Ylelle kirjoittamani kolumni:
Luulin kuulleeni
ulkoa laulujoutsenten huutoa. Kunnes tajusin, että metsästäjät soittivat
torviaan kulkien laajalla rintamalla metsässä huutamassa ”HEI-HEI!” ajaen
kaikki luonnoneläimet tieltään.
Metsästäjät kulkivat minunkin
metsäni läpi jokamiehenoikeuksien turvin.
Kaikki linnut rannassani ovat
vähentyneet. Jo viime talvena linnunruokaa kului puolet vähemmän kuin ennen.
Aiemmin linturikas rantani on ollut autio sorsastuskauden alusta lähtien.
Loppukesän venetsialaisjuhlien ilotulitteet huolehtivat loputkin siivekkäät ennenaikaiselle
muuttomatkalle.
Viime vuodet luonnossa ovat
olleet karmivan hiljaisia. Eläimet ovat katoamassa.
Edellisviikolla tulin
lintukosteikolta kiikaroituani pitkään laajaa aluetta: harmaalokki, kolme
silkkiuikkua, parvi tiaisia ja varislintuja, kunnes viimein näin neljä
sinisorsaa. Paitsi että ne olivat metsästäjien muovisia houkutuslintuja.
Partasuinen maastoasuun
pukeutunut mies käveli vastaani.
– Näitkö haapanoita, mies kysyi
ja korjasi selässään olevaa kaurapussia. Toisessa kädessään hänellä oli ase.
Niin kuin hänelle olisin
kertonut.
”Eettinen metsästäjä”
jatkoi matkaansa houkuttelemaan saaliita paikalle ruoalla.
Haapana on yleisin puolisukeltajasorsamme sinisorsan ja tavin jälkeen, silti se
on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut, eli sillä on suuri vaara kuolla
sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana.
Muutokset luonnossa ovat olleet
nopeita. Jo puolet Suomen sorsalinnuista on arvioitu
uhanalaisiksi. Suurta osaa
niistä saa silti edelleen metsästää. Suomessa harjoitetaan jopa
kansainvälisesti laitonta haahkan pesimäaikaista metsästystä,
jäännettä ajalta, jolloin Suomessa nähtiin nälkää.
Suomessa uhanalaisia
eläimiä saa ruokkia ja metsästää jopa luonnonsuojelualueilla.
Kotikunnassani oleva järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan
ja Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Mitä väliä? Sielläkin saa metsästää.
Tämä on Suomessa tavallinen käytäntö. Meillä on äärimmäisen vähän
metsästykseltä ja häirinnältä vapaita alueita. Metsästys sallitaan täällä
hämärälläkin, vaikka jollain ilveellä lajit pitäisi tunnistaakin ennen
tappamista.
Näin järvessä liikettä. Hirvi!
Mikä oli saanut sen kylmään veteen? Hirvi oli uinut jo yli puoli kilometriä
jääkylmässä vedessä ja nousemassa maihin, kun se kääntyi takaisin. Miksi?
Sydäntäni myöten järkyttyneenä tajusin seuraavani valtaisaa murhenäytelmää.
Metsästäjät olivat saartaneet hirven. Ilo ja ihmetys hirven näkemisestä vaihtui
ahdistukseen ja suruun.
Metsästys on aina
luonnon häirintää.
Hirviä ajetaan kaiken lisäksi niiden parhaimpaan kiima-aikaan. Isojen
sonnihirvien tilanne Suomessa on huolestuttava. Metsästys on jo aiemmin pahasti
vinouttanut hirvikantaamme.
Päättäjät eivät ole pysäyttäneet
luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Metsästys on politiikkaa ja metsästäjät
ovat suhmuroineet asiansa huolella. Ei-metsästävien ääni kuuluu asiassa
huonosti. Suomessa on yli 300 000 metsästäjää. Jopa lapsilla on metsästysaseet
käsissään. Uskon, että 5,5 miljoonasta suomalaisesta kovinkaan moni ei pidä
siitä, että metsästystä glorifioidaan, mutta heitä ei kuulla, eivätkä he
valitettavasti pidä ääntä mielipiteistään.
Hiljan tehtiin metsästyslakiin
muutos, jossa hirviemon saa tappaa, vaikka sillä on vasat. Aiemmin tämä
oli laissa kielletty. Rangaistavuus poistettiin, koska vahinkoampumisia tuli
niin paljon. Jos raakoja metsästysrikoksia ja eläimiä kiduttaneita saadaan
kiinni, tuomiot voivat olla naurettavia.
Metsästys on jäänne
ajalta jolloin luonto oli runsasta ja monimuotoista – sitä se
ei enää ole.
Biologi Ilkka Koivisto on sanonut,
että aseet pitäisi antaa vain ammattilaisille. Ampuvat amatöörit saisivat pysyä
ampumaradoilla.
On paljon, mitä voimme tehdä
eläinten puolesta. On vain ymmärrettävä, että luonto on heikoilla. Aika on
ajanut metsästyksen ohi. Mitä tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös
meille.
Edit 6.11.2016 Keskustelua aiheesta voi käydä mm. TÄÄLLÄ.
