Arkistoinnin eriskummallisuuksista: V niin kuin Varis vai R niin kuin Ruskosuohaukka?

Liittyyköhän se Suomen pitkään pimeään talveen, että vuoden varrella kertyviin erilaisiin tehtäviin ajattelee palaavansa talvella? Haluaisin nauttia keväästä ja kesästä täysillä ja olla mahdollisimman paljon ulkona luonnossa. Järjestän valokuvat sitten talvella. Käyn paperini läpi sitten talvella. Opettelen arkistoimaan sitten joskus. 

Sitten tuli talvi ja odotin että tulisi vieläkin talvempi. Jonain oikein kylmänä päivänä sitten istuisin takkatulen lämmössä ja järjestelisin. Mutta tänä talvena sellaista kylmää jaksoa ei tullut. Tämä on ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, että komposti ei ole jäätynyt talvella.

Tammikuussa havahduin viherpeippojen ennätysaikaiseen lauluun. Päivät valostuvat vauhdilla. Tajusin, että talvi on kohti ohi ja muuttolinnut ovat täällä tuossa tuokiossa. Oli kiireesti ryhdistäydyttävä. Olen nyt määrätietoisesti tehnyt joka päivä jotain edistyäkseni ”talven” hankkeissani ja ottanut ison askeleen vuosien arkistohaaveissani.

Tykkään organisoimisesta ja asioiden pitämisestä järjestyksessä ja yksinkertaisina, minulla on kuitenkin yksi ISO kompastuskivi johon mukkaan joka kerta. En ole koskaan osannut arkistoida järjestelmällisesti. Kuten aiemmin on varmaan tullut todettua, olen varsinainen paperihamsteri. Leikkaan talteen artikkeleita, kirjoitan muistiin oivalluksia ja ajatuksia erilaisille taskussani oleville muistilapuille ja suttupapereille. Valokuviakin on kertynyt vuosien varrella paljon. Kaikki ovat olleet sikin sokin sekaisin.

Kansioni ovat pursunneet kohdista E niin kuin Eläimet, M niin kuin Metsä tai I niin kuin Inspiroivia juttuja. Sitten olen joutunut kahlaamaan kaikki paperit läpi karhua, oravaa ja näätää myöten, löytääkseni tietoa vaikkapa ilveksestä tai kaikki ”Inspiroivat artikkelit” löytääkseni Eeva Kilven haastattelun, jossa on hänen kaunis runonsa.

Viime viikot olen luonut järjestystä, mutta hidasta se on. En mitenkään tahdo ymmärtää mikä juttu kuuluu minkäkin otsikon tai kategorian alle. Jos on esimerkiksi valokuvia varisten ja ruskosuohaukan kohtaamisesta, laitanko ne kohtaan V niin kuin Varis (ja sen Varislinnut-otsikon alle, joka puolestaan on Linnut-pääotsikon alla)? Vai kohtaan R niin kuin Ruskosuohaukka (joka menee Haukat-otsikon alle… vai pitäisikö sen olla P niin kuin Päiväpetolinnut-otsikon alla)?

Ruskosuohaukkakoiras väistää variksen hyökkäystä. Taustalla nykyinen avohakkuu, muistoissa "suppilovahvero- ja eläinten kotimetsä".

Kaikki riippuu siitä millaisella mielikuvituksella olen varustettu sinä päivänä, kun etsin arkistoimiani juttuja. Tai millaisella logiikalla varustettu sinä päivänä kun olen niitä arkistoinut. Jospa ajattelin silloin löytäväni nämä kuvat kohdasta P niin kuin Puolustus tai K niin kuin Kesä 2013?

Kesäkuussa ruskosuohaukkakoiras saalistaa sekä hautovalle puolisolleen että itselleen. Varisemot koettavat ajaa haukkaa kauemmas, etteivät niiden toukokuussa kuoriutuneet poikaset päädy haukan ruokalistalle.

  

Haukka jatkaa ruoan etsimistä toisten lintujen hätyyttelyistä huolimatta.

Arkistointihommia piisaa vielä paljon, mutta paperi- ja valokuvakansioni ovat nyt jo jossain määrin hallittavampia. Se on minulle iso edistysaskel ja ennaltaehkäisee rästihommia muodostumasta jatkossa niin paljon.  

Tärkeitä talven oivalluksia: Tee ei-kiireelliset rästihommat syksyllä. Ei talvella vaan jo loka-marraskuussa. Kuuntele viherpeippoja ja ole valmiina keväälle jo tammi-helmikuussa. Älä suhtaudu arkistointiin liian vakavasti vaan jätä sinne eriskummallisuuksia. Paksu kohta saa edelleen jäädä kohtaan U niin kuin Unelmat. Pöyhi, selaa ja käytä sitä kohtaa usein ja tee joka päivä jotain saavuttaaksesi unelmasi. 

Varpushaukan ja korpin kohtaaminen

Tänä viikonloppuna pihabongaillaan taas kun Birdlife Suomi järjestää vuotuisen lintujen tarkkailutapahtuman. Tapahtuman tarkoitus on saada ihmiset huomaamaan elinympäristönsä linnut ja luonnon. Se on tärkeä tavoite. Minun elämäni mullistui sillä hetkellä kun opin katselemaan ympärilläni olevaa luontoa. Luonnosta ja linnuista oppii joka päivä jotain uutta.

Tänä aamuna seurasin seuraavanlaista taivaan tapahtumaa: ensin korppi karkottaa varpushaukkaa...

 sitten asetelma on yhtäkkiä ylösalaisin = korppi lentää hetken selkä alaspäin tarkkaillessaan ja yrittäessään väistää haukkaa. 

Niin vain korppikin saa olla tarkkana varpushaukan kanssa, vaikka kokoeroa piisaa. 

Varpushaukalla riittää kunnianhimoa, ei se korppia varmaankaan saisi hengiltä, kun naakassakin on aika tekeminen.

Sitten korppi pääsi taas haukan taakse ja karkotti sen lopulta reviirinsä ulkopuolelle.

Kuvien laatu on vähän mitä sattuu, mutta se ei olekaan pointti vaan se, että saa tällaisia asioita seurata ja ikuistaa. Kannattaa pihabongailla joka ikinen päivä. 

Iloinen uutinen ja hassu juttu

Toimittaja Leena Jäppinen soitti minulle ja kertoi hyviä uutisia: Yksinkertainen elämäni –radiodokumenttia on kuunneltu jo yli tuhat kertaa! Oho ja jee! Olemme tosi mielissämme, että juttua on kuunneltu. Dokumentti on vielä viikon ajan kuultavissa Yle Areenalta. Olisi tosi kiva, jos voisitte jakaa dokumenttilinkkiä eteenpäin. Kiitos!  https://areena.yle.fi/1-2454095

Tähän iloiseen fiilikseen sopii hauska sattumakuva tältä päivältä, kun kävin taas koskikaroja moikkaamassa koskella. Kävin äsken tietokoneella kuvia läpi ja olin juuri deletoimassa tätä epätarkkaa kuvaa peseytyvästä koskikarasta, kun huomasin iloisen kuvion linnun valkoisessa höyhenistössä. Suurensin kuvaa, mutta muuten sitä ei ole käsitelty millään tavalla. Hassu juttu. Iloa kaikille! :-)

Koskikara on juurikin näin hauska ja piristävä tyyppi. :-)

Koskikara on kylmää pelkäämätön avantouimari

Koskikaralla on erityisen taitsut eli taitavat jalat, joilla se pysyy liukkaillakin alustoilla.

Kävin läheisellä koskella tervehtimässä Suomeen talveksi saapuneita muuttolintuja eli koskikaroja. Ne taitavat olla ainoat linnut, jotka muuttavat tänne talveksi. Tuntuu hassulta ajatella, että tämä on riittävä lämpötila/leveysaste koskikaralle. Se on sopeutunut kylmään. Toisin kuin minä. Jos minulla olisi siivet, en usko että mikään pitelisi minua täällä talven yli. Mukavaa, että koskikara viihtyy.

Kurkistus veden alle. Onks siä ketään?

Koskella seikkaili kolme eri yksilöä. Koskikarat ovat aina niin iloista – ja uskomatonta – seurattavaa. Kylmää pelkäämättömiä avantouimareita. Englanniksi koskikaran nimi on dipper eli ”kastautua, pulahtaa tai kauha” ja viroksi "vesipapp" (liperit kaulassa).  Mitä suomen kielen kara-pääte mahtaa tarkoittaa? Omenan kara on siemenkota. Olisiko lintu kosken siemen? Hyvää mieltä se ainakin kylvää.

Se oli pu-lah-dus... (laula Irving Goodmanin Viuhahdus-biisin nuotilla)

Jos tiedätte asuinpaikkakunnaltanne virtavesipaikan, joka pysyy talvellakin auki, muuttakaa kävelyreittiänne ja käykää katsomassa näkyykö koskikaraa. Se on niin kiva ”dippaaja”, jonka näkeminen tuo välittömästi onnen ja kiitollisuuden tunnetta elämään.

Sieltä se nousee

Kuten liian moni eläin tänä päivänä koskikarakin on vaarantunut laji, jolla on suuri vaara kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana. Virtavedet ovat muuttuneet nopeasti ja pienvesien kunto on huono. On paha löytää hyönteisiä tai kaloja, jos ei näe sameassa vedessä mitään tai jos vesi on saastunut.

Tässä on kuvaamamme 70 sekunnin video, jonka aikana norjan kansallislintu sukeltaa veteen seitsemän kertaa. Katsokaa tarkkaan! Kolmannella, neljännellä, kuudennella ja seitsemännellä kerralla koskikara tulee kivelle saaliin kanssa. Hyvä, että ruokaa löytyy, niin pysyy pikkuinen pullukkana ja lämpimänä!

Taikatemppu ja kuinka se tehdään... höyhenpuku kuivana ja saalis nokassa.

Päivän ajatus

 Muisti on voima, joka pystyy poimimaan ruusuja talvella.