Virallinen talvipäivänseisaus on tänään, mutta olemme olleet seisauksessa jo perjantaista asti. Päivän pituus Hämeenkyrössä on nyt 5 tuntia ja 18 minuuttia. Yö kestää 18 tuntia ja 42 minuuttia. Tämä pysyy täsmälleen samana aina keskiviikkoon 24.12. asti, jolloin valon määrä kasvaa minuutilla. Ihmeellistä, että olemme taas tässä vaiheessa ”talvea”. Kevät on täällä alta aikayksikön, vaikka talveakaan ei ole ollut vielä.
Järven ranta on jäätynyt kahdesti ja sulanutkin kahdesti. Jäät ovat katkoneet järviruokoja ja tuuli kuljettanut niitä kasalle, joten olen pukenut kahluuhousut ja monet pitkät kalsarit ja talikoinut ruokoja rantaan. Hyvä että olen voinut näin tehdä, ettei tarvitse keväällä aiheuttaa rannalla pesiville eläimille häiriöitä. Ruokoja on vielä pystyssä. Saa nähdä mihin suuntaan kevään tuulet ne sitten kuljettavat.
Talikoidessani kylmässä vedessä ja mudassa, maatuvaa kasvillisuutta haistellessa, muistelin, että tässä joutsenperhe vietti paljon aikaa, tuossa näin viime syksynä ritariperhosentoukan, tuolla oli ruskosuohaukan pesä ja palasin mielessäni moniin hienoihin näkyihin. Missähän ne kaikki rakkaat tällä hetkellä menevät?
**
Filosofisessa Niin & Näin -lehdessä pääkirjoittaja Kaisa Kortekallio käsittelee vastavuoroista suhdetta eläimiin ja mainitsee minut tutkija Christine Webbin ja luonnontieteilijä Len Howardin yhteydessä. Tuntui hyvältä! Webb ja Howard näkevät eläimet älykkäinä ja oppivina yksilöinä, eivät homogeenisena lajina. Kortekallio kirjoittaa, että vastavuoroisessa suhteessa "linnut eivät pelkää havainnoijaa. He voivat käyttäytyä rennosti." Tämä on juuri niin. Kun kunnioittaa ja luo tilaa eläimille, pääsee pois ihmiskeskeisistä ajattelumalleista. Meidän pitäisi muuttaa suhtautumistamme ja suhdettamme muihin lajeihin. Emme voi nähdä niitä vain esineinä, lukuina tai häiriötekijöinä. Eläimet ovat yksilöitä jotka ansaitsevat kaiken kunnioituksemme.
**
Tällä viikolla olen koostanut susilausuntoa maa- ja metsätalousministeriölle. Metsästäjäliitto on antanut suoria ohjeitaministeriölle ja hallitus totteli, oikein kiirehti asiassa. Suden ympärivuotinen rauhoitus on poissa ja susien metsästys siirrettiin kiintiömetsästykseksi, jossa ammutaan kokonaisia susilaumoja.
Hälyttävintä on, että kiintiömetsästysjärjestelmä poistaa valitusoikeuden metsästyspäätöksistä. Susia lahdataan mennen tullen eikä kansalaisilla ole mahdollisuutta valittaa virheellisistä päätöksistä. Toiminta ei ole läpinäkyvää eikä demokraattista. Sama lakishow jatkunee keväällä, koska myös karhun, ilveksen ja saukon metsästystä helpotettiin siirtämällä nekin yllättäen kiintiömetsästykseen, vaikka ne ovat yhä EU:n luontodirektiivissä tiukan suojelun piirissä.
Tällaisella tolalla on nyt demokratia Suomessa. Meillä on todella pelottava ja vastenmielinen hallitus. Metsästyslain muutokset vahvistettiin äänin 135–35. Miettikää hyvät ihmiset, ketä äänestätte vuoden päästä eduskuntavaaleissa! Osaa lausunnoista voi lukea täältä. Lausunnoilla pyyhitään takapuolta, koska sadan suden metsästys alkaa joka tapauksessa 1.1.2026. Absurdia.
Eläimet kärsivät niin paljon ihmisten ahneudesta ja tuhoamisvimmasta. Liian harvoilla on ymmärrystä, tietoa tai rakkautta luontoa kohtaan.
**
Kävin kirjastossa. Lähikirjastoni lopettaa hetkellisesti muuton ajaksi ja siirtyy kauemmas. Kirjastonhoitaja oli nostanut hyllyille kirjoja esille. Silmiini osui Suomen luonnon pyhät paikat. Kirja oli iso ja painava. Ajattelin, että en lainaa sitä, koska tiesin, ettei näillä main juuri pyhiä paikkoja löydy. Selasin vaan hakemistoa. Lähialueilta löytyi ainoastaan Hämeenkyröstä kaksi mainintaa: Timin mänty ja tapionpöytä Vesajärvellä. Kaksi puuta koko kunnassa. Naapurikunnissa ei ensinkään. Lukaisin tekstit läpi. Timin männystä olen kertonut täällä.
Tapionpöytä on latvaton metsäkuusi, jonka oksisto kasvaa litteänä vaakasuuntaan, mutta ei juuri lainkaan ylöspäin. Kirjassa kerrotaan, että metsän isännän Tapion uskottiin aterioivan tapionpöydän ääressä. Tapionpöydät olivat muinaissuomalaisille uhripaikka, jonne vietiin ruokauhreja. Kesällä 2016 kirjan tekijät Aimo Kejonen ja Tuomo Kesäläinen olivat käyneet kohteessa Vesajärvellä Muotian kylällä. Kaikki oli muuttunut. Vanha hevoshaka oli joutunut hakkuiden kohteeksi. Tapionpöydän luona oli enää rauhoituskyltti ja pari hakkuista jäänyttä runkoa lojui paikalla, jossa Suomen komeimmaksi mainittu tapionpöytä aikoinaan oli. Kirjassa sanotaan: ”Vanha pyhä oli poissa”. Vain kyltti kertoi sen joskus olleen olemassa. Laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllylle ja ajattelin, että tapaus on aika hyvä kuvaus monien suomalaisten luontosuhteesta. Mikään ei ole enää pyhää, antaa kaiken mennä vaan.
Ihmiset unohtavat, että mitä teemme luonnolle, sen teemme itsellemme. Olemme yhtä tapettavien susien kanssa, olemme kaadettava metsä, olemme maa jota saastutamme. Olemme kaikki yhtä ja sidoksissa toisiimme. Meidän elämämme jatkuu kaikissa eri muodoissa. Edestämme tulemme löytämään.
**
Muutama sana vielä joulusta. Olen niiiin iloinen, että en vietä sitä: Black Fridaystä alkava ostaminen, lahjat, pakkaaminen, joululaulut ja koristeet kaikkialla. Ymmärrän että monille joulu on tärkeä hetki pysähtyä perheen parissa. Mutta sitä pysähtymistä ei tarvitsisi ostaa, sen kun hyppäisi kaiken suorittamisen ohi ja siirtyisi suoraan mielenrauhaan. Voisimme muistaa läheisiä ja vähäosaisia ympäri vuoden, kortteja lähettää milloin vain, pipareita paistaa kesälläkin. Aitoa pysähtymistä olisi se, ettemme suorita yhtään mitään.
Toivon sinulle aikaa miettiä mikä oikeasti tuo sinulle merkitystä. Ja rohkeutta toimia sen mukaan.
