6. toukokuuta 2014

Muurahaispesiä kannattaa varjella

Ystäväni P lähetti minulle tämän kuvan, joka on otettu Karjalan Raivolan Lintulassa suojellussa lehtikuusimetsässä. Hän oli pannut merkille, että kaikki muurahaispesät oli varustettu puisella kehikolla. Kehikot eivät näyttäisi estävän eläimiä (esimerkiksi tikkoja) käymästä pesillä. Ehkä kehikkojen tarkoitus onkin pitää ihmiset loitolla? Ei hassumpi idea Suomeenkaan esimerkiksi ulkoilureittien varrella olevien pesien varjelemiseksi. 

Vau, mikä keko! Melkein miehen korkuinen.


Tieteis- ja tietokirjailija Risto Isomäki kertoo saksalaisten metsänhoitajien olleen pitkään niin vakuuttuneita kekomuurahaisten hyödyllisyydestä, että he ovat usein virittäneet isojen muurahaispesien päälle rautalankaverkkoja suojatakseen ne tikoilta ja villisioilta. 

Yksi suuri muurahaispesä voi poistaa metsästä noin 100 000 erilaisten hyönteisten toukkaa päivässä. Puut kasvavat paremmin muurahaiskekojen läheisyydessä, paremmin kuin muualla samassa metsikössä, sillä puut hyödyntävät juuristollaan ravinteita kekojen välittömästä vaikutuspiiristä.

Päätehakkuiden yhteydessä (jos sellaisia surullisia tekoja harrastaa...) olisi tärkeää jättää muurahaispesien luo yksi tai mielellään muutama puu pystyyn, jotta pesät pysyvät hengissä. Muurahaiset ”laiduntavat” puissa ja puut antavat suojaa koko päivän paahteelta.