Taas kesälukemista

Voisin oikeastaan tehdä arkistonoston viime vuoden Kesälukemista-postauksestani. Aika on mennyt kuin siivillä eikä vuodessa ole kovin moni asia muuttunut, mutta jaaritellaan nyt vähän. Sitten pidän taas kesätaukoa blogista. 

   

Eilen oli kesäpäivänseisaus, takassa paloi tuli ja pihalla ukkosti vaikka oli viileää. Erikoista touhua. 

Viileästä keväästä ja alkukesästä huolimatta laulujoutsenten pesintä onnistui. Kahdeksan poikasta! Emo hautoi munia reilu kuukauden päivät, usein lumi selässään. En ole ottanut joutsenista (tai muustakaan) juuri valokuvia, mutta voin kuvailla miten hauskaa sakkia joutsenperhe on. 

Ne tulevat aina tähän rannalle peseytymään ja nukkumaan. Kolme viikkoa sitten poikaset olivat niin pieniä, että ne kaikki kahdeksan mahtuivat emon toisen siiven alle. Emo nukkui siipi ulos ojennettuna. Ihan mahdotonta pikkuisten jalkojen vilinää vain näkyi hetkittäin, kun emo korjasi siipensä asentoa. Poikaset kasvavat vauhdikkaasti. Yksi siivenalus kävi ahtaaksi ja sitten emo nukkui hankalan näköisesti molemmat siivet ulos levitettyinä. Nyt poikaset ovat jo niin isoja että ne nukkuvat emon kyljessä kiinni ja tuuppaavat ainoastaan nokkansa emon sulkiin. Tai ei ne tuuppaa, ne tarkkaankin asettelevat nokkansa emon höyhenistöön ja hakevat juuri oikeaa asentoa. Olisiko nokka linnuilla erityisen kylmänarka paikka ja sen lisäksi uloshengitysilma lämmittää kehoa ja hengitysilma pysyy lämpimänä sisäänhengitettäessä? Ei mene energiaa hengityksen lämmittämiseen. Öisin on koleaa! Oli miten oli, suloista on. Joutsenet tuntuvat pärjäävän viileydessä hyvin höyhenistönsä ansiosta. Joutsenenpoikaset käyvät touhukkaasti untuviaan läpi emojenkin puhdistautuessa.   

Nuori kurkikoiras on saanut hauen saaliikseen. Varis ja harmaalokki odottavat vuoroaan, että pääsevät osingoille.

Keväällä kävi niin, että tässä vuosikausia asunut kurkipariskunta joutui luopumaan reviiristään, kun tähän tuli voimakkaampitahtoinen ”nuoripari”. Taistelua reviiristä käytiin pitkään ja hartaasti. Tunnistan pariskunnat toisistaan niiden päälaen laikuista ja silmien väristä. Keväällä nuorenparin naaras ontui jalkaansa. Vanhapari muutti tästä hiukan luoteeseen, josta kuulen edelleen niiden tutut huudot. Tämä uusi pari ei osaa synkronoida huutoaan yhtä hyvin - ainakaan vielä. 

Nuorenparin haudonta ei valitettavasti onnistunut, mutta haudontasession aikana naaras lakkasi ontumasta. En tiedä tekivätkö vanhapari pesän uuteen paikkaan vai pitivätkö välivuoden. Välillä koiras on käynyt tässä vanhoilla mestoilla tarkistusreissuilla, mutta ärhäkkäästi nuoret ajavat sen pois. Näiden uusien kurkien elämästä en ole ollenkaan niin hyvin perillä kuin aiempien. Hiukan haikeaa on kun vuosien kurkiystävät joutuivat muuttamaan, mutta mukavaa että ne löysivät niinkin läheltä kelvolliseksi katsomansa paikan ja nyt me sitten nuorenparin kanssa opettelemme tuntemaan toistemme tapoja ja kulkuväyliä.

Viime vuoden kesäpostaukseen viitaten pankkiautomaatti - ja lopulta koko pankki – lähti kyliltä. Linja-auto kulkee kaukaisempaa reittiä. Minä olen yksityisautoilija/pyöräilijä nykyään. Kirjasto sen sijaan porskuttaa. Onneksi! Ja se muuttuu myös osittaiseksi omatoimikirjastoksi syksyllä, jee.

Olen lainannut 11 kk aikana 219 kirjaa. Hiljattain luin CCR:n kitaristi-laulaja John Fogertyn elämänkertaa (vuodelta 2015). Tykkäsin seuraavasta kohdasta, jossa hänen vaimonsa Julie kertoo: 

 ”John on hyvin vaatimaton. Hän ei huuda eikä melskaa. Toisinaan hän on hieman hiljainen. Jotkut saattavat pitää häntä vetäytyvänä, vaikkei hän sitä varsinaisesti ole. Hän olisi onnellinen, jos saisi vain soittaa kuistilla musiikkia oma perhe vierellään, ilman että hänen tarvitsisi koskaan poistua sieltä mihinkään. John ei käytä paljon kännykkää. Kesti iäisyyden ennen kuin hän oppi lukemaan tekstiviestejä. Hän ei avaa ovea, ei vastaa puhelimeen. Vaikka se voi toisinaan olla ärsyttävää, pidän siitä. Se on niin puhdasta, tervehenkistä ja koruttoman yksinkertaista. Hän on onnellinen juuri sellaisena. Toisinaan me kaikki hekottelemme isille, mutta me tajuamme asian.”

Minusta on aina huojentavaa ja lohdullista löytää ihmisiä, jotka eivät ole kadonneet virtuaali- ja puhelinten maailmaan. Heitä tuntuu olevan yhä harvemmassa. Toivon, että suuntaus muuttuu jossain kohtaa. Tähän aiheeseen liittyen sain blogini lukijalta viestin:

”Jokin vaan ajoi minut tähän pisteeseen, että olen kyllästynyt kaikkeen ylimääräiseen ja viihteeseen. Koen, että minun tulisi olla luonnossa enemmän. (...) Voi olla, että poistan facebookin huomenissa. Voi olla. Kulutan siellä mahdottomasti aikaa ja se ruokkii minua julkaisemaan kuvia itsestäni ja maisemista. Olen joskus pitänyt blogia, ehkä se olisi minun kanavani. Facebook luo paineita. Huh ja huh.
On projekti tiedossa joka vaatisi pientä vaivannäköä ja aloitekykyä.
En mää tiiä. Sinun muutkin kirjat kiinnostaa. (...)Sinusta on ollut paljon apua hahmottamaan mikä on olennaista elämässä. Kiitos. Mun täytyy vaan todeta, että vielä on paljon tekemistä ja samalla opittavaa. Mun täytyy vaan oppia luottamaan itteeni ja kaikkeen siihen mitä teen mielestäni oikein. Luopua kaikesta mitä en tosiasiassa tarvitse. Rakastaa. En halua teeskennellä olevani jotain muuta kuin olen. Mun on aika hiljentyä ja kuunnella ja tutustua itseeni. Kuka minä olen ja mitä minä haluan elämältä tai tältä hetkeltä. Pelkään eläväni elämää jota vuosien päästä katson kurjana. Kai mun on vaan otettava ne askeleet kohti jotain uutta ja tuntematonta. Päästettävä irti vanhoista ajattelumalleista ja täten luoda jotain uutta. Kyllä tähän on varmaan hyvä lopettaa. Mulle saa vastata ja antaa vinkkejä mitä tulee mieleen.”

Noh, minun vinkkini arvaa, heh. Viime vuoden Kesäpostauksessa käsittelin puhelinasiaa, samoin kirjoituksessani 10 syytä miksi en ole Facebookissa.

Kannattaa lukea myös Kotoisaa arkea -blogin Helin hyvää pohdiskelua asiasta: http://kotoisaa-arkea.blogspot.fi/2017/05/elaman-suuria-ristiriitoja.html

Yksi ratkaisu voisi olla, ettei tarkastelisi asiaa niin mustavalkoisesti. Voihan FB:ssä olla, mutta pitääkö siellä olla joka päivä? Ehkä vähempikin riittäisi. Kohtuus on kova sana moneen asiaan. Ei tarvitse olla ehdoton, joko tai –asenteella, vaan jotain siltä väliltä. Minä koen FB:n ehdottoman turhaksi itselleni, mutta monille siitä on oikeaa hyötyä. Jokaisen on räätälöivä omat ratkaisunsa. On hyvä tarkastella käyttäytymistään: meneekö överiksi, kärsvätkö omat arvot, arki ja ajankäyttö?

Luin juuri ”Kirja muuttuvassa tietoympäristössä” kirjaa (2014) Tomi Kiilakosken ja Piia Af Ursinin tekstiä digitalisoituneesta nuoruudesta: 

”Amerikkalaistutkijoiden laskelmien mukaan keskivertonuori on 21 vuotta täyttäessään kirjoittanut 200 000 sähköpostia, käyttänyt 10 000 tuntia videopelien pelaamiseen, 20 000 tuntia television katseluun ja 10 000 tuntia kännykkätoimintoihin. Vastaavia lukemia saataneen myös Suomessa, sillä useat kansalliset tutkimukset ovat osoittaneet suomalaisten nuorten viettävän valtaosan ajastaan erilaisten mediasisältöjen kanssa.”

Hurjaa! Kolmessa vuodessa luvut lienevät vain kasvaneet. Olen huolissani nuorista ja lapsista. Ja aikuisista. Siis ihan koko maailmanmenosta. Tästä ihme suuntauksesta kammeta itseään kokoajan kauemmas normaalista luonnollisesta elämänmenosta ja kiertokulusta.

Josta puheenollen, eräitä parhaimpia kokemuksia tältä kesältä on, kun vietin yhden päivän viisivuotiaan Alpo-pojan kanssa ulkona luonnossa leikkien. Kyllä unohtui paha maailma, teknologia ja elämän vaatimukset. Oli ihanaa leikkiä! Rakensimme majaa metsänreunaan. 

Kuva julkaistu Alpon isän luvalla. Majan ulkoseinään kiinnitettin löytämiämme aarteita.

Mutta Alpo pelkäsi metsää ja kysyi: ”Mitä jos siellä on karhu? Mitä jos siellä on voroja? Mitä jos linnut on ilkeitä?” Kerroin, että karhua me ei nähdä vaikka yritettäisiin. Se olisi laukannut aikoja sitten täysillä pakoon meidän meteliä ja että metsää parempaa turvapaikkaa ei olekaan. 

Sitten revin punaisesta kankaasta nauhoja joita sidoin höllästi puiden oksille. Kysyin Alpolta mihin suuntaan hän haluaisi luontopolun menevän ja ripustin nauhat hänen ohjeidensa mukaisesti. Polusta tuli 60 metriä pitkä suuntaansa ja se päätyy avoimelle pellolle. Alpo seurasi punaisia nauhoja ja oli innoissaan kun ”mummin talo onkin jo tuossa, pelto on nyt jo tossa!”. Eksymisen vaaraa ei enää ollut. Punaiset nauhat loivat turvaa, jonka avulla metsään uskalsi mennä tutustumaan. 

Tämä on minulle rakas kuva ja muisto. A menee iloisena metsään.

Keräsimme käpyjä, seurasimme kirjosiepon ja sinitiaisen pesänrakennusta, kuuntelimme sepelkyyhkyn kujerrusta ja tutkimme luontoa monin tavoin. Metsään ja luontopolulle on sittemmin kuulemma raahattu koko suku aikuisia myöten. 

Tämä kyltti tehtiin Alpon ohjeiden mukaisesti:

Hieno lisäys häneltä: KAIKILLE.

Kun löysimme kannon jossa varpushaukka käy kynimässä saalistaan, Alpoa huolestutti onko varpushaukka ilkeä. Voisiko se hyökätä hänen kimppuunsa? Pelot katosivat kun selostin, ettei se todellakaan ole ilkeä, tämä kanto on haukan ruokapöytä ja haukankin täytyy syödä.  

Niin paljon kuin pienen lapsen ajatukset ja into hymyilyttää, tosiasiassa minua hiukan kauhistuttaa miten pienestä kaikki on kiinni mihin suuntaan elämämme menee. Mihin olisin joutunut elämässäni, jos minua ei olisi viety lapsena metsään? Mistä olisin hakenut lohtua, silloin kun elämässäni oli kaikkein vaikeinta? Hakeuduin aina vaistonvaraisesti luontoon ja metsään, koska siellä olin viettänyt parhaimmat lapsuuden hetkeni. Vaikken nuorena aikuisena mitään ympäröivästä luonnosta ymmärtänyt, luonto lohdutti ja ilahdutti. 

Uskon, että luonto on ihmisen luontainen paikka, jossa jokaisella on hyvä olla. Kun vain löytäisimme sinne ja näkisimme sen, emmekä vain kulkisi sen läpi.

Kuinkahan monta tuntia keskivertonuori on 21 vuotta täyttäessään liikkunut luonnossa? Mihin lapset ja nuoret kääntyvät ja turvautuvat, jos he eivät uskalla, osaa tai tiedä hakeutua luontoon?  

Tässä on viisivuotiaan piirros. Lyijykynäjäljet eivät ehkä erotu kovin hyvin, mutta kuvasta kiteytyy kaikki olennainen. 

Kaarina, kotka, Alpon koira, Alpo ja iso puu jossa on kolo jossa asuu lintu.

Suomessa pesii noin 250 lintulajia, ja kaikkiaan täällä on havaittu runsaat 470 lajia. Montako lintulajia sinä tunnistat? Haluaisitko oppia tunnistamaan enemmän? Osallistu Birdlifen Tunnista 100 lintulajia –kampanjaan. https://www.birdlife.fi/lintuharrastus/100lintulajia/

Minua haastateltiin hiljattain työn alla olevaan Metsä olkoon kanssanne -kirjaprojektiin. (Heh hee, melkein kuin Star Warsin May the Force be with you -sanonta. Eräs projektin tavoitteista on herättää ihmiset arvostamaan ja suojelemaan metsäluonnon monimuotoisuutta. Projektilla on kotisivut ja blogi: https://metsaolkoonkanssanne.weebly.com/ Sieltä löytyy juttua metsistä ja toimittaja Saara Kallion ja valokuvaaja Viivi Sihvosen vierailu Meidänmetsässä. Käykääpä tutustumassa.

Metsäaiheesta vielä sen verran, että Inhimillinen tekijä, jossa olin viime vuonna kertomassa kokemuksistani Miten metsä pelastaa? tulee televisiosta uusintana juhannuspäivänä 24.6 klo 17.10 ja 25.6 klo 9.05. Ohjelma on myös Yle Areenasta katsottavissa vuoden ajan.

Nyt juhannuksena ihmiset lähtevät sankoin joukon mökille ja luontoon. Se onkin huono homma ja katastrofinaiheet valmiina, kun luonnoneläinten paras pesimäaika on menossa ja yhtäkkiä joka puskassa, järvessä ja niemennotkossa on hulluna humalassa joikaavia luonnosta vieraantuneita olentoja vapaana juoksevine lemmikkeineen... Huoh.

Kotivääpeli täällä köhii: Pitäkää kissat ja koirat kiinni! Tarkistattehan ettei etukäteen kasattuihin kokkoaineksiin ole rakennettu linnunpesiä (ja jos on, jättäkää kokko kylmänviileästi polttamatta), välttäkää lintuluodoille ja saariin menemistä (lintuemot eivät uskalla tulla ruokkimaan ja lämmittämään poikasiaan). Jos löydätte linnunpoikasen, yleensä ei tarvitse tehdä yhtään mitään. Jos apua tarvitaan, toimi näin: 

Viime päivinä olen kuunnellut ihmisten juhannuksenviettosuunnitelmia ja ne kuulostavat niin ongelmallisilta (päänsärkyä, riitaa ja pahaa mieltä), että on tullut mieleen eikö sitten koko juhannuksen voisi jättää viettämättä? Eilenhän se kesänpäivänseisaus oikeasti oli. 

Pari viikkoa sitten naapurin kissa hyökkäsi ikkunalaudalle ja nappasi imettävän Emo-oravaäidin kynsiinsä. Emo-orava kiljui ja vinkui ja taisteli vastaan. Se oli karmea hetki. Syöksyin pihalle ja karjuin kuin kaleeriorja. Kissa pelästyi (ja moni muukin, kun yleensä hiippaillen täällä niin hiljaa). Kissa hellitti otteensa ja Emo selvisi, mutta nilkutti läheiseen puuhun. Pirulauta sentään.

Imettävän emon tunnistaa turvonneista nisistä.

Toissa-aamuna kun tulin huussista kuulin erinomaista kurinaa. Ääni kuului sinisorsaemolle, joka oli ollut seitsemän pienen poikasensa kanssa raparperinlehtien alla sateensuojassa. Poikaset olivat niin pieniä, että heinien yli astelu tuotti vaikeuksia. Riemuani ja iloani himmensi tieto, että kissa saattaa olla taas ihan missä vaan väijymässä. Varmistelin kauempaa että sorsapoikue pääsi turvallisesti veteen. Mutta en minä ole aina oikeassa paikassa vahtimassa niiden turvallisuutta. Ilon, surun ja huolen tasapainoilua on tämä elämä.

Jaahas, tuli maailmanparannussaarnaa varmaan taas sen verran paljon, että täytyy käydä ottamassa viileä suihku. Kesäsuihku on taas käytössä vaikka hanasta ja kiuassäiliöstä tulisi lämmintä vettä.

 

Kuinkas se sanonta menikään? Hullulla halvat huvit, viisaalla vielä halvemmat. Tiedä häntä, mutta kivaa on.

 Hyvää juhannusta ja kesää! May the Force ja Metsä be with you!

Jos onnistuu puhaltamaan kaikki voikukan siemenet yhdellä henkäisyllä pois, saa toivoa!

Pst. Jatkan postailua varmaan lähempänä syksyä (ellei iske inspiraatio aikaisemmin). Kirjatilaukset postitan normaalisti.

 

Usein kysytyt kysymykset: Miksi sinulla ei ole eläimiä (esimerkiksi koiraa, lehmiä tai kanoja)? Mitä ajattelet eläintenpidosta?

Ajattelin usein maalle muutettuani, että haluaisin koiria, vuohia, kanoja ja niin edelleen. Sitten tein laskelmia ja totesin, että lemmikit ja niin kutsutut hyötyeläimet tekisivät elämästäni mahdottoman monimutkaista (ja kallista). Niin ihania kuin eläimet ovatkin, päätin vastustaa kiusausta.

Luomukuttulan ja – kanalan/elinkeinon perustaminen olisi tarkoittanut eläintilojen rakentamista, maaseutuelinkeinon paperisotaa, rekistereitä, maksuja, lupien hakemista ja kaikkia jokapäiväisiä hoitotoimia (aitaukset, eläinten hyvinvointi, terveyden- ja sairaanhoito, tilojen siivous, ruokinta ynnä muuta) ja erilaista ongelmanratkaisua: miten pitää vuohet ja kanat pois kasvimaalta, eläimet lämpimänä talvisin, mistä saisin eläimille tarvittaessa hoitajan ja sitä rataa. Eläimet olisivat pistäneet minut yhdenlaiseen oravanpyörään takaisin. Muutaman vuohen tai kanan pitäminen saadakseni itselleni hiukan vuohenmaitoa ja kananmunia ei olisi ollut kovin järkevää. 

Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka jaksan fyysisesti paljon, olen silti pohjimmiltani vähävoimainen. On päiviä, jolloin teen enemmän töitä kuin kylällinen miehiä mutta on päiviä, jolloin en jaksaisi tehdä yhtään mitään. En lypsää vuohta, en ruokkia kanoja tai ulkoiluttaa koiraa. On parempi, kun pidän elämäni mahdollisimman yksinkertaisena. Se tuo vapautta ja voimia. Vaikka lemmikkieläimet ovat kivoja, ne myös verottavat aika tavalla. Eläinten hankkimista ajatellaan usein tunteellisesti. Kaikille tunteille ja kivoille jutuille ei tarvitse antautua. 

Tämän lisäksi esimerkiksi koira karkottaisi luonnoneläimet ympäristöstämme. Linnut, ketut, mäyrät, hirvet, peurat, siilit - ihan kaikki luonnoneläimet – pelkäävät koiraa. Minusta on ikävä tapa kokea luontoa niin, että aina pitää häiritä luonnoneläin tiehensä nähdäkseen jotain sen olemassaolosta. 

Eläimetön ihminen on vapaa. Ei tarvitse huolehtia eläimen hyvinvoinnista: täysipainoisesta ravitsemuksesta, ulkoiluttamisesta ja lenkittämisestä ja syyllisyydentunteista (eläimen yksinjättämisestä, laiminlyömisestä tai hoitajan hankkimisesta).  Monet koirat ovat yksin kotona kymmenen tuntia päivässä, perheessä tapellaan siitä kuka koiran vie ulos ja siltikin se pääsee vain talon nurkalle pikapissalle. 

Jos mietit lemmikin ottamista, harkitse vielä. Tunnetko jonkun jolla on koira tai muu lemmikkieläin? Tarjoudu viemään koiraa pihalle. Hoida eläintä omistajan pitäessä vaativasta tehtävästään lomaa. Jos rakastat eläimiä yli kaiken ja olet jaksavainen, tee kalliista harrastuksesta työ. Perusta vaikkapa koirien/eläinten loma- ja täyshoitola tai ulkoilutuspalvelu.

Muistan Aamulehden artikkelin muutaman vuoden takaa, jossa kerrottiin että koira voi tulla maksamaan elämänsä aikana 16 000 euroa, jos koira elää kymmenenvuotiaaksi (ja on suhteellisen terve). Jos koiran ruoka maksaa euron päivässä, kaksi koiraa syö kymmenessä vuodessa jo yli seitsemäntuhannen euron edestä.

Ota mallia Irti oravanpyörästä -kirjan Työn hinta-kohdasta ja laske työsi todellinen hinta ja sen jälkeen ”koiran hinta”. (Esimerkiksi: koiran hankintahinta, perustarvikkeet, ylläpitokustannukset, terveyden- ja sairaanhoito kuten rokotukset, hammaskivenpoisto, silmätulehdus, verikokeet, lääkkeet, eläinhoitolat, vakuutukset, rikki pureskeltu omaisuus jne.) On hämmästyttävää miten kovasti joutuu painamaan oravanpyörässä saadakseen lemmikkinsä tarpeet rahoitettua.

Älkää ymmärtäkö minua väärin. Rakastan eläimiä. Minulla on ollut kaksi kissaa. Viimeisinä vuosinaan ne sairastivat, en osannut tehdä ajoissa lopetuspäätöstä. Luulen, että kissat olivat elämättömän elämäni korvikkeita, ”lohtututteja”. Kissat olivat minulle todella tärkeitä, koska olin masentunut ja yksinäinen. Ehkä korvasin puutteellista luontosuhdettani lemmikeillä? Silloin en ymmärtänyt, että luonnoneläimet tuovat suunnatonta iloa ilman että minun tarvitsee omistaa lemmikkiä. 

Lainaan Korkeasaaren eläintarhan entisen johtajan Seppo Turusen sanoja: "Rinnan lemmikkiharrastuksen yleistymisen kanssa näkyy toisenlainen suuntaus: ihmisten vieraantuminen luonnonvaraisista eläimistä siinä missä tavallisista metsäpuista ja muista kasveista. Nykyisessä muodossaan ja laajuudessaan lemmikkien pitämistä on syytä arvioida uudelleen. 

Lemmikkieläimen antama kaveruus on tietenkin asia, jolle on vaikea löytää korvaavia ratkaisuja, ja ihmisten yksinäisyys on kaupungistumisen myötä vain kasvamassa. Tästä huolimatta toivoisi muunkinlaisia ratkaisuja löytyvän. Voisimme opettaa lapsemme ja lastenlapsemme nauttimaan lemmikkien sijasta luonnosta sekä sen eläin- ja kasvilajeista.

Siinä missä lemmikkieläimet ovat omistajiensa yksityisomaisuutta makumieltymyksiä ja aikatauluja myöten, luonnonvaraisia eläimiä ei omisteta. Tällainen ero vaikuttaa kohentavasti eläinsuhteeseen. Vastuu luonnonvaraisten eläinten menestymisestä kuuluu jokaiselle, ja silloin joudumme ottamaan vastuuta myös naapureistamme ja ympäristön tilasta." Lemmikkielämää. Ihmisen eläinsuhde ja eläinten hyödyntäminen. Gaudeamus 2011

Kysyttyä: Mitä mieltä olet kissoista?

Kysymys: Heippa! Mitä mieltä Kaarina on kissoista? Hiiret ja rotat se kyllä pitää kyllä kurissa, mutta lintujen tappaminen saa minut mietteliääksi. Maaseudulla kissoja pidetään juuri noiden jyrsijöiden kurissapidon takia. Meillä on aina ollut kissa tai parikin. Mutta valtaavatko hiiret ruokavarastot ja makuusängyn, jos luovun kissan pidosta? Kokemusta?

Vastaus: Olen ollut aikoinani todellinen kissafani. Minulla oli kaksi kissaa neljäntoista vuoden ajan. Kissani olivat kaupunkilaiskissoja ja sisällä valtaosan ajastaan. Ulkoilutin niitä valjaissa. Kissat toivat silloiseen elämääni paljon iloa, lohtua ja seuraa.

Nyt maalla asuessani, kissattomana ihmisenä (olen päättänyt, etten ota lemmikkejä), vapaana kulkevat kissat (ja koirat) saavat minut raivoihini. Kotikissa eli kesykissa ei kuulu luonnonvaraisiin eläimiimme. Sen ei kuulu kulkea luonnossa vapaana. Kissa on petoeläin.  

Kissat tappavat vuosittain miljoonia lintuja pelkästään Suomessa. Ruotsalaistutkimuksen mukaan kissat tappavat Ruotsissa noin 7 miljoonaa lintua vuodessa. Englannissa kissojen arvioidaan tappavan kesän aikana 27 miljoonaa lintua.  

Yksikin lintu on liikaa. Istuin kerran tässä tietokoneen ääressä kirjoittamassa, kun näin ikkunasta punarinnan poikasen hyppivän terassilla. Tulin siitä näystä tavattoman onnelliseksi. Olimme usean vuoden odottaneet että punarinnat pesisivät tontillamme. Viimein kävi niin onnellisesti. Punarinnat saivat kaksi poikasta maailmalle.  

Ihailin punarinnan poikasta, kun samassa nurkan takaa loikkasi kissa, hyökkäsi punarinnanpoikasen kimppuun ja tappoi sen. Seuraavana päivänä toinenkin punarinnan poikanen löytyi raadeltuna samoilta paikkeilla talomme alta. Vuosien odotuksemme – ja punarintojen koko kevään ja alkukesän työ, uurastus ja yritys jatkaa sukuaan (että jatkossakin olisi punarintoja) – oli muutamassa sekunnissa tuhottu. Tunsin vihaa kissanomistajaa kohtaan, joka ei piittaa pitää kissaansa kiinni.

Silloin tajusin kouriintuntuvasti miten valtavan paljon tuhoa pelkästään yksi kissa voi saada pienessä hetkessä (etenkin jos ne päivystävät lintujen ruokintalaitteen tai esimerkiksi oravan tai linnunpesän vieressä), saati koko vuoden tai kissan eliniän aikana. Ja täällä on kokonainen kulkukissojen kolonia, jotka täällä marssivat. Argh! 

Suomessa on lemmikkeinä yli 600 000 kissaa. Silti kissojen ekologiaa tunnetaan varsin vähän. Tutkijat Kaarina Kauhala ja Katja Holmala tutkivat lemmikkikissojen liikkumista ja selvisi, että ne kulkevat varsin kauas kotoa. Kissojen elinpiirien koko oli keskimäärin 94 hehtaaria ja ydinalueiden 14 hehtaaria.

Metsästyslaki määrittelee villiintyneen kissan rauhoittamattomaksi eläimeksi. Mikäli kissa hankkii säännöllisesti ravintonsa luonnosta, eikä se näytä liikkuvan oman pihan läheisyydessä, se voidaan tulkita villiintyneeksi. Villiintynyt kissa luetaan rauhoittamattomaksi eläimeksi, jonka eläinsuojelulain mukainen tappaminen on maanomistajan luvalla luvallista.

Käytännössä on kuitenkin hyvä riittävin toimin varmistaa, että kyseessä on todellakin villiintynyt kissa. Metsästyslaki kieltää kotieläimeksi otetun kissan heitteillejätön ja hylkäämisen sakkorangaistuksen uhalla. Heitteillä oleva eläin tarkoittaa joko koditonta lemmikkieläintä tai sellaista lemmikkieläintä, joka on omistajansa tai haltijansa kotipiirin rajojen ulkopuolella, eikä kenkään muun omistajan tai haltijan hallinnassa tai valvonnassa. Vapaana luonnossa ilman valvontaa liikkuvan kissan voi pyydystää elävänä ja viedä kunnalliseen löytöeläinhoitolaan. Sieltä omistaja voi sen sitten hakea.

Ympäristöministeriö on luokitellut eri eläinlajeille ohjeelliset arvot. Mikäli kissa tappaa eläimen, omistaja on vastuussa lemmikkinsä teosta. Esimerkiksi punarinnan tappamisesta koituu kissanomistajalle 17 euron lasku, haarapääskyn tappamisesta joutuu maksamaan valtiolle 34 euroa, satakielestä 252 euroa, sisiliskosta 17 euroa, siilistä 101 euroa ja niin edelleen. Yksi kesäpäivä kissan perässä tietäisi sen omistajalle satasien, ellei tuhansien laskua.  

Hiiriä ja myyriä tulee alkutalvesta taloon, kylmän ajamana ja lämmön houkuttelemana, vapaana kulkevista kissoista huolimatta. Jousiviritteiset hiirenloukut ovat käytössä (kuolleet jyrsijät olen heittänyt lintujen ruokintapaikan alle, josta linnut suuresti ilahtuvat kovana pakkaspäivänä). Luonnosta löytyy jyrsijöille omat "vihollisensa" ilman luontoon kuulumatonta kissaakin. Esimerkiksi tuulihaukat, harakat ja varikset, ketut, kärpät ja pöllöt ja monet muut pitävät jyrsijäkannan kurissa.

Sairaanhoidollisesta näkökulmasta vielä sen verran, että kissa ulostaessaan (esimerkiksi kissanhiekkaan, puutarhaan, kasvimaalle, lasten hiekkalaatikkoon jne.) levittää toksoplasma-nimistä loista, joka on erityisen vaarallinen raskaana oleville naisille, mutta myös muille. Lisätietoa löytää Eviran sivuilta.

Jottei tästä syntyisi pelkästään kissavastaisuuskirjoitusta, käykää katsomassa mallikasta kissanpitoa Pientä piharemonttia-blogista. Annu pitää kissansa valjaissa ja rakentaa niille viehättävää kissatarhaa. Näin sen pitää olla. Hyvä Annu! :)

Eli yhteenvetona: kissat ovat tosi ihania ja mukavia – niin kauan kun niiden omistajat ovat viisaita.  ;)