Ampiainen, kimalainen ja mehiläinen

Monilla menee ampiaiset, mehiläiset ja kimalaiset sekaisin keskenään. Niin minullakin meni ensi alkuun. On helpompi ihailla (ja olla pelkäämättä) näitä hyönteisiä, kun tietää ja tuntee niitä hiukan. Kerron mitä olen niistä oppinut.

Tärkeintä on muistaa että mikään näistä hyönteisistä ei ole syöksymässä myrkkypistin tanassa ihmistä kohti (ellet ole rikkonut tai uhkaa sen pesää). Pistettyään eläin menettää henkensä. Aivan turhasta ne eivät ole valmiita henkeään uhraamaan. Pörinää ne saattavat pitää, mutta se ei tarkoita että ne ovat pistämässä.

Miksi nämä hyönteiset sitten usein jäävät ihmisen ympärille pörräämään? Yleensä se johtuu siitä, että ihminen on ilmestynyt hyönteisen normaalille kulku- ja lentoreitille ja hyönteisen on mitattava tielleen tullut este. Ampiaisen, mehiläisen ja kimalaisen on tunnettava lentoympäristönsä ja reitti pesälle ja ruokalähteelle. Sen on tavallaan päivitettävä navigaattorinsa uudestaan: "Okei, 168 cm korkea ja noin puoli metriä leveä este, aurinkoon ja puuhun nähden lounaassa. Selvä. Jatketaan matkaa".

Tavallisesti ihmiset alkavat huitoa ja kiljua tässä kohtaa, jolloin hyönteisen on vaikea ottaa selvää tilanteesta: "120 cm... eikun 180 cm... eiku 80 cm leveä ja paljon heiluvia ulokkeita...eiku, eiku...". Jatkuvasti heiluvasta ja asentoaan vaihtavasta hysteerisestä hahmosta, on äärimmäisen vaikea ottaa selvää, jolloin hyönteisen on viivyttävä kauemmin paikallaan mittaamassa tilannetta, jolloin ihminen on aivan varma, että "Juuri minun kimppuuni se on hyökkäämässä, koska tuossa se kokoajan vaan pörrää!!Apuaaaa!" ja huitoo entistä enemmän. Pattitilanne. Näin ihmisten inho ja pelko säilyy. Jos malttaisi pysyä paikallaan, huomaisi kuinka otus tekisi nopeat mittaukset ja jatkaisi matkaa.

Kun tietää että kädelle tai ruokalautaselle laskeutuva ampiainen ei ole pistämässä, vaan on tullut paikalle ruoan houkuttelemana, pystyy kylmähermoisena seuraamaan mielenkiintoisia vaiheita. Olen viettänyt tuntikausia seuraten kuinka ampiaiset tulevat kaluamaan grillauksen jäljltä jääneitä ruoantähtetiä. Ampiaisella on vahvat leuat, joilla se leikkaa irti luihin jääneitä lihanpaloja. Pikku hiljaa se saa nirhettyä kokoonsa nähden valtavan lihanpalan irti. On hauska seurata, kuinka se kävelee pöydän reunalle, liha leuoissaan ja lähtee lentoon. Saalis on niin painava, että ampiainen tipahtaa ensin maata kohti, kunnes se saa siipiinsä tarpeeksi vauhtia ja roikotettua ruoan pesälle. Se tulee muutaman minuutin kuluttua takaisin, onhan ruokaa tarjolla, reitti selvä ja tarkasti mitattu.

Ampiainen on etupäässä lihansyöjä. Ampiainen on erittäin hyödyllinen syödessään puutarhasta tuhohyönteisiä.

Tässä kuvassa ampiainen irrottaa laudasta puunkuitua pesäaineekseen. Huomaa kuinka puuhun jää viiru ampiaisen eteen. Ampiainen peruuttaa/vetää ja kerii samalla allensa pientä kuitupalloa, sitten se lentää pesälleen ja pallosta tulee yksi raita paperinohueen pesään. Ampiaispesät ovat usein harmaavalkoisia, mutta joskus pesissä näkee punaisiakin (tai jopa sinisiä tai keltaisia) raitoja. Silloin ampiainen on kerännyt puuaineksen maalatusta laudasta. Ampiainen palaa aina samaan paikkaan hakemaan puukuituainesta ja näin lautaan muodostuu paljon (liki huomaamattomia) viiruja.  Olin 15 cm ampiaisesta eikä se ollut minusta moksiskaan.

Tässä kuvassa on kimalainen. Minä kutsun sitä vanhalla englanninkielisellä nimellään Dumbledore. Se on sille paljon kuvaavampi nimi.

Käytyään muutamalla sadalla tai tuhannella kukalla, sen takajalkoihin muodostuu pieniä siitepölypaketteja. Mitä isommat pallukat takajaloissa on, sen enemmän työtä se on tehnyt ja sen pikemmin se on menossa pesälleen tyhjentämään ne. Jos pallukoita ei näy, se on varmaan juuri tullut pesältä.

 Siitepölypallukat ovat erivärisiä riippuen siitä, mitä kukkia se on pölyttänyt. Siitepöly tarttuu kimalaisen karvoihin kuin sähkömagneettiin ja kun kimalainen ”pyyhkii itsensä”, se saa kerättyä siitepölyn jalkojen taskuihinsa. 

Tässä kuvassa pallukat ovat keltaisia, mutta esimerkiksi pölytettyään parsoja ne ovat kirkkaan oranssit. Dumbledorea lempeämpää pörisijää en tiedä. Sen pesä on usein maassa vanhassa myyränkolossa. Vaikka tömistelisit ihan pesän vierestä, se ei piittaa.

Tarhamehiläinen on käytännössä ihmisen kotieläin. Ihminen on valjastanut sen hunajantuotantoon. Mehiläinen pesii miltei ainoastaan ihmisten rakentamissa laatikoissa, kerää mettä ja siitepölyä ja valmistaa hunajaa. Mehiläiset saapuvat yleensä isoina parvina pölyttämään tietyn alueen kukkasia ja mehiläiset ovat varsin säyseitä.

Ahopirkko päiväkävelyllä

Myös 22-pistepirkkona tunnettu ahopirkko eteni päämäärätietoisesti terassilla.

"Mikäs ihme tuo on?", ahopirkko tuntuu tuumaavan ja vaihtoi kurssia kohti 15 millimetriä korkeaa (matalaa) kumista kynnysmattoa. "Täytyypä vilkaista tarkemmin."

Äh puh, pitää ottaa lenninsiivet peitinsiipien alta esiin nousutueksi.

Yhä ylös yrittää...

Jokainen pienikin olio on lähetetty jotain tarkoitusta varten ja jokaisessa oliossa tulisi olla onni ja voima tehdä onnelliseksi. Kuten ruohot näyttävät lempeät kasvonsa toisilleen, niin meidänkin tulisi tehdä.

-Black Elk-

Apu hyttystenpuremiin

Taitaa olla kaikkien aikojen hyttyskesä?

Hyttysten puremiin auttaa piharatamo. Hiero piharatamoa käsiesi välissä niin että soluneste irtoaa ja laita mössö pureman päälle.
Apteekista saatava kylmägeeli "Ice power" antaa myös nopean lievityksen kutinaan.

Hunajalla höystettyjä uutisia

Mehiläinen metsäkurjenpolvella

Medialukutaito on yksi tärkeä elementti oravanpyörästä vapautumiseksi, sillä informaatiota ja uutisia tulee joka tuutista. Miten erottaa tärkeä tieto vähemmän tärkeästä? Kuinka löytää olennaisin?

Uutisia seuratessa kannattaa olla kriittinen ja säilyttää oma näkemyksensä. Mitä uutiset kertovat? Miten niistä kerrotaan? Kuka kertoo? Uutisoidaanko asioista puolueettomasti tai neutraalisti? Ketä haastatellaan? Kuka jätettiin haastattelematta? Erottuuko uutisesta toimittajan tai toimituksen tausta?

Mistä voi tietää onko esimerkiksi sanomalehti ottanut asiakseen lobata jonkin tietyn asian puolesta? Miksi jollekin uutiselle annetaan paljon tilaa ja joistain uutisista päätetään olla kokonaan kertomatta?

Uutisten tulkitseminen ja suodattaminen ei ole helppoa. Paljon helpompaa olisi antaa uutisten soljua korvista sisään ja ulos ja nyökytellä tai pudistella päätään maailman menolle. Nielaista asiat sellaisina kuin ne meille halutaan tarjoilla kuin miettiä kerrottiinko koko totuus. Oravanpyörästä on paljon helpompi vapautua, kun oppii kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan asioista omilla aivoilla ja omien havaintojen perusteella. Otetaanpa esimerkki.

21.4.2012 Yle uutisoi Verroa-punkkintuhoamista mehiläistarhoista, jonka vuoksi hunajan hinnan arveltiin nousevan syksyllä. Uutinen kertoi siis Verroa-punkista, hunajan saatavuudesta, hinnasta ja mehiläistarhaajien elinkeinosta.

Uutinen oli kummallinen – ja karmiva. ”Unohdettiin”, tai ei huomattu, mainita eräs pikkuinen seikka. Hunaja on vain yksi pieni osa mehiläisten työn tuloksista. Paljon merkittävämpää on mehiläisten työ pölyttäjinä.

Albert Einstein on sanonut: "Jos mehiläiset häviäisivät maapallon pinnalta, ihmiselle jäisi jäljelle neljä vuotta elinaikaa. Kun ei ole mehiläisiä, ei ole pölytystä, ei kasveja, ei eläimiä, ei ihmistä."

Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että mehiläisten ja pölyttäjien määrä ovat romahtaneet maailmanlaajuisesti. Puhutaan colony collapse disorderista, jonka syyksi epäillään monen asian kombinaatiota: sähkömagneettista säteilyä (kännykät), loisia (mm. Verroa-punkki) ja luonnon monimuotoisuuden vähenemistä (yksipuolinen tehomaatalous ja siinä käytettävät myrkyt).

MaaseudunTulevaisuus-lehti uutisoi 30.3.12, että kasvinsuojeluaineiden haittamehiläisille on todistettu (lue tästä). Jutussa todetaan, että Suomessakin on käytössä useita mehiläisten ja kimalaisten joukkokuolemia aiheuttavia neonikotinoidi-valmisteita, mutta – kuinka ollakaan - Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin mukaan haittoja ei ole havaittu. Eipä tietenkään.

Entä herättääkö kenessäkään kummastusta, että luontoon kuulumattomista kemikaaleista ja myrkyistä puhutaan hienolla peitenimellä kuin ”kasvinsuojeluaine”?

Viime heinäkuussa havahduin siihen, että kasvimaalla ja pellolla oli kumman hiljaista. Kimalaiset olivat kadonneet. Mukavaa pörinää ei kuulunut mistään. Edellisviikolla viereisiltä kaurapelloilta oli myrkytetty rikkaruohoja (eli ”suojeltu kasveja”). Myrkytysajankohta täsmäsi pelottavan hyvin kimalaisten katoon. Tänä keväänä ja kesänä pölyttäjiä on todella vähän. Nuori omenapuuni kukki kymmenin kukkasin, silti nyt siinä on vain kaksi omenanraakiletta tulossa. Ja jälleen viime viikolla myrkytettiin...

**

Pölyttäjäystävällistä toimintaa

• Istuta puutarhaasi pölyttäjiä houkuttelevia kasveja. Käytännössä kaikki kukkivat kasvit houkuttelevat pölyttäjiä. Kukissa, joissa on enemmän mettä, on toisia suurempi tenhovoima (esimerkiksi apila, neidonkieli, kurpitsa ja yrtit, kuten mäkimeirami, iisoppi, ruohosipuli). Kaikki perustuu meteen. Pölyttäjät tarvitsevat mettä elääkseen. Mettä imiessään pölyttäjiin tarttuu kasvien siitepölyä, joka siirtyy pölyttäjien mukana kukasta toiseen. Näin kasvit hedelmöittyvät ja voivat lisääntyä.

• Pidä pihasi myrkyttömänä. Älä laita kemikaaleja puutarhaasi. (On järkyttävää kuinka lehdissä mainostetaan ja voidaan vapaasti myydä ympäristölle ja ihmisille vaarallisia myrkkyjä esim. Roundup.)

• Kerro myrkkyjen vaarallisuudesta muille, kannusta ihmisiä luomaan pölyttäjä- ja luontoystävällinen piha. Suosi luonnonmukaisia tuotteita, joiden viljelyssä ei käytetä myrkkyjä.

• Ole medialukutaitoinen ja kriittinen. Älä nielaise kaikkea mitä sinulle syötetään.

• Käy allekirjoittamassa oheinen adressi ja välitä linkki eteenpäin:

• Riippukeinussa makaillessasi – ja toivottavasti pölyttäjien surinaa kuunnellessasi – lue Johanna Sinisalon Enkelten verta. Mielenkiintoinen teos, jossa kerrotaan mehiläisten mytologiasta. Mehiläiset ovat olleet joka kulttuurissa tuonpuoleisen sanansaattajia. Enkelten verta kertoo ihmisten sokeudesta luonnon ja elämän edessä ja mehiläisten joukkokadosta, minkä vuoksi ruoka uhkaa loppua.

Ruusuista hilloa

Ruusun kukinta on alkanut, samalla niiden terälehtien keruuaika. Ruusuilla on rohtovaikutuksia. Pelkästään niiden tuoksu piristää ja lisää elinvoimaa. Ruusun terälehdissä on haihtuvia öljyjä. Mitä voimakkaampi tuoksu ruusussa on, sen tehokkaampi vaikutus siinä on. 

Kukkien terälehdet auttavat tulehduksiin ja nopeuttavat haavojen paranemista. Ruusut tasapainottavat hormonitoimintaa ja nostavat mielialaa. Ruusun terälehtiä voi popsia vaikka suoraan puskasta tai laittaa esimerkiksi haavalle. Kukista voi tehdä myös ihanan tuoksuista hilloa. Ruusut ovat täysin syötäviä eli niitä voi käyttää esimerkiksi aivan sellaisenaan kakkujen koristeena tai tuomaan salaattiin väriä.  (Kerää ainoastaan puhtailta paikoilta, jossa ei ole käytettyjä myrkkyjä!)

Ruusuhillo

5 dl vettä

500 g sokeria

25 ruusua (ei kukkapohjaa, pelkät terälehdet)

1 sitruunan mehu ja kuori

Keitä vettä ja sokeria kattilassa, kunnes seos sakenee, lisää ruusujen puhdistetut terälehdet, sitruunan mehu ja kuori. Kiehauta seos ja laske lämpötila miedoimmalle mahdolliselle. Anna hautua noin tunnin ajan, usein hämmentäen. Tölkitä puhtaisiin purkkeihin. Käytä ruusuhilloa kakuissa, paahtoleivän päällä, puuroissa tai leivonnassa.

Kandeeratut ruusunterälehdet

sokeria (tomusokerikin käy)

munanvalkuaista

ruusun terälehtiä

Kaada sokeri lautaselle. Sivele munanvalkuaista pensselillä ruusun terälehdille. Pyörittele lehdet varovasti yksitellen sokerissa ja anna kuivahtaa leivinpaperin päällä ilmavassa paikassa muutama tunti. Käytä kakkujen ym. koristeluun.

Ruusun terälehtitee

2 tl murskattuja, tuoreita ruusun terälehtiä

2 dl vettä

Kaada kiehuva vesi terälehtien päälle, anna hautua reilu viisi minuuttia. Nautitaan teenä, jolloin rauhoittaa vatsaa ja kohottaa mielialaa. Tee voidaan käyttää myös ulkoisesti, jolloin teehen kastettu kangas/haude rauhoittaa ihoa.(Sopii terveelle ja tulehtuneelle iholle.)