Vanhat aikakauslehdet tuovat suhteellisuudentajua

Olen kertonut Irti oravanpyörästä ja Toisinnäkijän päiväkirjassa vanhoista aikakauslehdistä, joita kontolleni on kertynyt. Paperihamsteri kun olen, en ole osannut luopua 1900–1980-luvun lehdistä. Toisaalta lehdet ovat ilo: on ihana lukea ajasta, jolloin elämä ei ollut aivan näin merkillistä. Toisaalta lehdet ovat riesa: ne vievät paljon tilaa, ovat huonokuntoisia ja ajan hapertamia. Kun aitan katto vuoti, kannoin osan lehdistä verstaaseen sateensuojaan. Keväällä verstaan ovi oli auki ja talitiaiset menivät sinne tutkimaan ja repivät lehtien reunat rikki. Silloin riitti. Päätin, että lehdet saavat päätyä takaisin kiertoon. 

Tänä kesänä olen lukenut lehtiä ja laittanut ne sitä mukaa puutarhaan katemateriaaliksi! Juu, itseänikin naurattaa – ja hirvittää. Pari päivää sitten minulta kyseltiin erästä Me Naisten -numeroa vuodelta -53 ja Seura-lehden numeroa vuodelta -55 ja mietin mahtoivatko juuri ne lehdet mennä humalasalkojen tai marjapensaiden juurelle oksasilpun alle, heh. Kuinka se voi aina mennäkin niin, että vuosikausia säästät jotain tavaraa ja juuri kun olet hankkiutunut siitä eroon, sitä olisi tarvittu?!

Vanhoja lehtiä lukiessa saa suhteellisuudentajua ja huomaa miten epänormaalin yltäkylläisyyden vallassa me tätä päiväämme elämme. Jatkuvan haluamisen sijaan meidän olisi tärkeä pysähtyä 

arvostamaan ”itsestäänselvyyksiä” ja olla kiitollisia. 

                                                                   *** 

 

This life is only a test

Taas muurahaishuumoria... ;)

****

 

Sukimishetki

Eräänä heinäkuun helteisenä päivänä loikoilin terassille kantamallani sijauspatjalla suurten puiden varjossa (helteiden takia ei voinut muuta kuvitella tekevänsä), kun yhtäkkiä joku vilahti yläpuolelleni koivun latvaan. Se oli täydellinen hetki ja tilanne: lepoasento ja käden ojennuksen päässä kamera! Vaaka-asennostani tallensin tällaisia:

Nämä ovat taas näitä ”Kuka on missä vai onko ketään missään?” -kuvia, joita tykkään harrastaa. ;) Tästä kuvasta pitäisi siis löytää joku onnistunut maastoutuja. Löydätkö? :)
En ikinä lakkaa ihailemasta eläinten kykyä sulautua maisemaan. Siinä on jotain käsittämätöntä.

Sama kuva. Siellä se jokin on, mutta mikä?

Tuulihaukanpoikanen, joka oli vasta hiljattain lähtenyt pesästä! :D

Haukka on tietoinen, että olen sen alapuolella...

mutta se ei välitä minusta, vaan alkaa sukia itseään. 

Välillä tuulihaukan on vilkaistava minuakin. Selusta (ja alusta) on aina pidettävä varmistettuna. On ihmeellistä miten haukan varpaat näyttävät aivan koivun kukinnoilta/siemeniltä.

 Huikeaa tasapainoilua. 

Sukimishetki kesti kymmenisen minuuttia. Sitten haukka lähti. 

Ja jollakin oli kädet ihan maitohapoilla painavan kameran pitelemisestä...

Usein kysytyt kysymykset: Radiodokumentti

Kysymys: Haluaisin kuunnella uudestaan Yksinkertainen elämäni –radiodokumentin, jossa kerrot elämästäsi luonnon helmassa. Onko dokumentti kuunneltavissa jossain? En ole löytänyt sitä Yle Areenasta.

Vastaus: Tosi moni on tiedustellut samaa. Leena Jäppisen toimittama ja ohjaama dokumentti on ollut kysytty. Kiitos siitä! :) Dokumentti sai Yle Areenasta pysyvän ohjelmapaikan TÄÄLTÄ. 

 

                                                        ****

Olin Perttu Häkkisen vieraana Syväekologia radio-ohjelmassa viime maaliskuussa ja se ohjelma on kuultavissa TÄÄLTÄ:

"Onko ihminen yhtä luonnon kanssa? Syväekologit uskovat niin. Perttu Häkkisen vieraana suorassa lähetyksessä oli pamfletisti Pasi Takkinen. Panu Hietaneva tutustuu Hämeenkyrön Mahnalan kylässä Kaarina Davisin luonnonläheiseen elämäntapaan.

Syväekologien ajatusten mukaan yhteiskunnan perusrakenteiden on muututtava vähemmän ympäristöä kuormittavaksi. Jokainen täysissä sielun ja ruumiin voimissa oleva ihminen ymmärtää, ettei nykymeno voi jatkua. Mutta kuinka moni meistä on valmis luopumaan nykyisestä elintasosta?
Se saattaa kuitenkin olla maapallon tulevaisuus – halusimme sitä tai emme."

 Ohjelma on kuunneltavissa TÄÄLTÄ.