Mitä suomalaisten siisteyskulttuurille tapahtui 90-luvulla?

Kirjoittelenpas vielä roska-asioista. Olen nimittäin vuosikausia miettinyt sitä mitä Suomessa ja suomalaisten siisteyskulttuurille mahtoi tapahtua joskus 90-luvun puolivälin tienoilla.

Isäni suunnitteli reissua Suomeen 90-luvun alussa. Lähetin hänelle valokuvakirjan Tampereesta, että hän näkisi vähän minne oli tulossa. Isän ensimmäinen kommentti oli: ”Miten puhtaat ja siistit kadut! Eihän tuo ole todellista.” Sitten hän keksi selityksen: ”Siellä on varmaan tarkoituksella siivottu etukäteen, kun on tiedetty, että kirjan valokuvaaja liikkuu kaupungilla.”

Olen säästänyt vanhan kartaston välissä tällaisia lehtileikkeitä 90-luvun alun kaupunkilehdestä. Täytyyhän näillekin hamstrauksille jotain käyttöä saada... Jokainen Tampereella käynyt voi miettiä miltä ko. paikat tänä päivänä näyttävä.

Minua nauratti tuollainen kulttuurieron tuoma ajatus. En tiedä mitä olisin sanonut vakuuttaakseni isäni siitä, että Suomessa on aina niin siistiä. Hän ei uskonut minua. Sitten hän tuli Suomeen ja näki sen omin silmin. Ihmettelystä ei tullut loppua. Ihmiset todellakin käyttivät roska-astioita! (Mutta sitä hän ei ymmärtänyt, että ihmiset yleisesti räkivät kadulle. Järkyttävää!)

Ei näkynyt roskia ei.

Siitä ei mennyt kuin muutama vuosi, kun roskia ruvettiin heittämään maahan ja siitä lähtien se on ollut yhtä jyrkkää alamäkeä. Tampereella perustettiin vuonna 2007 siisteyskampanja, kun kaupunki oli räävittömässä kunnossa joka viikonlopun jälkeen. Siisteyskampanja on auttanut hiukan, mutta kaukana ollaan menneen maailman ”itsestään selvästä siisteydestä”.

Tää oli aika rankka. Kahvia on saapunut. Kuva on rautatieaseman vierestä.

Mitähän tuolloin 90-luvun puolivälissä tapahtui? Tuliko juuri niihin aikoihin muotiin ”ulkoiluttaa mäyräkoiria” (12 lasista olutpulloa pahvipakkauksessa)? Vai onko silloin katukuvassa alkanut liikkua sellainen nuorempi ikäpolvi, jolle ei opetettu koulussa ja kotona siisteyttä? Vai mitähän ihmettä silloin on tapahtunut? Muutos on ollut joka tapauksessa järisyttävä.

Haastan keräämään jätesäkillisen roskia

Virpi haastoi minut mukaan keräämään jätesäkillisen roskia. Kiitos haasteesta, ehdottomasti lähden mukaan kun muutenkin kerään roskia tien pientareilta jätesäkkikaupalla (ja kierrätän niistä mitä kierrätettävissä on). Vielä en ole hanketta aloittanut, odottelen loppujen lumien sulamista. 

Kuva on Nokian Koukkujärven kaatopaikalta, jossa linnut koettavat hoitaa jätehuoltoa. Koska me ihmiset opimme kierrättämään?

Tässä odotellessani minun pitäisi haastaa kymmenen bloggaajaa haasteeseen mukaan ja siitä meinasikin tulla minulle probleemi. Minä kun en lue tai seuraa kymmentä blogia, heh ja kääk. :)

Joten arvoin lukijalistaltani seuraavat blogit mukaan - ja haastan ihan jokaisen teistä tämän postauksen lukijoista mukaan! 

Optimistin puutarhassa

Kotoisaa arkea

Förmaaki ja puutarha

Reissupaku, elämää asuntoautossa

Outo valo

Ajatuksia elämästä, iloa etsimässä

Tää on vielä kesken

Teillä on oikeus pysyä vaiti

Ekoelämää

Isoa elämää pienesti

Luonnollisesti maalaisjärjellä

Eli kerätään vähintään jätesäkillinen roskia, tehdään tempauksesta postaus ja haastetaan seuraavat kymmenen bloggaajaa mukaan. Toivottavasti otatte haasteen vastaan. Tsemppiä!

Edit 27.3. Lähetin jokaiselle yo. bloginpitäjälle haasteviestin hlö koht, mutta ilmeisesti en ole osannut "julkaista" tekstejä  ja ne on kadonnut jonnekin eetteriin, sorry! Ei minusta tule tietotekniikan ihmelasta vaikka yrittäisin. ;) 

Roska päivässä

Tässä kuussa järjestetään ensimmäistä kertaa Suomi puhtaaksi -päivä. Tavoitteena on saada 6. toukokuuta järjestettävässä tempauksessa sadattuhannet ihmiset keräämään roskia luonnosta. Otin varaslähdön tapahtumaan viime viikolla, kun tienvarsien lumet olivat sulaneet. Lähdin siistimään lähiympäristöäni ja keräämään tien varrelle heitettyjä roskia metsään vievän vakioreittini varrelta.

Roskienkeruu on tehokasta liikuntaa. Metri kaksi ja kumarrus, roskan nosto pussiin, taas muutama metri ja välillä hyppäys ojaan nyppimään pajunoksiin takertunutta paketin muovikäärettä. Ylös ojasta ja taas kumarrus. Neljä kilometriä samoja edestakaisia liikkeitä kohottaa kuntoa. Roskia oli jälleen valitettavan paljon: pullonkorkkeja, jäätelöpapereita, kaljapulloja ja -tölkkejä, muovinen kukkaruukku ja tupakka-aski. Monta tupakka-askia. On helppoa havaita mikä on ohiajavien poltetuin tupakkamerkki. Tyhjät lääkelevyt kertovat närästyksestä, erektiohäiriöistä, masennuksesta ja säryistä. Joku on nähnyt vaivaa ja taittanut tyhjän karkkipussin ja suklaalevyn käärepaperin siististi pahvisen kahvimukin sisään. Sitten hän on päättänyt siivota autonsa…

Hampurilaisaterian käärepaperitkin löytyvät, vaikka lähin hampurilaisbaari on kolmenkymmenen kilometrin päässä. Ihme kyllä ei ole yhtään koiranjätöksiä. Kumma kuinka koiranjätökset aina talven jälkeen kuumentavat ihmisten tunteita, mutta roskia saa vissiin olla joka paikka väärällään eikä niistä valita kukaan.

Pääsin ylämäkeen metsäni kohdalle. Menin metsään katselemaan ja kuuntelemaan. Sulamisvedet valuivat kallionseinämää alas, linnut lauloivat kilpaa toistensa kanssa. Hirvien jälkiä oli paljon, metsässä oli vielä reilusti lunta. Täytin lintujen ruokintalaitteet viimeistä kertaa tälle keväälle, selässäni kantama reppu keveni huomattavasti.

Palasin takaisin tien varteen keräämään roskia. Olen laittanut metsäni kohdalle kyltin: ”Kiitos, kun et roskaa.” Joku oli siitä huolimatta heittänyt siihen gin-tölkin, jugurttijuomapullon, jääskrapan ja ostoslapun (muista kesäkurpitsa!).  Roskaaja on varmaan tottunut siihen, että äiti tulee perässä ja siivoaa jäljet. Miten ihmisistä on tullut niin välinpitämättömiä? Roskaaminen ei ollut kovin yleistä vielä parikymmentä vuotta sitten.

Ihmiset ajoivat autoillaan ohi ja tuijottivat kumarteluani. Ehkä he ihmettelivät kuinka joku viitsii kerätä toisten heittämiä roskia tienpenkalta. Lähiympäristöni siistiytyminen tekee minulle hyvän mielen. En tiedä huomaavatko muut, että heidän lähiympäristönsä on kauniimpi, riittää että minä tiedän luonnossa olevan hiukan vähemmän roskia.

Olen vuosien ajan kerännyt roskia lähiympäristöstäni säännöllisin välein. Usein kun lähden metsään, otan roskapussin mukaan. Silti talven jälkeen on aina isompi siivousrupeama, kun lumen alta paljastuu kaikenlaista. Roskapussi painoi loppumatkasta armottomasti. Onneksi paluumatkalla oli alamäki ja linnunruuasta tyhjentynyt selkäreppu. Kotona punnitsin säkin: 15 kiloa. Ilmankos alkoi matkajalkaa hyydyttää.

Vapaa toimittaja Tuula-Maria Ahonen on perustanut Roska päivässä -liikkeen, jossa liikkeen jäsenet pyrkivät keräämään päivittäin ainakin yhden roskan lähiympäristöstään. Ajatuksena on, että siistiä ympäristöä ei roskata niin herkästi kuin valmiiksi sotkuista. Myös sympaattinen Roskisnalle kiertää puhumassa muun muassa päiväkodeissa ja kouluissa ekologisesti kestävästä kehityksestä, materiaalien kierrätyksestä ja jätteiden määrän vähentämisestä.

Haastan sinut, rakas lukijani, mukaan Roska päivässä -liikkeeseen. Roska päivässä -liikkeen jäsenen ei tarvitse täyttää jäsenlomakkeita eikä maksaa jäsenmaksuja. Riittää, kun ulos mennessään nostaa päivittäin roskan maasta roskapönttöön ja haastaa mukaan liikkeeseen vähintään yhden uuden ihmisen. Sitoumus on ennen kaikkea sisäinen. Ehkä vielä joskus palaamme aikaan, jolloin Suomi pysyi siistinä ihan itsekseen. Roskia ei tarvinnut kerätä, kun kenellekään ei tullut edes mieleen niitä maahan heittää.