metsästysaika alkaa, kun sepelkyyhkyllä on pesintä kesken.

Luonnonvarakeskuksen mukaan sepelkyyhkyn metsästyskausi 10.8.–31.10. on ongelmallinen pesimäkierron kannalta, koska osalla pareista on edelleen poikaset ruokittavinaan.

Metsästäjät koettavat perustella toimintaansa väittämällä keskittyvänsä "pelloilla parvissa oleviin lintuihin". Mutta kukaan ei voi varmasti tietää, onko parvessa emolintu, jonka kuolema tarkoittaa poikasten kuolemista pesään. Nuorten lintujen tunnistaminen aikuisista on nopeissa metsästystilanteissa vaikeaa.

BirdLife Suomen mukaan syyskuun puoliväliin mennessä lähes kaikki sepelkyyhkyt ovat lopettaneet pesintänsä. Ei siis ole mitään perusteltua syytä aloittaa metsästystä pesinnän ollessa kesken.

Voisiko Suomen riistakeskus selittää, millä perusteilla metsästysaika on määritelty näin varhaiseksi? Mikä painaa enemmän päätöksenteossa: metsästäjien toiveet vai lintujen pesimärauha?

Nykyisin tiedämme sepelkyyhkyn pesinnästä huomattavasti enemmän kuin metsästysaikoja alun perin määriteltäessä. Kun tutkimustieto osoittaa käytännön olevan haitallinen, sitä on muutettava. Eettinen metsästys tarkoittaa sitä, että lajin lisääntymistä ei vaaranneta. Tämä periaate ei toteudu, kun metsästys aloitetaan kesken pesinnän.

Postilaatikko-operaatio

Rajattu kuva kirjan "Toinen tie" kannesta.

 

Heinäkuussa tuli Postin tiedote, että postilaatikot sijoitellaan muutaman laatikon ryhmiin. Tiedotteessa mainittiin, että ”matka postilaatikolle voi olla haja-asutusalueella enintään 500 metriä yhteen suuntaan asuinrakennuksesta”.

Postin kulun sujuvuudella on minulle erityisen tärkeä merkitys, koska kirjoitan ja lähetän paljon kirjeitä ja minulla on harva se päivä lähtevää postia. Postia jaetaan enää maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Onneksi minulla on noutomerkkipalvelu, koska lähin Postin keltainen postilaatikko on kahdeksan kilometrin päässä.

Minulla on noin 170 metriä pitkä pihatie. Kun aamulla vie lähtevän postin tulee 340 metrin matka ja kun iltapäivällä hakee postin, matkaa on kertynyt jo 680 metriä.

Mittasin Kansalaisen karttapaikasta etäisyydet vaihtoehtoisiin kohteisiin, joihin jompaankumpaan laatikkoni täytyisi sijoittaa. Tien alkuun itäsuuntaan olisi noin 700 metriä ja länsisuuntaan noin 520 m. Vaikutti siltä, että tiedote olikin aiheeton.  

Soitin Postille. Virkailija lupasi jättää soittopyynnön. Se tiesi minulle kurjia aikoja: puhelin piti kantaa mukana ja pitää äänet päällä, ou nou! Varustauduin pienellä olkalaukulla ja kärsin viikon ajan sydämentykytyksiä puhelimen jokaisesta piippauksesta. Miten järkyttävää joutua olemaan jatkuvasti tavoitettavissa ja häirittävissä!

Viikon päästä Posti soitti minulle, kun olin mustikkametsässä (metsässä jos missään puhelimen pitäisi olla kiinni!).

Happaman oloinen henkilö sanoi: "Kyllä laatikko pitää siirtää, me ollaan mitattu." Kun kerroin omista mittauksistani, hän sanoi ettei Kansalaisen karttapaikan mittauksiin voi luottaa eikä sitä mitata asuinrakennuksesta vaan "toisella tavalla".

"Mistä se sitten mitataan, jos ei asuinrakennuksesta?" tivasin.

"Tulen seuraavana päivänä mittaamaan. Tuon säädökset mukanani.", mies sanoi.

Tiedotteessa luki selvästi "asuinrakennukselta". Miksei säädöksiä ollut liitteenä? Olin luonnollisesti ihan hiilenä. Yrittikö Posti löytää "porsaanreiän" säädöksistä ja tulkita asioita arkijärjen vastaisesti?

Postin toiminta menee alaspäin kuin lehmän häntä, palvelupisteet ja postilaatikot ovat vähentyneet merkittävästi, hinnat kallistuneet, postin kulku hidastunut jne. (Tiedättekö muuten, että hallitus haluaa viedä Postin pörssiin? Postinhan pitäisi olla yleishyödyllistä julkista palvelua!)

Seuraavana päivänä mies saapui matkamittarinsa kanssa. Hän näytti kohtaa noin 15 metrin päästä talostani: "Tuossa olisi luonteva paikka, jos laatikko sijoitettaisiin tänne pihaan."

Katsoin miestä holkki auki: "Mutta sitähän ei olla tänne sijoittamassa! Tiedotteessa luki, että se mitataan asuinrakennuksesta. Sieltä lähden postia hakemaan ja sieltä se on mitattava!"

Ehkä puhuin vakuuttavasti, koska mies sanoi lammasmaisesti "selvä" eikä puhunut säädöksistään mitään ja meni talon nurkalle mittansa kanssa. Lähdimme kävelylle kohti postilaatikkoryhmää. Oli siinä ilmeessä pitelemistä, kun mittamies mittasi tiukasti sisäkaarteista, ettei vaan tulisi vahingossakaan ylimääräistä senttiä.

Mies kehotti siirtämään laatikkoni tien alkuun koska sitten voisin ottaa postin mukaan ohiajaessani. Selitin käveleväni tai pyöräileväni enemmän, joten läntinen laatikkoryhmä olisi lähempänä. Kun kerroin että siirtämisestä aiheutuisi 436 kilometriä lisämatkaa vuodessa, mies totesi pysähdysten vähentämisen olevan ekologisempaa. Epäilen tätä. Nyt kymmenet ihmiset hakevat postin autoilla sen sijaan, että yksi postiauto hoitaisi pysähdykset.

Noin 20-30 metriä ennen postilaatikoita mies pysähtyi: "Voimme kääntyä takaisin. 500 metriä tuli täyteen." 

Postilaatikkoni saisi jäädä nykyiselle sijoilleen! Kyllä oli kevyt askeltaa takaisin!

Mitä tästä opimme? Älä usko "auktoriteetteja" sokeasti. Määrätietoinen ihminen voi voittaa byrokratian. Puolustakaa oikeuksianne! Ja pitäkää puhelinta enemmän äänettömällä.

Kesäkuulumisia 2025: viidakkopäivät

Alkukesästä riitti ylenpalttisesti kosteutta (melkein liiankin kanssa) ja sen seurauksena täällä pihamaalla kaikki on tosi rehevää. Aikoinaan, 1990-luvulla, Tampereen paikallisradiossa oli puutarhakaupan mainos, jossa hoettiin ”Viidakko-, viidakko- viidakkopäivät”. Nyt on totisesti sellaiset. Melkein pitäisi olla machete-viidakkoveitsi, että pääsee kasvillisuudesta läpi.

Ympäröivä hehtaarin pelto vaihtelee kukintojaan. Alkukesästä on omat kukkijansa ja tähän aikaan vuodesta toisenlaiset kukkijat. Kukkien äärellä on tuhansia ja taas tuhansia hyönteisiä, jotka synnyttävät hienoa meditatiivista hurinaa koko tienooseen.  

 

Kirjoittaessani tätä ulkona ampiainen tuli ihan milliin ja alkoi irrottaa puupöydästä kuituja pesäänsä. Se ei ollut moksiskaan minusta enkä minä siitä, paitsi että ihailin. Ampiaisista puheen ollen, kerroin viime vuonna kasvihuoneen kastelukannussa pesivistä ampiaisista ja sitä edellisenä vuonna siinä asuneesta oravaperheestä. Tänä vuonna orava teki taas pesänsä kastelukannuun, mutta se taisi olla varapesä tai päivälepopaikka, koska siellä ei koskaan näkynyt ketään. Viikkokausia seurattuani tilannetta, katsoin parhaaksi ottaa kastelukannun alas seinältä, se on ihan liian kuuma paikka oravanpesälle. Luulen oravan tulleen samaan lopputulokseen. Kastelukannu unohtui minulta naulaan viime syksynä, kun jäin odottamaan, että tiaiset putsaisivat ampiaispesän jämät.

Kerran tässä istuin kasvihuoneessa lukemassa kirjaa, kun kiinnitin huomiota siihen, että noin viiden minuutin välein ampiainen viiletti ohitseni ja sitten tuli hiljaista ja hetken päästä mentiin taas takaisin sieltä mistä äsken tultiin. Siinä oli kuningatar pesäainesten keruumatkoillaan. Laskin kirjan käsistäni ja jäin odottamaan kuningattaren paluuta, jotta selviäisi minne se pesäänsä rakensi: kasvihuoneessa kumollaan olevaan kumisaappaaseeni! On taas suojele, säästä -nauhalla käyttöä, etten mene ajatuksissani vetämään saappaita jalkaani. Olisi surkeaa rikkoa ampiaisten pesä.

**

Tuosta juontui mieleeni Dave Goulsonin Kimalaisten kyydissä -kirja, jota luen parhaillaan.
Siinä kerrotaan (s 126), että kimalaistutkijat värväsivät avukseen suuren yleisön löytääkseen kimalaisten pesiä. Pesien löytäminen on vaikeaa ja aikaa viepää. Siksi vapaaehtoisia pyydettiin viemään puutarhaansa mukava tuoli ja istumaan siinä 20 minuuttia. Tuoli ei ollut välttämätön mutta se teki hankkeen miellyttävämmäksi – samoin kuin kylmä drinksu. Tänä aikana ihmisten tuli tarkkailla valitsemaansa 6 x 6 metrin kokoista aluetta ja seurata näkyykö kimalaisten liikennettä. Kaksikymmentä minuuttia valikoitui siksi, että se riittää pesän huomaamiseen, vaikka se tuntuu mahdottoman pitkältä ajalta, jos mitään ei tapahdu. Siksi tuoli ja virvoke. Jos havainnoitsija löysi pesän, hänen tuli tunnistaa laji mahdollisimman tarkkaan. Puutarhoissa oli keskimäärin 36 pesää hehtaarilla, kun maaseutualueella niitä oli paljon harvemmassa. Nykyiset viljelytekniikat pitävät suuret alat yksipuolisina ja rikkaruohottomina joilta ei löydy myyränkoloja (jonne kimalaiset voisivat pesiä). Puutarhoissa puolestaan tehdään jotain oikein: siellä on valtavasti erilaisia kukkia, kompostikasoja, vajoja, pensasaitoja, aidanvieriä ja terassinalusia sekä kivikkoistutuksia koloineen. Yhden pesän työläiset saattavat etsiä ruokaa sadoista puutarhoista, joten ei haittaa vaikka kimalaisten suosimien kukkien määrä vaihtelee pihasta toiseen.

**

Kävin yleisölinturetkellä ja siellä sattui mukava tilanne. Eräs mies tuli juttelemaan minulle ja sanoi: ”Tiedätkö, olet ensimmäinen ihminen, joka on koskaan hymyillyt mulle Prismassa kassahenkilöiden lisäksi”.  Ai jaa? Olipas hauskaa. Minulla oli kohtaamisesta hämärä muistikuva. Mies kertoi meidän kohdanneen hedelmäsäilykevälikössä. Tästä toisten ihmisten huomioimistaajuudesta kerron Toisinnäkijän päiväkirjassa. Aina kannattaa hymyillä vastaantulijoille, siinä piristää toisen päivän ja omansakin.

”Kaupungissa kävellessäni hymyilen usein ohikulkeville ihmisille, kun on kaunis päivä tai hyvä mieli. Ihmisten reaktiot ovat erikoisia. He havahtuvat sisäisestä maailmastaan ja vilkaisevat varovasti taakseen olisiko siellä joku, jolle hymyilin. Suomalaisia pystyy ilahduttamaan tai järkyttämään helposti. Heille ei tarvitse kuin hymyillä.”

Ote Toisinnäkijän päiväkirjasta s 59.

Kirjojen lukeminen on parasta rauhoittumista ja helppoa matkustamista toisiin maailmoihin. Toisinnäkijän päiväkirjaa ja kaikkia muitakin kirjojani on edelleen saatavilla (täältä), ja niistä voi lukea lisää pohdintoja ihmisten kohtaamisista ja luonnon merkityksestä.

**

Palatessani kotiin linturetkeltä metsäni kohdalla oli auto. Metsän reunassa istui mies pienellä jakkaralla edessään pieni pöytä. Oliko hän eväsretkellä? Hiukan erikoisen paikan oli siihen valinnut. Miehellä oli kuulokkeet korvillaan ja kun kuljin lähemmäs näin, että hän oli vetänyt lankoja puihin. Menin tietysti kysymään mitä hän tekee. Hän kertoi olevansa radioamatööriharrastaja ja heillä oli teemapäivä, jolla koetetaan aktivoida radioamatöörejä luontoon.

- Ilmoitatko sä sinne mitä kaikkia eläimiä kuulet ja näet, vai, kysyin.

- En mä, tässä riittää, että ollaan luonnonsuojelualueella, josta yhteyttä otetaan, mies vastasi.

Aha. En oikein saanut ideasta kiinni, pitivät siis toisiinsa yhteyttä eri luonnonsuojelualueiltako(?), mutta olipahan erikoinen ilmestys. Pitkään periskooppivapaan oli viritetty eri suuntiin kymmeniä metriä pitkät antennijohdot. Niitä oli hämmästyttävän vaikea erottaa taustamaastosta. Hiukan huoletti, etteivät linnut lentäisi niitä päin. Mutta ei kai mies siinä kauaa olisi. En viitsinyt sanoa, että hän oli minun metsässäni, häneltä olisi varmaan mennyt pasmat sekaisin. Ihmiset usein ajattelevat, että luonnonsuojelualueet ovat valtion.

**

Minä se vaan sitkeästi käytän ”tyhmää puhelinta”, joka on siis erittäin älykästä eikä tyhmää ollenkaan, kun seuraa tätä zombiemaisemmaksi muuttuvaa maailmaa. Kuinka paljon ihmiset menettävätkään kulkiessaan kaduilla kuulokkeet päässä!

Olin vieraalla paikkakunnalla ja etsin tiettyä osoitetta. Minulla oli paperikartta kädessä ja koetin pyytää neuvoa usealta henkilöltä, jotka kaikki kävelivät kuin robotit ohitseni mitään noteeraamatta. Sen nyt ymmärsi etteivät he kuule mitään, mutta miten se voi vaikuttaa näköönkin! Viimein korotin ääntäni ja karjaisin hiukan, muuten olisin saanut seistä siinä koko päivän. Yksi mies pelästyi, punastui ja otti kuulokkeet korviltaan ja alkoi tutkia ja pyöritellä kanssani karttaa. Hän mainitsi aiemminkin joskus paperista karttaa käyttäneensä(!), mutta nyt siitä ei tullut mitään. Hänen oli pakko ottaa puhelimestaan kartta esiin jotta hän ymmärtäisi missä sillä hetkellä olimme. Lopulta sain hyvät neuvot ja erotessamme molemmilla oli kohtaamisesta hymy huulilla.  

 **

Tänä vuonna joutsenilla on kuusi poikasta, kaksi munaa jäi kuoriutumatta. Sinisorsalla oli peräti 12 poikasta (nyt enää kahdeksan)! Miten munat ovat mahtuneet sen mahan alle, juuri hautomalaikun kohdalle?

Kurjetkin ovat onnistuneet saamaan viimein yhden poikasen maailmalle. Se on erityisen riemullista, koska parina edellisenä vuonna pesinnät menivät pieleen.

Minulla oli kasvimaalla jo hyvällä mallilla härkäpavun ja porkkanan taimet, kun yhtenä aamuna kaikki oli nypitty ylös ja popsittu parempiin suihin. Sipulimaan poikki oli kuljettu ja naatteja tallottu nurin ja muutama sipulikin heitetty sivuun. Mutta eiväthän eläimet sitä tahallaan tehneet, eivät ne tiedä mitä sopisi nyppiä tai mitä ei. Ruokaahan hekin etsivät, suloiset ystävät. Mukavaa kun kurkiperhe viihtyy täällä. On niin hauskaa ja ihanaa, kun on elämää joka paikassa. Kylvin sitten muodostuneisiin tyhjiin paikkoihin nopeasti kasvavia kesäkukkia, vaikka kukkia täällä on muutenkin niin mahdottomasti. Kukkia ja pölyttäjiä ei voi olla koskaan liian paljon.

Olen saanut kannustavia viestejä mielipidekirjoituksiini liittyen. Kiitos niistä. Käytän tässä tilaisuutta hyväkseni ja kiitän samalla I.K.:ta paperikirjeestä. I.K. kertoi rohkaistuneensa kirjoittamaan myös mielipidekirjoituksia. Jatka samaan malliin! On tärkeää tuoda esille toisenlaisiakin näkökulmia. Joskus mielipidekirjoitukset voivat tuoda yhteenkuuluvuuden tunnetta samanmielisissä, mutta ennen kaikkea ne voivat avata myös sellaisten ihmisten silmät, jotka eivät ole ehtineet pohtimaan asioita.

Kirjoittakaa mielipidekirjoituksia ja ottakaa kantaa ja kommentoikaa! Toisten pilkkaavista tai ivaavista kommenteista ei kannata välittää tuon taivaallista. Kommentit kertovat lausujansa maailmankuvasta, tietämättömyyden määrästä ja siitä mikä heille on – tai ei ole – tärkeää.

Meillä on velvollisuus toimia ”maan äänenä” ja pitää huolta siitä, koska olemme velkaa luonnolle kaikesta. Luonto ei ole vain maata, vettä, ilmaa ja erilaisia luonnonvaroja tai resursseja vaan opettaja ja koko elämän antaja. Kun katson, kuuntelen ja aistin kaikin tavoin tätä rehevää ympäristöä, en ajattele olevani sen omistaja tai hallitsija vaan kaiken tämän ympäröivän elämän yksi pieni osa, perheenjäsen. Haluan auttaa ja puolustaa sitä parhaani mukaan.

Kaunista, nautinnollista ja luontorikasta kesän jatkoa kaikille! Kokeilkaa 20 minuutin kimalaistarkkailua – eli samalla koko ympäröivän luonnon tarkkailua. Kannattaa taatusti.

Aiemmat kesäkuulumiseni löytyvät täältä:

2016

2017

2018

2021

2023

2024

Viime vuonna kirjoitin Brad Paisleyn So many summers -biisin innoittamana siitä, kuinka meillä on elämämme aikana vain tietty määrä kesiä. Elämä on osoittanut minulle viime aikoina, miten hauras ja arvaamaton se on. Aika kuluu nopeammin kuin uskomme eikä aikaa ole niin paljon kuin luulemme sitä olevan. Kannattaa tarttua hetkiin ja olla läsnä.

Kun puut katoavat, katoaa kaupungin sielu

Tämä teksti syntyi huolesta Nokian puiden ja kaupunkiluonnon kohtalosta. Tarjosin sitä paikallislehteen mielipidekirjoitukseksi ja julkaisen sen nyt täällä.

Nokian Uutisissa kerrottiin toukokuussa, että Välikatu 3–9:n tonteille suunnitellaan kolmen uuden kerrostalon rakentamista kirjastosta lähteen päin.

Kaupunkien tiivistysrakentaminen on ymmärrettävää ja suositeltavaakin, jotta luontoa säästyisi muualla ja esimerkiksi autoilua voisi vähentää, kun ihmiset asuvat jo palveluiden ja valmiin infrastruktuurin äärellä. Kuitenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että rakentaminen johtaa melko varmasti yhden Nokian kauneimmista hevoskastanjoista kaatamiseen. Täytyisi alkaa jo ajatuksissaan luopumaan siitä.

Kävin varta vasten tervehtimässä kaunista monihaaraista hevoskastanjaa. Sen kukinta oli parhaimmillaan. Kaksikymmentäsenttiset pinkki-kellanvalkoiset kukintotertut tuoksuivat makeilta ja iloiseksi yllätyksekseni hernekerttu ja peippo lauloivat puun tuuhean latvuston uumenissa. Harva kaupunki voi ylpeillä sillä, että hernekerttu laulaa sen keskustassa. Puu on mitä ihastuttavin, mutta moniko sitä mahtaa huomata ja arvostaa. Suomessa puihin kiintymistä pidetään usein liian tunteellisena ja hävettävänä, vaikka kyse on terveestä luontoyhteydestä ja siitä, että ymmärtää laajempia yhteyksiä ja merkityksiä.

Olen vuosien varrella surrut monta menetettyä puuta. Ei ole kertaa, jolloin kävisin Nokialla, etten muistaisi miten upea Nokian rautatieasema joskus oli: idyllinen, runsasta vehreyttä, varttuneiden puiden varjoa ja lintujen laulua. Erityisesti ihastelin Suomen suurimpia hopeapoppeleita, joiden ympärysmitta oli kolme ja puoli metriä. Puut kaadettiin muutaman parkkipaikan tähden. Kaadon jälkeen paljastui, että puut olivat täysin terveitä - tämän olisi selvittänyt muutaman sadan euron arboristin tutkimus. Samoin kaadettiin kiinteistöyhtiön pihasta komeat vaahterat ja huoltoaseman purppurainen verivaahtera. Ne olivat kaikki merkityksellisiä puita ja tärkeä osa kaupungin viihtyvyyttä.

Keski- ja Etelä-Euroopassa puita tuetaan ja suojellaan kaikin keinoin. Suomessa puita kaadetaan mielivaltaisesti varmuuden vuoksi miettimättä, että uutta vastaavaa täysikokoista puuta ei oman elämän aikana ehdi näkemään samalla paikalla.

Mitä tulee Välikadun hevoskastanjan kohtaloon, kaupunkikehityslautakunta ei ollut tyytyväinen kaavasuunnitelmiin. Se kaipasi luovempaa suunnittelua ja palautti kaavaluonnoksen uudelleen valmisteluun.

Toivon että kaavasuunnittelija ja päättäjät nostaisivat kunnia-asiakseen kaupunkiluonnon merkityksen. Kaavoissa pitäisi huomioida paljon paremmin puiden merkitys ja kaupunkiluontoa tulisi vaalia ja lisätä.

Onnistunut kaavoitus on alueen merkityksellisten ominaisuuksien säilyttäminen, kukkiva hevoskastanja, ihmiset penkeillä sen varjossa, lasten leikki kastanjoiden kanssa ja hernekertun ja peipon laulu keskellä kaupunkia. Näitä menetämme, kun valitsemme betonin. Vielä voimme valita toisin.

Nyt voit vaikuttaa: vetoomus lintujen pesimärauhan puolesta

Aiemmin jaoin mielipidekirjoitukseni pesimäaikaisista hakkuista. Nyt kuulin, että Eläinoikeusakatemia kerää nimiä vetoomukseen, joka luovutetaan ympäristöministeriölle ja metsäteollisuudelle syksyllä 2025.

Laki kieltää tahallisen pesien tuhoamisen mutta sallii silti pesimäaikaiset hakkuut. Pesät saavat suojan vain paperilla. Vetoomus vaatii ympäristöministeriöltä toimia pesimärauhan todelliseksi turvaamiseksi.

Allekirjoita ja jaa eteenpäin!

Vaikka vetoomus keskittyy lintuihin, lintujen pesimärauhan turvaaminen toimisi sateenvarjona koko metsäekosysteemille. Hakkuiden kieltäminen pesimäaikana suojelisi automaattisesti kaikkien eläinten lisääntymisaikaa.

Minulta on tiedusteltu kansalaisaloitteen tekemistä aiheesta. Kansalaisaloite olisi ehdottomasti tarpeellinen, mutta se vaatisi huolellista valmistelua. Aloitteeseen tarvittaisiin selkeä ehdotus metsälain muutoksista, vahvat tieteelliset perustelut ja lakimiehen konsultointi toteutuskelpoisuuden ja perustuslainmukaisuuden varmistamiseksi. Lisäksi kampanja pitäisi suunnitella hyvin: 50 000 kannatuksen kerääminen kuudessa kuukaudessa vaatisi kaikkien isojen ympäristöjärjestöjen sitoutumisen, kohdennetut mediatiedotteet eri kohderyhmille ja sosiaalisen median strategian.

Vaikka asia on akuutti, nykyinen hallitus voisi antaa kielteisen lausunnon, joka hankaloittaisi asian etenemistä valiokunnassa. 

Aiheesta on tehty toimenpidealoite toukokuussa 2025, mutta sen vaikutus jää nähtäväksi.

Sillä välin jokainen voi allekirjoittaa edellä mainitun Eläinoikeusakatemian vetoomuksen.