Kolumni: Älkää ampuko lähettiä(kään)

Luulin kuulleeni ulkoa laulujoutsenten huutoa. Kunnes tajusin, että metsästäjät soittivat torviaan kulkien laajalla rintamalla metsässä huutamassa ”HEI-HEI!” ajaen kaikki luonnoneläimet tieltään.

Metsästäjät kulkivat minunkin metsäni läpi jokamiehenoikeuksien turvin.

Kaikki linnut rannassani ovat vähentyneet. Jo viime talvena linnunruokaa kului puolet vähemmän kuin ennen. Aiemmin linturikas rantani on ollut autio sorsastuskauden alusta lähtien. Loppukesän venetsialaisjuhlien ilotulitteet huolehtivat loputkin siivekkäät ennenaikaiselle muuttomatkalle.

Viime vuodet luonnossa ovat olleet karmivan hiljaisia. Eläimet ovat katoamassa.

Edellisviikolla tulin lintukosteikolta kiikaroituani pitkään laajaa aluetta: harmaalokki, kolme silkkiuikkua, parvi tiaisia ja varislintuja, kunnes viimein näin neljä sinisorsaa. Paitsi että ne olivat metsästäjien muovisia houkutuslintuja.

Partasuinen maastoasuun pukeutunut mies käveli vastaani.

– Näitkö haapanoita, mies kysyi ja korjasi selässään olevaa kaurapussia. Toisessa kädessään hänellä oli ase.

Niin kuin hänelle olisin kertonut.

”Eettinen metsästäjä” jatkoi matkaansa houkuttelemaan saaliita paikalle ruoalla. Haapana on yleisin puolisukeltajasorsamme sinisorsan ja tavin jälkeen, silti se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut, eli sillä on suuri vaara kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana.

Muutokset luonnossa ovat olleet nopeita. Jo puolet Suomen sorsalinnuista on arvioitu uhanalaisiksi. Suurta osaa niistä saa silti edelleen metsästää. Suomessa harjoitetaan jopa kansainvälisesti laitonta haahkan pesimäaikaista metsästystä, jäännettä ajalta, jolloin Suomessa nähtiin nälkää.

Suomessa uhanalaisia eläimiä saa ruokkia ja metsästää jopa luonnonsuojelualueilla. Kotikunnassani oleva järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Mitä väliä? Sielläkin saa metsästää. Tämä on Suomessa tavallinen käytäntö. Meillä on äärimmäisen vähän metsästykseltä ja häirinnältä vapaita alueita. Hämärällä metsästyskin täällä sallitaan, vaikka jollain ilveellä lajit pitäisi tunnistaakin ennen tappamista.

Näin järvessä liikettä. Hirvi! Mikä oli saanut sen kylmään veteen? Hirvi oli uinut jo yli puoli kilometriä jääkylmässä vedessä ja nousemassa maihin, kun se kääntyi takaisin. Miksi? Sydäntäni myöten järkyttyneenä tajusin seuraavani valtaisaa murhenäytelmää. Metsästäjät olivat saartaneet hirven. Ilo ja ihmetys hirven näkemisestä vaihtui ahdistukseen ja suruun.

Metsästys on aina luonnon häirintää. Hirviä ajetaan kaiken lisäksi niiden parhaimpaankiima-aikaan. Isojen sonnihirvien tilanne Suomessa on huolestuttava. Metsästys on jo aiemmin pahasti vinouttanut hirvikantaamme.

Päättäjät eivät ole pysäyttäneet luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Metsästys on politiikkaa ja metsästäjät ovat suhmuroineet asiansa huolella. Ei-metsästävien ääni kuuluu asiassa huonosti. 

Suomessa on yli 300 000 metsästäjää. Jopa lapsilla on metsästysaseet käsissään. Uskon, että 5,5 miljoonasta suomalaisesta kovinkaan moni ei pidä siitä, että metsästystä glorifioidaan, mutta heitä ei kuulla, eivätkä he valitettavasti pidä ääntä mielipiteistään. 

Hiljan tehtiin metsästyslakiin muutos, jossa hirviemon saa tappaa, vaikka sillä on vasat. Aiemmin tämä oli laissa kielletty. Rangaistavuus poistettiin, koska vahinkoampumisia tuli niin paljon. Jos raakoja metsästysrikoksia ja eläimiä kiduttaneita saadaan kiinni, tuomiot voivat olla naurettavia.

Metsästys on jäänne ajalta jolloin luonto oli runsasta ja monimuotoista – sitä se ei enää ole.

Biologi Ilkka Koivisto on sanonut, että aseet pitäisi antaa vain ammattilaisille. Ampuvat amatöörit saisivat pysyä ampumaradoilla.

On paljon, mitä voimme tehdä eläinten puolesta. On vain ymmärrettävä, että luonto on heikoilla. Aika on ajanut metsästyksen ohi. Mitä tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös meille.

Kolumni: Metsästys ei ole enää tätä päivää

Ylelle kirjoittamani kolumni:

Luulin kuulleeni ulkoa laulujoutsenten huutoa. Kunnes tajusin, että metsästäjät soittivat torviaan kulkien laajalla rintamalla metsässä huutamassa ”HEI-HEI!” ajaen kaikki luonnoneläimet tieltään.

Metsästäjät kulkivat minunkin metsäni läpi jokamiehenoikeuksien turvin.

Kaikki linnut rannassani ovat vähentyneet. Jo viime talvena linnunruokaa kului puolet vähemmän kuin ennen. Aiemmin linturikas rantani on ollut autio sorsastuskauden alusta lähtien. Loppukesän venetsialaisjuhlien ilotulitteet huolehtivat loputkin siivekkäät ennenaikaiselle muuttomatkalle.

Viime vuodet luonnossa ovat olleet karmivan hiljaisia. Eläimet ovat katoamassa.

Edellisviikolla tulin lintukosteikolta kiikaroituani pitkään laajaa aluetta: harmaalokki, kolme silkkiuikkua, parvi tiaisia ja varislintuja, kunnes viimein näin neljä sinisorsaa. Paitsi että ne olivat metsästäjien muovisia houkutuslintuja.

Partasuinen maastoasuun pukeutunut mies käveli vastaani.

– Näitkö haapanoita, mies kysyi ja korjasi selässään olevaa kaurapussia. Toisessa kädessään hänellä oli ase.

Niin kuin hänelle olisin kertonut.

”Eettinen metsästäjä” jatkoi matkaansa houkuttelemaan saaliita paikalle ruoalla. Haapana on yleisin puolisukeltajasorsamme sinisorsan ja tavin jälkeen, silti se on uhanalaisuusluokitukseltaan vaarantunut, eli sillä on suuri vaara kuolla sukupuuttoon seuraavan sadan vuoden aikana.

Muutokset luonnossa ovat olleet nopeita. Jo puolet Suomen sorsalinnuista on arvioitu uhanalaisiksi. Suurta osaa niistä saa silti edelleen metsästää. Suomessa harjoitetaan jopa kansainvälisesti laitonta haahkan pesimäaikaista metsästystä, jäännettä ajalta, jolloin Suomessa nähtiin nälkää.

Suomessa uhanalaisia eläimiä saa ruokkia ja metsästää jopa luonnonsuojelualueilla. Kotikunnassani oleva järvi kuuluu valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan ja Natura 2000 -suojelualueverkostoon. Mitä väliä? Sielläkin saa metsästää. Tämä on Suomessa tavallinen käytäntö. Meillä on äärimmäisen vähän metsästykseltä ja häirinnältä vapaita alueita. Metsästys sallitaan täällä hämärälläkin, vaikka jollain ilveellä lajit pitäisi tunnistaakin ennen tappamista.

Näin järvessä liikettä. Hirvi! Mikä oli saanut sen kylmään veteen? Hirvi oli uinut jo yli puoli kilometriä jääkylmässä vedessä ja nousemassa maihin, kun se kääntyi takaisin. Miksi? Sydäntäni myöten järkyttyneenä tajusin seuraavani valtaisaa murhenäytelmää. Metsästäjät olivat saartaneet hirven. Ilo ja ihmetys hirven näkemisestä vaihtui ahdistukseen ja suruun.

Metsästys on aina luonnon häirintää. Hirviä ajetaan kaiken lisäksi niiden parhaimpaan kiima-aikaan. Isojen sonnihirvien tilanne Suomessa on huolestuttava. Metsästys on jo aiemmin pahasti vinouttanut hirvikantaamme.

Päättäjät eivät ole pysäyttäneet luonnon monimuotoisuuden vähenemistä. Metsästys on politiikkaa ja metsästäjät ovat suhmuroineet asiansa huolella. Ei-metsästävien ääni kuuluu asiassa huonosti. Suomessa on yli 300 000 metsästäjää. Jopa lapsilla on metsästysaseet käsissään. Uskon, että 5,5 miljoonasta suomalaisesta kovinkaan moni ei pidä siitä, että metsästystä glorifioidaan, mutta heitä ei kuulla, eivätkä he valitettavasti pidä ääntä mielipiteistään.

Hiljan tehtiin metsästyslakiin muutos, jossa hirviemon saa tappaa, vaikka sillä on vasat. Aiemmin tämä oli laissa kielletty. Rangaistavuus poistettiin, koska vahinkoampumisia tuli niin paljon. Jos raakoja metsästysrikoksia ja eläimiä kiduttaneita saadaan kiinni, tuomiot voivat olla naurettavia.

Metsästys on jäänne ajalta jolloin luonto oli runsasta ja monimuotoista – sitä se ei enää ole.

Biologi Ilkka Koivisto on sanonut, että aseet pitäisi antaa vain ammattilaisille. Ampuvat amatöörit saisivat pysyä ampumaradoilla.

On paljon, mitä voimme tehdä eläinten puolesta. On vain ymmärrettävä, että luonto on heikoilla. Aika on ajanut metsästyksen ohi. Mitä tapahtuu eläimille, tapahtuu ennen pitkää myös meille.

                                                   

Edit 6.11.2016 Keskustelua aiheesta voi käydä mm. TÄÄLLÄ.

Mikä pesimärauha?

Ohessa maa- ja metsätalousministeriöön ja lehtiin lähettämäni mielipidekirjoitus. Saa nähdä julkaistaanko sitä ja saadaanko vastauksia - ja muutoksia. 

Näillä siivillä ei vielä lennetä. Poikasten siipien alapuolella näkyy kehittymättömiä sulkia. Kuva otettu 23.8.2015.

Olen saanut seurata läheltä laulujoutsenten elämää vuosien ajan. Tänä vuonna järvien jäät lähtivät poikkeuksellisin aikaisin ja joutsenten pesänrakennus, muninta ja haudonta aikaistuivat. Esimerkiksi Siuron Linnavuoren kohdalla Jokistenjärvellä laulujoutsenten poikaset olivat kuoriutuneet jo 29.5. Tavallisimmin poikaset kuoriutuvat kesäkuun ensimmäisellä tai toisella viikolla (haudonta kestää noin 36 vrk). Sen vuoksi laulujoutsenen poikaset ovat tänä vuonna ajankohtaan nähden tavallista kehittyneempiä.

Tätä kirjoittaessani (24.8) joutsenten kuoriutumisesta on arviolta 89 vuorokautta ja joutsentenpoikaset ovat edelleen lentokyvyttömiä. Luontoportti.com-sivuston mukaan laulujoutsenten poikaset saavuttavat lentokyvyn 75–100 vrk:ssa (eri englanninkielisten internetsivustojen mukaan se saattaa kestää jopa 120–150 vrk). Kyhmyjoutsenen poikaset ovat lentokykyisiä 4,5 kuukauden eli noin 135 vrk ikäisinä. Viime vuonna havaitsin laulujoutsenten poikasten pääsevän siivilleen 2. syyskuuta.

Nokian Uutisissa kerrottiin 18.8. otsikolla: ”Vesiskootterihäiritsi törkeällä tavalla rauhoitettua lintupoikuetta”kuinka vesiskootterikuski oli ajanut Jokistenjärvellä vesiskootterilla useaan otteeseen keskelle rantakaislikossa uinutta laulujoutsenpoikuetta ja yrittänyt ilmeisesti samalla kuvata pakoon yrittäviä poikasia. Pirkanmaan Lintutieteellisen Yhdistyksen puheenjohtaja ja Pirkanmaan Ely-keskuksen Luonnonvarat ja YVA -yksikön päällikkö arvioivat aivan oikeutetusti tapauksen häirinnän täyttävän luonnonsuojelulain vastaisen toiminnan kriteerit.

Laulujoutsen on rauhoitettu eläin. Kaikki Suomessa pesivät linnut ovat rauhoitettuja pesimäaikaan. Luonnonsuojelulain 39. pykälässä sanotaan, että eläinten tahallinen häiritseminen on kiellettyä. Erityisesti eläinten häiritseminen on kiellettyä lisääntymisaikana, tärkeillä muuton aikaisilla levähdysalueilla tai muutoin niiden elämänkierron kannalta tärkeillä paikoilla.

Eikö ampuminen ole häirintää? Metsästyskauden alku ja metsästäjät ajavat kaikki linnut liikkeelle, nekin lajit joita ei metsästetä. Laulujoutsenten poikaset ovat lentokyvyttömiä vielä 20.8., jolloin vesilintujen metsästys alkaa. Laulujoutsenet elävät samoilla vesillä metsästettävien lintulajien kanssa, mutta pakoon poikaset eivät pääse. Emot voivat paeta, mutta poikasten on avuttomina hajaannuttava ja piilouduttava.

Onko metsästyksen salliminen pesimäaikana muka luonnonsuojelu- ja eläinsuojelulain pykälät täyttävää toimintaa? Ovatko Suomen metsästyslait ajalta, jolloin laulujoutsen oli sukupuuton partaalla (kestämättömän metsästyksen vuoksi) eikä sitä osattu ottaa silloin huomioon?  

Useiden vesilintujen määrä on viime vuosikymmeninä romahtanut. Romahduksen syyt ovat monen lajin kohdalla selvittämättä. Maalaisjärjellä pääteltynä vesilintujen väheneminen on seurausta ihmisten aiheuttamista lintujen elinpiirien muutoksista ja hävittämisestä esimerkiksi rakentamisesta, turveteollisuudesta, avohakkuista ja näiden vaikutuksista vesistöjen rehevöitymiseen ja ympäristön yksipuolistumiseen, voimalinjoista ja erilaisesta pesimäaikaisesta ja pesimäajan ulkopuolisesta häirinnästä.

Esimerkiksi kurjet eivät pitäisi näin lämpimänä loppukesänä kiirettä vielä minnekään ja kaikilla vesilinnuilla olisi mahdollisuus viipyä Suomen vesillä pidempään ja tankata itsensä vahvoiksi kovaa muuttokoettelemusta vastaan, mutta metsästyksen pauke ajaa ne ennenaikaisesti levähtämis- ja ruokailualueiltaan ja kohtaamaan raskaan muuttomatkan keskeneräisesti valmistautuneena.

Voitaisiinko metsästyslakia muuttaa siten, että vesilintujen metsästys alkaisi myöhemmin, jotta kaikki linnut ehtisivät saavuttaa lentokyvyn? Koska vesilintujen määrän romahdus on tiedossa, olisi metsästys kiellettävä tärkeillä lintupaikoilla. Lisäksi olisi syytä tutkia miten esimerkiksi metsästyksen täyskielto muutamaksi vuodeksi vaikuttaisi vesilintujen kantoihin. Toivon viranomaisilta vastauksia.