Pyhä on poissa

Virallinen talvipäivänseisaus on tänään, mutta olemme olleet seisauksessa jo perjantaista asti. Päivän pituus Hämeenkyrössä on nyt 5 tuntia ja 18 minuuttia. Yö kestää 18 tuntia ja 42 minuuttia. Tämä pysyy täsmälleen samana aina keskiviikkoon 24.12. asti, jolloin valon määrä kasvaa minuutilla. Ihmeellistä, että olemme taas tässä vaiheessa ”talvea”. Kevät on täällä alta aikayksikön, vaikka talveakaan ei ole ollut vielä.

Järven ranta on jäätynyt kahdesti ja sulanutkin kahdesti. Jäät ovat katkoneet järviruokoja ja tuuli kuljettanut niitä kasalle, joten olen pukenut kahluuhousut ja monet pitkät kalsarit ja talikoinut ruokoja rantaan. Hyvä että olen voinut näin tehdä, ettei tarvitse keväällä aiheuttaa rannalla pesiville eläimille häiriöitä. Ruokoja on vielä pystyssä. Saa nähdä mihin suuntaan kevään tuulet ne sitten kuljettavat.

Talikoidessani kylmässä vedessä ja mudassa, maatuvaa kasvillisuutta haistellessa, muistelin, että tässä joutsenperhe vietti paljon aikaa, tuossa näin viime syksynä ritariperhosentoukan, tuolla oli ruskosuohaukan pesä ja palasin mielessäni moniin hienoihin näkyihin. Missähän ne kaikki rakkaat tällä hetkellä menevät?

**

Filosofisessa Niin & Näin -lehdessä pääkirjoittaja Kaisa Kortekallio käsittelee vastavuoroista suhdetta eläimiin ja mainitsee minut tutkija Christine Webbin ja luonnontieteilijä Len Howardin yhteydessä. Tuntui hyvältä! Webb ja Howard näkevät eläimet älykkäinä ja oppivina yksilöinä, eivät homogeenisena lajina. Kortekallio kirjoittaa, että vastavuoroisessa suhteessa "linnut eivät pelkää havainnoijaa. He voivat käyttäytyä rennosti." Tämä on juuri niin. Kun kunnioittaa ja luo tilaa eläimille, pääsee pois ihmiskeskeisistä ajattelumalleista. Meidän pitäisi muuttaa suhtautumistamme ja suhdettamme muihin lajeihin. Emme voi nähdä niitä vain esineinä, lukuina tai häiriötekijöinä. Eläimet ovat yksilöitä jotka ansaitsevat kaiken kunnioituksemme.

**

Tällä viikolla olen koostanut susilausuntoa maa- ja metsätalousministeriölle. Metsästäjäliitto on antanut suoria ohjeitaministeriölle ja hallitus totteli, oikein kiirehti asiassa. Suden ympärivuotinen rauhoitus on poissa ja susien metsästys siirrettiin kiintiömetsästykseksi, jossa ammutaan kokonaisia susilaumoja.

Hälyttävintä on, että kiintiömetsästysjärjestelmä poistaa valitusoikeuden metsästyspäätöksistä. Susia lahdataan mennen tullen eikä kansalaisilla ole mahdollisuutta valittaa virheellisistä päätöksistä. Toiminta ei ole läpinäkyvää eikä demokraattista. Sama lakishow jatkunee keväällä, koska myös karhun, ilveksen ja saukon metsästystä helpotettiin siirtämällä nekin yllättäen kiintiömetsästykseen, vaikka ne ovat yhä EU:n luontodirektiivissä tiukan suojelun piirissä.

Tällaisella tolalla on nyt demokratia Suomessa. Meillä on todella pelottava ja vastenmielinen hallitus. Metsästyslain muutokset vahvistettiin äänin 135–35. Miettikää hyvät ihmiset, ketä äänestätte vuoden päästä eduskuntavaaleissa! Osaa lausunnoista voi lukea täältä. Lausunnoilla pyyhitään takapuolta, koska sadan suden metsästys alkaa joka tapauksessa 1.1.2026. Absurdia.

Eläimet kärsivät niin paljon ihmisten ahneudesta ja tuhoamisvimmasta. Liian harvoilla on ymmärrystä, tietoa tai rakkautta luontoa kohtaan.

**

Kävin kirjastossa. Lähikirjastoni lopettaa hetkellisesti muuton ajaksi ja siirtyy kauemmas. Kirjastonhoitaja oli nostanut hyllyille kirjoja esille. Silmiini osui Suomen luonnon pyhät paikat. Kirja oli iso ja painava. Ajattelin, että en lainaa sitä, koska tiesin, ettei näillä main juuri pyhiä paikkoja löydy. Selasin vaan hakemistoa. Lähialueilta löytyi ainoastaan Hämeenkyröstä kaksi mainintaa: Timin mänty ja tapionpöytä Vesajärvellä. Kaksi puuta koko kunnassa. Naapurikunnissa ei ensinkään. Lukaisin tekstit läpi. Timin männystä olen kertonut täällä.

Tapionpöytä on latvaton metsäkuusi, jonka oksisto kasvaa litteänä vaakasuuntaan, mutta ei juuri lainkaan ylöspäin. Kirjassa kerrotaan, että metsän isännän Tapion uskottiin aterioivan tapionpöydän ääressä. Tapionpöydät olivat muinaissuomalaisille uhripaikka, jonne vietiin ruokauhreja. Kesällä 2016 kirjan tekijät Aimo Kejonen ja Tuomo Kesäläinen olivat käyneet kohteessa Vesajärvellä Muotian kylällä. Kaikki oli muuttunut. Vanha hevoshaka oli joutunut hakkuiden kohteeksi. Tapionpöydän luona oli enää rauhoituskyltti ja pari hakkuista jäänyttä runkoa lojui paikalla, jossa Suomen komeimmaksi mainittu tapionpöytä aikoinaan oli. Kirjassa sanotaan: ”Vanha pyhä oli poissa”. Vain kyltti kertoi sen joskus olleen olemassa. Laitoin kirjan takaisin kirjaston hyllylle ja ajattelin, että tapaus on aika hyvä kuvaus monien suomalaisten luontosuhteesta. Mikään ei ole enää pyhää, antaa kaiken mennä vaan.

Ihmiset unohtavat, että mitä teemme luonnolle, sen teemme itsellemme. Olemme yhtä tapettavien susien kanssa, olemme kaadettava metsä, olemme maa jota saastutamme. Olemme kaikki yhtä ja sidoksissa toisiimme. Meidän elämämme jatkuu kaikissa eri muodoissa. Edestämme tulemme löytämään.

**

Muutama sana vielä joulusta. Olen niiiin iloinen, että en vietä sitä: Black Fridaystä alkava ostaminen, lahjat, pakkaaminen, joululaulut ja koristeet kaikkialla. Ymmärrän että monille joulu on tärkeä hetki pysähtyä perheen parissa. Mutta sitä pysähtymistä ei tarvitsisi ostaa, sen kun hyppäisi kaiken suorittamisen ohi ja siirtyisi suoraan mielenrauhaan. Voisimme muistaa läheisiä ja vähäosaisia ympäri vuoden, kortteja lähettää milloin vain, pipareita paistaa kesälläkin. Aitoa pysähtymistä olisi se, ettemme suorita yhtään mitään.

Toivon sinulle aikaa miettiä mikä oikeasti tuo sinulle merkitystä. Ja rohkeutta toimia sen mukaan.

Kolumni: Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Kirjoitin Elonkehä-lehteen 3/25 kolumnin, joten jaetaan se tänne blogiinkin. Lehti ilmestyi hiljattain ja sen teemana on ilo & suru. 

Elonkehä-lehti on syväekologinen kulttuurilehti, jonka tarkoituksena on edistää syväekologista tietoisuutta, elämää suojelevaa kulttuuria ja ekologisesti kestävää yhteiskuntaa ja elämänmuotoa sekä ylläpitää kriittistä keskustelua kestämättömästä kulutus- ja talouskasvuyhteiskunnasta, sen arvoista, ilmiöistä, rakenteesta ja seurauksista. 

Jotkut lehden artikkeleista ovat niin tieteellisiä että ne menevät minulta osittain ns. yli hilseen, mutta pääosin lehteä lukiessa kokee helpotusta, että onneksi on muitakin samalla tavalla ajattelevia. Tunnen olevani hyvässä samanhenkisten ihmisten seurassa, jotka rakastavat luontoa ja ymmärtävät, miten merkittävästi elintapojemme tulisi muuttua kestävän elämän mahdollistamiseksi. 

 

Jokaisella on kyky tehdä elämästä merkityksellistä

Tänä kesänä lupiinit ovat kukkineet ennätysmäisen pitkinä ja runsaina. Vieraslajit edustavat vain pientä osaa kaikista ihmisten aiheuttamista tragedioista, mutta ne ovat kouriintuntuvan läheisiä ja edustavat käytännön arjen surua. Lupiinikasvustot lähestyvät tiluksiani uhkaavasti ja minua huolettaa, kuinka vähän ponnistelemme alkuperäisluonnon puolesta.

Mielipidepalstoilla huudetaan apuun milloin ELY-keskusta, kuntaa tai luonnonsuojeluyhdistyksiä, mutta peiliin katsotaan vähän. Murheellista on sekin, että iso osa suomalaisista ei edes tiedä lupiinin olevan vieraslaji, niitä ihaillaan ja suositaan.

Hiljattain kuuntelin radiouutisia, jossa kerrottiin useiden lintulajien määrien ennätyksellisestä vähenemisestä. Kuovia, varpusia ja tervapääskyjä oli vähemmän kuin koskaan, mutta mustarastas, peukaloinen ja tiltaltti olivat runsastuneet. Uutisten jälkeen radiotoimittaja tunnusti, ettei ollut koskaan kuullutkaan tiltaltista. Sellaistakin elämää eletään, jossa luonto ei ole kaiken keskiössä.

Tiedonpuute aiheuttaa sekä surua että ilottomuutta. Tunsin myötätuntoa toimittajan puolesta, hän ei ole kuullut tiltaltin rytmikästä laulua, joka muistuttaa veden tippumista astiaan, jossa jo ennestään on vettä.

Erilaisia kehityskulkuja seuratessa olisi helppo todeta, että kaikki on lohdutonta lopun alkua. Miten säilyttää ilo elämässä?

Ilo tulee siitä, kun ohjaa ajatuksiaan terveempään suuntaan eikä jää märehtimään synkkiä. Ilo tulee siitä, kun pitää sitkeästi kiinni elämänarvoistaan ja työskentelee paremman maailman puolesta.

Voimme aina valita, toimimmeko surusta vai ilosta käsin. Kannattaa painottaa iloa. Yhteiskunnan päättäjät ovat saattaneet luopua oikeudenmukaisen maailman luomisesta, mikä aiheuttaa kyynisyyttä, mutta meillä on paljon keinoja muuttaa asioita. Aliarvioimme helposti omien tekojemme tärkeyden ja unohdamme, miten valtava merkitys on sillä, että toimii ja yrittää vaikuttaa omassa elämässään.

Tein aloitteen tienhoitokunnalle järjestää lupiinintorjuntatalkoot ennen kuin lupiini leviää laajemmin ja ehtii siementää. Pian tienhoitourakoitsija olikin niittänyt tien alkupään lupiinit ja jättänyt luonnonvaraiset kukat koskemattomiksi. Miten paljon iloa ja merkityksen tunnetta siitä syntyi!

Iloa tuottaa kaikenlainen luonnonsuojelutoiminta. On hämmästyttävää, mitä kourallinen ihmisiä voi saada aikaan. Voi nauraa, kun tajuaa olevansa jonkin luontoa tuhoavan monen miljoonan euron yrityksen pahin painajainen. Jopa pienimmät teot voivat synnyttää muutosta. Emme voi koskaan tietää etukäteen vaikutustemme voimaa. Aktiivisten ihmisten esimerkki voi tarttua niihin, jotka seisovat sivussa.

Vahva luontoyhteys tuo syvää iloa. Kun kuuntelee tiltalttia ja muiden lintujen laulua, voi kokea iloa, joka tekee elämän elämisen arvoiseksi. On huikea ajatus, että tiltaltin laulu ei kuluta mitään eikä se kulu loppuun, vaikka tuhannet ihmiset kuulisivat sen.

Elämäämme määrittää se, mitä tunteita ja asioita päätämme painottaa. On muistettava, miten moni ihminen tekee tälläkin hetkellä parhaansa maailman muuttamiseksi.

Kuka tietää, ehkä vielä tulee päivä, jolloin luonnon arvostaminen on kaikkea toimintaamme ohjaava arvo. Siihen asti voimme nauttia jokaisesta hetkestä luonnon kanssa ja tehdä työtä sen puolesta, että tulevatkin sukupolvet oppivat tuntemaan tiltaltin ja voivat kokea saman ilon.

Toimi sepelkyyhkyjen puolesta

Pesimärauha kuuluu kaikille linnuille ja sepelkyyhkyillä poikasista huolehtiminen on uhattuna liian aikaisen metsästyskauden aloituksen vuoksi.

Auta turvaamaan lintujen pesintä ja käy allekirjoittamassa kansalaisaloite.

Kirjoitin tästä aiheesta jo elokuussa mielipidekirjoituksen, jossa käsittelin tarkemmin sepelkyyhkyjen pesintäaikoja ja sitä, miksi nykyinen metsästyskauden ajankohta on ongelmallinen. Jos et ole vielä lukenut sitä, voit lukea sen täältä. Riistakeskus ei koskaan vastannut. Hiljaisuus puhuu puolestaan.

Aloite on tärkeä. Jokainen allekirjoitus vie asiaa eteenpäin. Jaa tietoa eteenpäin, kiitos!

Kuka puolustaa lähimetsääsi, jos et sinä?

Ohessa mielipidekirjoitukseni Aamulehdessä. Se syntyi vastauksena Jaana Luorasen ja Taina Rajantin loistavaan kirjoitukseen lähiluonnon suojelusta ja kansalaisvaikuttamisen haasteista.

Olen viime aikoina huomannut kirjoittavani mielipidekirjoituksia yllättävän usein. Se ei ole ollut tietoista. Aina vain jokin asia jää vaivaamaan, ja teksti syntyy ikään kuin sisäisestä pakosta. Lähiluonto katoaa pala kerrallaan, enkä voi olla hiljaa. Jos me emme puhu, kuka puhuu? Käykää kommentoimassa! (Skrollaa sivua tarpeeksi paljon alaspäin, kommenttiosio on hämäävän alhaalla.)

**

Kuka puolustaa lähimetsääsi, jos et sinä?

Kiitos Jaana Luoranen ja Taina Rajanti erinomaisesta mielipidekirjoituksesta Onko lähiluonnon suojelu kansalaisvaikuttamisen varassa? (AL 4.10.) Kyllä on. Virallinen päätöksenteko ei huomioi luontoa riittävästi. Kirjoittajat viittasivat useisiin puistoihin ja luontoalueisiin, joissa asukkaiden ja kaupunkisuunnittelun välillä on ollut ristiriitoja. Esimerkkeihin voi lisätä vaikkapa Pyynikin, Kauppi-Niihaman ja Lempäälän ja Pirkkalan välisen metsäalueen nk. LemPi-metsän. 1960-luvulla suunniteltiin jopa moottoritietä Pyynikin päälle, mutta hanke torpattiin heräävän ympäristöliikehdinnän ansiosta. Aivan kuten Eteläpuiston tapauksessa, kansalaisvaikuttaminen toimii, kunhan sitä jaksaa harjoittaa loputtomasti joka ikisessä tapauksessa erikseen.

Tänä päivänä Kauppi-Niihaman yli 800 hehtaarin metsäaluetta nakerretaan pala palalta. Vuoden 2024 kuntalaisaloitteessa Luonnonsuojeluliiton Pirkanmaan piiri ja kymmenen muuta järjestöä ja kansanliikettä esitti sen suojelua. Kaupunki tarjoaa kuitenkin vain suppeampia vaihtoehtoja: laajimmillaan 360 hehtaaria, suppeimmillaan noin 47 hehtaaria. Suojelu ei tarkoita alueen sulkemista, metsässä voisi edelleen harrastaa ja virkistäytyä, kun luonto vain huomioidaan. Tampereen luonnonsuojelualueohjelman luonnos julkaistaan marraskuussa, ja kaupunginhallitus päättää asiasta ensi keväänä. Ilman kansalaisten painetta päätös voi olla mikä tahansa.

Onneksi aktiiviset kansalaiset puolustavat myös LemPi-metsää ja kyseenalaistavat sitä uhkaavan Puskiaisten oikaisun välttämättömyyttä. Vastaavia tilanteita kohdataan jatkuvasti ympäri Pirkanmaata ja Suomea.

Kaavoitukseen vaikuttaminen vaatii rohkeutta. Kansalaisia kannustetaan osallistumaan, mutta kun he puolustavat luontoa ja merkityksellisiä elinympäristöjä, heidät leimataan helposti vastustajiksi ja vastarannankiiskeiksi. Jos kansalaiset eivät osallistu kaavoitukseen, lähiluonto häviää. Joku siis joutuu pakosta tekemään tätä työtä, jos haluaa säilyttää jotain arvokasta.

Kirjoittajat toteavat, että onneksi on olemassa "hulluja kansalaisia", jotka jaksavat uhrata aikaansa näiden monimutkaisten prosessien läpikäymiseen. Hulluus on suhteellista. Onko hullu se, joka puolustaa ainutkertaista luontoa vai se, jonka toiminta tuhoaa, aiheuttaa miljoonien laskut ja heikentää kaikkien hyvinvointia?

On hyvä muistaa, että päättäjät esimerkiksi kunnanvaltuustossa ja -hallituksessa sekä virkamiehet kaavoituksessa ovat ihan samanlaisia tavallisia pulliaisia kuin muutkin ihmiset. Ei heitä ole siunattu sen suuremmilla aivoilla. Usein he ovat liian kiireisiä muodostaakseen mistään selkeää kokonaiskuvaa. Sen vuoksi he nimenomaan tarvitsevat kansalaisia muodostamaan sen heille. Kaupungit sijoittavat miljoonia uusiin sairaaloihin, mutta ilmainen parantaja, lähimetsä, kaadetaan. Kansalaisten tehtävä on tarjota kuormittuneille päättäjille tietoa, jotta he voivat tehdä parempia päätöksiä.

Ongelmana on, että aktiivisia ihmisiä on aivan liian vähän. Valtaosa luottaa siihen, että se kuuluisa ”joku muu” puolustaa luontoa, samalla kun itse nauttii lähimetsissä. Luonnon tila on kuitenkin meidän jokaisen vastuulla. Riittää, että olet sinnikäs tavallinen ihminen, joka sanoo: EI, tämä metsä tai puisto ei katoa eikä joudu rakennustyömaan alle. Et tarvitse erityisosaamista. Jokainen voi auttaa omalla tavallaan. 

Työ ei aina ole helppoa, mutta se on välttämätöntä. Voitto on jo se, että yrität etkä katsele vierestä. Tule mukaan puolustamaan lähiluontoa. Sinua tarvitaan.

Riittää kun katsoo, kuuntelee ja välittää

Jane Goodall kuoli 1. lokakuuta. Hän on ollut idolini ja ihailen suuresti hänen elämäntyötään luonnon hyväksi.

Jane näki itsensä ennemmin naturalistiksi kuin tieteilijäksi. Tämä ajatus on minulle lohdullinen. Ei tarvitse olla korkealle koulutettu tieteilijä auttaakseen luontoa. Intuitio, empatia ja rakkaus luontoa kohtaan ovat vähintään yhtä tärkeitä kuin akateemiset ansiot. Luonto on täynnä ihmeitä, jotka eivät ole mitenkään mitattavissa. 

Jane Goodall by Nikeush

Aikoinaan ajattelin, etten tiedä luonnosta paljon mitään ja häpeilin osaamattomuuttani. Kunnes huomasin, että minulla oli kertynyt yksityiskohtaista tietoa, jota "luontokonkareillakaan" ei ollut. Vaikka monessa asiassa olen edelleen osaamaton, sillä ei ole väliä, kuten Jane sanoi: jokainen teko merkitsee, olkoon se kuinka vaatimaton tahansa. Jane matkusti ympäri maailmaa puolustamassa luontoa. Nyt hänen äänensä on vaiennut, mutta hänen työnsä jatkuu meissä kaikissa.

Minä elän omaa arkeani eläinten keskellä ja teen sitä mitä osaan: tarkkailen luontoa keskittyneesti ja jaan oppimani. Reilun kahden vuosikymmenen ajan olen seurannut lähiympäristöni eläimiä, heidän elämäänsä, tapojaan ja vuodenaikojen kiertoa. Se on naturalistin kenttätyötä Janen hengessä. Siitä myös kirjoissani kerron.

Tiedän, että moni muukin rakastaa luontoa, mutta ajattelee, että ei "osaa" tai "tiedä" tarpeeksi. Kyllä osaat! Riittää, kun katsoo, kuuntelee, välittää ja toimii.

Vuonna 2023 kirjoitin blogiini tekstin Janen kirjasta ja ajatuksista toivosta. Halusin nostaa sen nyt uudelleen esiin. Toivoa ei pidä menettää, vaikka maailma on menossa päin helvettiä:

Ajatuksia toivosta.