Näkökulmakirjoitus: Puropuistossa pääsee lähelle luontoa

Leppälintunaaras ruokki poikasiaan Puropuistossa 23.6.2015

Yhdessä ystäväni Anni Kytömäen kanssa kirjoittamamme mielipidekirjoitus luonnontilaisen Puropuiston säilymisen puolesta julkaistiin 17.3. Nokian Uutisissa.

Nokian Uutisissa 7.3.2016 oli Minna Ala-Heikkilän kirjoitus tärkeästä aiheesta: Kaupunkilaisille pitää jättää luontoakin. Hän kertoi ”monien nokialaisten toivoneen Puropuiston siistimistä, mutta luontoihmiset muistuttavat, että satakieli ja monet muut linnut tarvitsevat luonnontilaisen epäsiistin pusikon viihtyäkseen”.

Uskomme, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan luontoihmisiä. Monet hakeutuvat paikkoihin, joissa sinivuokot kukkivat, tuuli humisee, pöllö huhuilee ja satakieli laulaa. Luonto vaikuttaa ihmismieleen voimakkaasti. Ongelma on, etteivät ihmiset enää kovin helposti saa tunnepitoisia luontokokemuksia, ainakaan omassa asuinympäristössään.

Puropuistossa tähän on mahdollisuus. Puisto on tavattoman hieno juuri sellaisena kuin se on. Vaatelias lajisto tarvitsee ”epäsiistin pusikon”, toisin sanoen elävää metsää. Lukuisille eläimille, sienille ja kasveille paras elinympäristö on metsä, jossa kasvaa sekä lehti- että havupuita, kaikenikäisiä pienistä taimista lahoihin pökkelöihin. Pökkelöissä pesivät linnut, pensaikot tarjoavat suojaa, monikerroksinen kasvillisuus ravintoa. Kun tämän tietää, Puropuisto ei näytä epäsiistiltä vaan upealta. Kuinka voikin olla niin onnellinen tilanne, että keskellä kaupunkia on säilynyt luonnontilainen aarre.

Tuskin kukaan toivoisi Puropuistoon raivauksia, kun ymmärrettäisiin, miten arvokas se on. Luonnontilaisissa ympäristöissä myös ihminen elpyy. Käymme Puropuistossa lähes aina Nokialla asioidessamme, koska puisto tarjoaa rauhaa ja kiinnostavia luontohavaintoja tiaisen äänenkantaman päässä Pirkkalaistorista.

On korvaamaton vahinko, jos Puropuisto menetetään. Jo nyt puistoa on paikoin kohdeltu kovakouraisesti. Sen kylkeen on rakennettu paikoitusalue ja puita on kaadettu ajattelemattomasti. Puisto on niiltä osin haavoittunut, mutta jos alueen annetaan olla rauhassa, haavat arpeutuvat. Kaupungin rakentamissuunnitelmissa Puropuisto pitäisi rauhoittaa käsittelyltä. Nokialla on jo useita puutarhamaisen siistejä puistoja. Joukkoon mahtuu varmasti yksi luonnontilainen.

Puropuistoon johtavien reittien varrelle voitaisiin laittaa informaatiokylttejä, joissa kerrottaisiin alueen merkityksestä esimerkiksi näin: 

”Puropuistossa pääset lähelle luontoa. Tervetuloa metsän vihreään syliin havainnoimaan lintuja ja muuta luontoa! Puropuiston annetaan tarkoituksella olla mahdollisimman koskemattomassa tilassa. Kyse ei ole hoidon laiminlyönnistä vaan luonnon varjelemisesta. Puropuisto on esimerkki luonnontilaisuuden merkityksestä eläimille, kasveille ja muille metsän asukeille. Tutkimusten mukaan luonnontilainen alue vaikuttaa myönteisesti myös ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen. Puropuisto tarjoaa paikan pysähtyä ja levähtää. Täällä voit kuulla satakielen, mustapääkertun, lehtokertun, pikkutikan, sirittäjän ja monen muun linnun laulua, nähdä useita eri nisäkäslajeja, kotkansiipiä ja muita vaateliaita kasveja. Jos tarkkailet puroa, saatat havaita erittäin uhanalaisen taimenen uivan rantapuiden varjossa. Kaikki nämä lajit ovat harvinaistuneet suotuisien elinympäristöjen kadotessa.”

Olemme heti valmiita auttamaan kylttien suunnittelussa ja asentamisessa. Vetoamme puiston kohtalosta päättäviin tahoihin: olkaa viisaita ja ystävällisiä, säilyttäkää Puropuisto luonnontilaisena.

Kaarina Davis, luontoyrittäjä ja tietokirjailija

Anni Kytömäki, luontokartoittaja ja kirjailija

 Kuuntele äänitteeltä miltä satakieli kuulostaa.  :)

15 valokuvaa laulujoutsenten keväästä

Kutsun tällä lahdella pesivää ja asuvaa laulujoutsenpariskuntaa Ansaksi ja Ikoseksi. Niillä on aina samat maneerit ja pysyvät suosikkipaikkansa, jonka vuoksi uskon, että ne ovat sama pari. Ansa ja Ikonen ovat päivystäneet jo toista viikkoa järven jäällä kotireviiriään. Välillä ne käyvät syömässä ja peseytymässä lähitienoon sulavesissä, mutta tulevat aina pian takaisin tsekkaamaan, ettei kukaan vie niiden hyvää mestaa.

Päivät kuluvat suurin piirtein seuraavanlaisesti (sikäli mikäli osaan tulkita tilanteita):

Ikonen jarrut päällä saapumassa takaisin Ansan luo rannalle, käytyään vieroittamassa/häätämässä viime vuoden poikasen vauhtiin (viime vuoden tyyliin, postauksen alaosassa)

Aina kun A ja I kohtaavat toisensa, toisen oltua pois, ne pitävät melkoisen usean minuutin tööttäys-shown, josta ei ääntä ja dramatiikkaa puutu. Kun kuuntelen niiden yhteisääntelyitä, minusta tuntuu kuin ne kehuisivat toisiaan tyyliin: ”Hyvin toimittu!”, ”Hyvin meni”, ”Voi kun meillä on kivaa, että saadaan pitää tää paikka omanamme”.

Torvet soivat.

Sellaista juhlan meininkiä siinä touhussa on.

Sitten oiotaan taas sulat ja höyhenet järjestykseen ja rauhoitutaan.

Edellisvuoden poikasten ja toisten reviiriä etsivien laulujoutsenten pitäminen pois reviiriltä vaatii paljon energiaa. Poisajokohtauksia voi olla muutamasta jopa kymmeniin päivässä. Väliajat täytyy heti käyttää lepäämiseen.

Joutsenet ottavat muutaman sekunnin kestäviä mikro-unia. Unen läpi kuunnellaan jokaista ääntä tarkasti. Toinen pitää välillä vahtia, että puoliso saisi muutaman sekunnin parempaa unta.

Jos pienikin poikkeusääni kuuluu, esimerkiksi harakan tai variksen varoitus tai lahden takaa tulevan laulujoutsenen siipien suhinaa, silmät aukeavat ja päät nousevat tarkistamaan tilannetta.

Jos tilanne osoittautuu kriittiseksi ja toisia joutsenia on tulossa, linnut nousevat varo-asentoon ja ilmoittavat toisille joutsenille lyhyillä mutta kantavilla paapatus-huudoilla, että jatkakaa lentoanne, tämä mesta on jo varattu. Huuto onnistuu yhdellä jalalla ihan hyvin.

Ikosen bravuuri. Jalka ei varaa niin paljon kylmyyttä, kun se on koholla. Ilma on lämpimämpää kuin jää.

"Voi jeh, se jäi tonne lahden suulle. Etkö kuule? Tää on meidän paikka!",
tällaista kuvittelen joutsenten ajattelevan.

Kolmensadan metrin päässä oleva joutsen saattaa ajatella: ”Minähän en kuule mitään, kun kokeilen onneani ja levätäkin haluaisin.”

Ja niin jää Ansa yksistään vahtimaan pesäpaikkaa, kun Ikonen taas starttaa ja lähtee häätöhommiin.

Ansa kannustaa Ikosen menoa ja kohta Ikonen tulee taas takaisin (kuten ekassa kuvassa). Tällaista rumbaa toistuu päivästä toiseen, kunnes jäät sulavat ja päästään haudontahommiin.

Laulujoutsenet tulevat sukukypsiksi vasta 4-5 vuotiaina. Ansa ja Ikonen tulivat tähän kihlaparina vuonna 2004, joten arvioin joutsenten olevan noin kuusitoistavuotiaita. Hiljattain ilmestyneen Pirkanmaan linnustokirjan mukaan Suomen vanhin luonnonvarainen laulujoutsen eli yli 24-vuotiaaksi. 


Minä uskon, että laulujoutsenet voivat elää paljon pidempään (esim. 40-50-vuotiaaksi). Tiede ja tutkimus vaan eivät ole ihan kärryillä kaikesta (vielä, heh).  
Todellisuudessa ihminen tietää kovin vähän eläimistä, me vain luulemme tietävämme. 
 

Jonain päivänä vielä todetaan tieteellisesti, että oho, eläimethän ovat fiksumpia kuin ihmiset. Hups. (Tai ehkä se tiedetään jo, sitä ei vain haluta kertoa, etteivät maailmankirjat menisi sekaisin.)

 
Ihailla eläimiä täytyy, kun ne selviävät tuolla lumessa ja pakkasessa, muuttomatkoista ja kaiken maailmasista ihmisten aiheuttamista hankaluuksista. Että ne aina palaavat samaan paikkaan! Se on suurenmoinen ihme ja ilo.